Minkä ikäsenä teillä lapset lopetti viikko-viikko vuoroasumisen?

Eiköhän oikea kysymys ole, että milloin lapset muuttavat omilleen.

Ekan viikon jälkeen kun olivat asuneet viikon isänsä luona. Totesivat että eivät enää mene sinne koko viikoksi. Tästä isä suuttui ja nyt ei halua tavata lapsia lainkaan. Olivat 7v ja 8v.

Ei kannata ottaa miestä tai naista jolla on lapsia. Ihan vaan siksi että elämä helpottuu paremmaksi kun ei ole niitä ei-omia lapsia määrittämässä omaa arkea. Ihan oikeasti yksikin kaveri mulle sanoi aina että älä ota ikinä miestä jolla lapsia. Nyt se on ite on offissa äijän kaa jolla on hankala teinipoika. Ei muka pysty eroomaan vaikka se lapsi häiritsee sitä sikana. Elämä on lyhyt. Mulla ei ole aikaa miehelle saati miehelle jolla hoidettavia lapsia. Milloin te naiset ymmärrätte että kun valitatte se on teidän oma valintanne.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ottaa miestä tai naista jolla on lapsia. Ihan vaan siksi että elämä helpottuu paremmaksi kun ei ole niitä ei-omia lapsia määrittämässä omaa arkea. Ihan oikeasti yksikin kaveri mulle sanoi aina että älä ota ikinä miestä jolla lapsia. Nyt se on ite on offissa äijän kaa jolla on hankala teinipoika. Ei muka pysty eroomaan vaikka se lapsi häiritsee sitä sikana. Elämä on lyhyt. Mulla ei ole aikaa miehelle saati miehelle jolla hoidettavia lapsia. Milloin te naiset ymmärrätte että kun valitatte se on teidän oma valintanne.

 

Ei mulla ole mitään ongelmaa

Ap

Mies yritti jättää lapset mulle kun "ei pitänytkään perhe-elämästä". Yritettiin ensin viikko-viikko systeemiä, mutta mankui koko ajan kun ei ole aikaa tehdä mitään ja yritti tuoda ne mulle aiemmin kuin piti. Kieltäydyin ottamasta niitä enää takaisin, mies niitä lapsia enemmän halusikin. Eli muuttivat isälleen 2v ja 11kk ikäisinä. Mies on nyt yrittänyt jo vuosia löytää uutta lastenhoitajaa. :D En ole viitsinyt kertoa, että hänen vaatimus lapsettomasta naisesta voi olla se ongelma. Ei kuulemma halua olla aisankantaja, mutta vaatii naisia olemaan. :) 

Maksan elareita muutaman satasen kuussa ja se on pientä siihen työmäärään verrattuna, mitä lasten kanssa olisi. 

Eikö vitosella ole ikinä ikävä lapsia?

Mun lapset on myös 15 ja 17 ja haluavat edelleen asua ja elää molempien vanhempiensa kanssa yhtä paljon. 

Kun muuttivat kotoa 19v. Yo-kirjoitusten aikana molemmat tosin olivat enemmän isällään, jossa parempi lukurauha ja kirjastokin lähellä. Meillä sekä mies että minä etätöissä kotona. Isänsä luona ei ollut arkipäivisin ketään kotona.

14 ja 17 vuotiaat vuorottelevat edelleen. Eiköhän vanhempi lukion jälkeen muuttane omilleen, jos lähtee kauemmas opiskelemaan.  

Meillä eron aikaan 14 ja 16 v lapset ovat kokoaikaisesti luonani. Exällä on alkoholi/mielenterveysongelmia ja lapset eivät siksi halua isälleen, vaikka olen kannustanut heitä pitämään yhteyttä isäänsä (joka ei juuri ole yhteydessä takaisin päin). Nuorempi oli kerran yökylässä isänsä luona pian eron jälkeen, mutta siihen se jäi. Tapaavat satunnaisesti, kun exällä on parempi "kausi", tai kun heidän suvussa on joku sukujuhla tms.  

Lukiossa.

Vierailija kirjoitti:

Kun muuttivat kotoa 19v. Yo-kirjoitusten aikana molemmat tosin olivat enemmän isällään, jossa parempi lukurauha ja kirjastokin lähellä

 

Meillä sekä mies  ???

mikä mies 😅

 

että minä etätöissä kotona. Isänsä 🤣

 

luona ei ollut arkipäivisin ketään kotona.

