Muita miehiä, joilla vaikeuksia hankkia miespuolisia ystäviä?
Tämä on aina ollut vähän arvoitus ainakin itselleni, mutta tuntuu, että moni mies ei vain halua tutustua minuun paremmin tai jopa aktiivisesti välttelee minua eikä pyydä minua mukaan aktiviteetteihin muiden miesten kanssa. Ymmärrän että miehet eivät ole aina yhtä sosiaalisia kuin naiset, mutta silti huomaan heidänkin ystävystyvän ja hengailevan yhdessä. Mutta minä usein jään ulkopuolelle, ei niin, että itsekään olisin aina niin aloitteellinen. Mutta moni muukaan mies ei ole, mutta silti löytävät oman porukkansa. Pintapuolisesti tuntuu, että tulen hyvin toimeen monen miehen kanssa, mutta näistä ei koskaan oikein kehity sen kummempaa.
Sen sijaan naiset pitävät seurastani ja minun on aina ollut helppo löytää romanttisia kumppaneita näistä. En haluaisi heti turvautua kliseiseen oletukseen, mutta onko mahdollista, että moni mies kokee minut uhaksi? En todellakaan ole mikään naistenmies tai leuhka olemukseltani, päinvastoin, mutta onko jonkinlainen kateuden tunne silti mahdollista heidän osalta? En tiedä. Olen verrattain komea joka tapauksessa, ja ennen kuin joku tulee kutsumaan minua neitimäiseksi, en ole sellainen. Muilla samankaltaisia tuntemuksia?
Aivan kuin minun suusta tullutta tekstiä
Olen ajautunut tahtomattani tilanteeseen, että yksinkertaisesti jään ulkopuolelle kaikesta yhteisestä tekemisestä kavereiden kanssa. Töissä tietysti kavereiden kanssa jutellaan normaalisti ja ollaan tekemisissä. Pienen kaveriporukan kanssa ollaan vuosittain tehty jotain mukavaa illanistujaisia, retkeä yms, mutta nämä mahtuu yhteen käteen.
Olen siitä erilainen, että teen kyllä miehisiä asioita ja pidän itseäni sopivalla tasolla miehisenä miehenä, mutta huomaan olevani sellainen joka puhuu moottoreiden ja urheilun lisäksi syvällisemmistä asioista.
Jotenkin kaiken sen miehisyyden ja miehisten asioiden lisäksi vastakohtana pidän keskusteluista naisten kanssa ja jopa enemmän. Mulla kun on paljon asiaa, mitä sisällä pidän, niin naiset on ainoita jotka oikeasti kuuntelee. Tai ainakin näin esittävät.
Välillä vihan tunne tulee itseä kohtaan, kun olen tällainen. Ehkä tahtomatta syrjäytyvä näiden syiden vuoksi ja vaikeuksia saada ystäviä, sellaisia joiden kanssa viettää aikaa.