Aina sanotaan että mene liiviliikkeeseen jos haluat sopivat
No menin, etsin urheiluliivejä. Tuntui että myyjällä ei ollut edes sitä tietoa liivien istuvuudesta mitä itselläni on. Ensin mittasi minut ja silmämääräisesti arvioi kirjainkoon, ilmoitti että olen kokoa joka on minulle liian pieni. Sanoin kyllä käyttäväni eri kokoa mutta hän ei oikein tuntunut uskovan. Myyjä antoi minulle liivit sovitettavaksi joista tiesin jo ensinäkemältä että pienet on mutta en alkanut väittämään vastaan vaan kiltisti puin päälleni. Myyjä oli sitten kovin hämmästynyt että "no onhan sinulla sitten sitä rintaa" kun tuli katsomaan miten ne monta kuppikokoa olevat liivit sopi päälleni. Hän toi sitten muita vaihtoehtoja mutta ei oikein tuntunut ymmärtävän mitä haluan ja tarkoitin kun yritin kertoa mikä oli niiden istuvuudessa vikana.
Valikoima oli myös aika rajattu ja kokoja oli vähän, olisi kumminkin pitänyt sitten tilata niitä sovitettavaksi ja palata joskus viikon kahden päästä sovittamaan liivejä joista ei siltikään ole varmuutta että istuuko hyvin. Mieluummin sitten tilaan ne nettikaupasta suoraan kotiini kokeiltavaksi ja palautan ne jotka ei sovi, varsinkin kun joutuisin ajamaan yli 50km suuntaansa tuota varten.