🤣

Nehän on pelkkiä liikkuvia sirkusapinoita eivät ihmisiä.

Kouluiässä, kun tuli kaverit ja harrastukset. Isän luota pidempi matka, niin ei halunnut mennä. Isä kuitenkin vei turnauksiin, urheilumatseihin, kesälomareissuille jne. niin pojan ja isän välille muodostui hyvät ja lämpimät välit. Isä on ollut mukana vanhempainilloissa, lääkärikäynneillä, kevätjuhlissa, esiintymisissä, matseissa ym. Meillä on keskenäänkin hyvät ja neutraalit välit.

Nuoremman lapsen isä ensin vaati viikko-viikkoa, sitten kieltäytyi viikko-viikosta. Alkuun perui käyntejä, oli töitä ja oli muita menoja. Joskus toi lapsen kotiin kesken, koska lapsi ei totellut jotain. Sitten tuli korona ja isä ei halunnut, että isän uusi perhe sairastuu, kun olivat riskiryhmää. Lapsi ei saanut korona-aikana käydä lainkaan isällään. Nykyisin lapsi ei enää juuri käy isällään, kun niitä käyntejä peruuntui niin paljon ja välit jäi etäisiksi. Sen sijaan kummiperheen kanssa muodostui hyvät välit. Auttoivat minua treenikuskauksissa ja silloin, kun pikkukoululaisen hoito piti kesällä järjestää. Ottivat muutenkin yökylään ja kannustivat kentän laidalla otteluissa, käyttivät hammaslääkärissä, kun en itse päässyt jne. Muistivat jouluna ja synttäreinä toisin kuin oma isä. Nyt lapsi on jo teini ja kumminsa kanssa läheisempi kuin isän. Isä puhuu kaikille, kuinka etäännytin lapsen hänestä ja olen syypää siihen ettei heillä ole hyvät välit. Ilmeisesti vuosien tauon jälkeen olisi pitänyt väkisin pakottaa lapsi käymään isän luona. Isän kiinnostus lapseen heräsi sen myötä, kun erosi ja jäi yksin. Hankki lapselle jopa koiranpennun omaan kotiinsa ja raivosi, kun joutuikin itse hoitamaan sen. Syyllisti lasta, kun ei koira pääse lenkille. Lapsen olisi pitänyt muuttaa isälle hoitamaan koiraa ja muutenkin hoitamaan isääkin kun hän on aivoinfarktin vuoksi sairaseläkkeellä. Lapsi oli koiraa pyytänyt joskus ihan pienenä joululahjaksi ja sitten isä vuosia myöhemmin yllätti. Osti koiran kuin lelun puhumatta vastuista tai muustakaan. Vanhempi voi olla hirveä taakka pahimmillaan.

Ja ennenkuin joku ehtii sanoa ensimmäinen mieheni oli levoton hunsvotti, erottiin hänen bilettämisen vuoksi. Hänestä tuli kuitenkin mitä loistavin isä, kun sai myös omaa aikaa rellestää. Lapsen kanssa on ollut aina selvinpäin ja todella tunnollinen. Me jaettiin vanhemmuus ja oltiin toistemme tukena lapsen kasvun eri vaiheissa.

Toinen mieheni taas oli työssäkäyvä ja rauhallinen. Oli omaisuutta ja kova halu perustaa perhe. Hänelle se olisi tarkoittanut kodinhoitajaa, joka hoitaa lapset, kodin ja miehen siinä sivussa. Mielellään kävi töissäkin, sillä talouden kuluihin ei mies olisi halunnut juurikaan panostaa. Eron myötä taloudellinen tilanteeni parani huomattavasti ja kodin huono ilmapiiri muuttui kertaheitolla. Mitään tukea ja empatiaa en siltä isältä saanut koskaan. Usein hän on puheissaan isompi kuin teoissaan. Lupailee paljon asioita ja kun asiat ei mene niinkuin toivoo, niin saa raivareita. Erottiin perheväkivallan vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Mies yritti jättää lapset mulle kun "ei pitänytkään perhe-elämästä". Yritettiin ensin viikko-viikko systeemiä, mutta mankui koko ajan kun ei ole aikaa tehdä mitään ja yritti tuoda ne mulle aiemmin kuin piti. Kieltäydyin ottamasta niitä enää takaisin, mies niitä lapsia enemmän halusikin. Eli muuttivat isälleen 2v ja 11kk ikäisinä. Mies on nyt yrittänyt jo vuosia löytää uutta lastenhoitajaa. :D En ole viitsinyt kertoa, että hänen vaatimus lapsettomasta naisesta voi olla se ongelma. Ei kuulemma halua olla aisankantaja, mutta vaatii naisia olemaan. :) 

Maksan elareita muutaman satasen kuussa ja se on pientä siihen työmäärään verrattuna, mitä lasten kanssa olisi. 

