Tunnen itseni feikiksi kun olen toisten kanssa

Sosiaalinen kanssakäyminen on aina jotenkin feikkiä enkä pidä siitä. Yleensä tätä esiintyy tuttujen kuin puolituttujenkin kanssa. Kaikki se teennäinen hymyily ja nauru... Ei tule luonnostaan vaan sellaista väkisin väännettyä. En tiedä olenko sitten masentunut mutta en tunne yhteyttä enää kehenkään. 

En tunne siis itseäni minuksi muiden kanssa, ainoastaan kun olen yksin. Toisten kanssa oleminen on äärimmäisen energiaa vievää. Ei pysty olemaan tylsä oma itsensä joka katselee tyhjyyteen. En halua että toiset ihmiset täyttäisivät elämäni jollain ylimääräisellä. Olen aina ihmetellyt miten ihmiset voivat saada jotain hyvää toisista ilman odotuksia.

Jokaisen feikki-irvostyksen takaa voi löytyä kaksinaamainen käärme joka puhuu pahaa selän takana. Olen saanut lapsuudessani trauman siitä kuinka hyväuskoisuuttani käytettiin hyväksi.