Tieteen alasajo surkeaa katsottavaa
Jotenkin surullisena katson kun suomessakin yhteiskunnan älyllinen kehitys ottaa takapakkia. Käykö tässä vielä niin, että kaikki maisterit ja sitä lukeneemmat viedään aidan taakse kuopattavaksi? Nyt yritetään tehdä jostain ammattikoulutuksestakin maisteria. Eräs puolue on erittäin koulutusvastainen, on tehnyt jo alanvaihdosta todella vaikeaa.
Kaikki maisterit ovat saaneet perustiedot tieteellisestä tutkimuksesta ja akateemisesta dokumentoinnista. Nämä eivät ole mitään hisausluokkakokeita tai kakunleivontakilpailuja. Jestas kun suututtaa ihan. Yliopisto- ja korkeakoulu-sanojen rinnastus pitää lopettaa. Vain yliopisto antaa korkeinta tieteellistä koulutusta. Ammattikoulut ovat asia erikseen.
Kommentit (7)
Tämä vain kertoo yhteiskunnan rappeutumisesta,ihmisten taantumisesta. Ja tulee johtamaan tuhoon.jokaiselle valtiolle käy samoin.
Tiede on tuhonnut itsensä. Otetaan esimerkki:
Korona syntyi lepakoista sanoi tiede vaikka myöhemmin todistettiin että kyseessä oli keinotekoinen laboratoriossa tehty epidemia.
Vierailija kirjoitti:
Tiede on tuhonnut itsensä. Otetaan esimerkki:
Korona syntyi lepakoista sanoi tiede vaikka myöhemmin todistettiin että kyseessä oli keinotekoinen laboratoriossa tehty epidemia.
Hä? Virus on peräisin lepakoista levisi se sitten kinkkien ruokapöydästä tai labrasta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä vain kertoo yhteiskunnan rappeutumisesta,ihmisten taantumisesta. Ja tulee johtamaan tuhoon.jokaiselle valtiolle käy samoin.
Tyhmiä on helpompi hallita.
Sä et taida tietää asiasta oikeasti mitään, korkeakoulu ja ammattikorkea on kaksi eri asiaa. Ja sitten sekoitat vielä ammattikoulun samaan soppaan. Kas kun et alkuopetustakin. Aika surkea on ollut yliopistosiopiskelusi ja sitten vielä yrität paasata jostain tieteellisestä tutkimuksesta.

Oon tuo @1 jolle haluat varmaan kohdistaa kiukun, mikä sinua noin ketuttaa?
Tämä! Järkyttävää katsoa kuinka koulutusta painetaan alas! AMK ja yliopisto pitää pitää erillään toisistaan! Myös Tampereen yliopiston ja AMK yhdistyminen oli typerää