Olet kamala äiti! 

Minun lapsenlapsi on vuoroviikoin isällä ja äidillä. Siitä ei lipsuta. Lapsella on hyvä olla molemmissa kodeissa eikä kumpikaan valita. Äiti tosin olisi halunnut lapsen kokonaan itselleen. Ymmärrän sen, koska on äiti. Vaikka emme pidä yhteyttä ex-miniän kanssa, niin kunnioitan siitä häntä, että noudattaa määrättyjä tapaamisia eikä ole lastaan hylännyt, vaikka vaikeaa on hänellä ollut elämä.

Vierailija kirjoitti:

Kouluiässä, kun tuli kaverit ja harrastukset. Isän luota pidempi matka, niin ei halunnut mennä. Isä kuitenkin vei turnauksiin, urheilumatseihin, kesälomareissuille jne. niin pojan ja isän välille muodostui hyvät ja lämpimät välit. Isä on ollut mukana vanhempainilloissa, lääkärikäynneillä, kevätjuhlissa, esiintymisissä, matseissa ym. Meillä on keskenäänkin hyvät ja neutraalit välit.

Nuoremman lapsen isä ensin vaati viikko-viikkoa, sitten kieltäytyi viikko-viikosta. Alkuun perui käyntejä, oli töitä ja oli muita menoja. Joskus toi lapsen kotiin kesken, koska lapsi ei totellut jotain. Sitten tuli korona ja isä ei halunnut, että isän uusi perhe sairastuu, kun olivat riskiryhmää. Lapsi ei saanut korona-aikana käydä lainkaan isällään. Nykyisin lapsi ei enää juuri käy isällään, kun niitä käyntejä peruuntui niin paljon ja välit jäi etäisiksi. Sen sijaan kummiperheen kanssa muodostui hyvät välit. Auttoivat minua treenikuskauksis

Kannattiko tehdä lapsia jos noin epävakaision suhteisiin olet mennyt?

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ottaa miestä tai naista jolla on lapsia. Ihan vaan siksi että elämä helpottuu paremmaksi kun ei ole niitä ei-omia lapsia määrittämässä omaa arkea. Ihan oikeasti yksikin kaveri mulle sanoi aina että älä ota ikinä miestä jolla lapsia. Nyt se on ite on offissa äijän kaa jolla on hankala teinipoika. Ei muka pysty eroomaan vaikka se lapsi häiritsee sitä sikana. Elämä on lyhyt. Mulla ei ole aikaa miehelle saati miehelle jolla hoidettavia lapsia. Milloin te naiset ymmärrätte että kun valitatte se on teidän oma valintanne.

koskeeko tuo neuvo myös niitä henkilöitä, joilla on omia lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies yritti jättää lapset mulle kun "ei pitänytkään perhe-elämästä". Yritettiin ensin viikko-viikko systeemiä, mutta mankui koko ajan kun ei ole aikaa tehdä mitään ja yritti tuoda ne mulle aiemmin kuin piti. Kieltäydyin ottamasta niitä enää takaisin, mies niitä lapsia enemmän halusikin. Eli muuttivat isälleen 2v ja 11kk ikäisinä. Mies on nyt yrittänyt jo vuosia löytää uutta lastenhoitajaa. :D En ole viitsinyt kertoa, että hänen vaatimus lapsettomasta naisesta voi olla se ongelma. Ei kuulemma halua olla aisankantaja, mutta vaatii naisia olemaan. :) 

Maksan elareita muutaman satasen kuussa ja se on pientä siihen työmäärään verrattuna, mitä lasten kanssa olisi. 

Olet kamala äiti! 

Minun lapsenlapsi on vuoroviikoin isällä ja äidillä. Siitä ei lipsuta. Lapsella on hyvä olla molemmissa kodeissa eikä kumpikaan valita. Äiti tosin olisi h

Kumpis tuossa yritti paeta vastuutaan?

Tytär ei koskaan vuoroviikkoasumiseen halunnut alkaakaan, mutta olikin eron aikaan jo 16-vuotias.