Miehen unelma-avioliitto

Elääkö jonkun muun mies kotonaan kuin hotellissa? Miten olette ratkaisseet asian?

Meillä kasassa 19 vuotta yhteisessä kodissa. Kolme teini-ikäistä lasta, omakotitalo (mies halusi välttämättä), koira (mies otti).

Taloudesta: Olen lähtöisin rutiköyhästä perheestä (leskiäiden isosta katraasta, äiti hoiva-alalla). Tein teinistä asti mitä tahansa töitä, eniten siivoustöitä. Maksoin itse lukiokirjat. Jatkoin opiskelua, kaikki illat ja viikonloput paiskin töitä, kunnes sain korkeakoulutkinnon. Nykyään tienaan 120 000 euroa vuodessa ja sen eteen teen kyllä ihan helvetisti töitä. Kiitän Suomen valtiota siitä, että köyhän perheen lapsena sain käydä koulut ilman lukukausimaksuja. Opintotuki oli lamavuosina(kin) riittämätön, mutta olin sitkeä ja ahkera.

Menin naimisiin pienipalkkaisen miehen kanssa. Hän teki peruskoulun jälkeen opistotason tutkinnon. Hänen bruttopalkkansa on neljäsosa omastani.

Lasten tulon jälkeen huomasin, että teen 80 % kotitöistä. Yritin siitä keskustella. Kun keskustelu ei johtanut mihinkään, hakeuduin parisuhdeterapeutille. Mies ei tullut parisuhdeterapiaan, kun sanoi olevansa 100 %:n tyytyväinen parisuhteeseensa.

Mies halusi ok-talon. Kun se hankittiin, huomasin, että sekä talo että piha jäivätkin minun hoidettavikseni, suurimmaksi osaksi myös kustannettavikseni. Olen meillä se, joka tekee remontit, kasvattaa lapset, hoitaa pihan, siivoaa, tekee ruuat.

Teen pitkiä työpäiviä hirveän vastuullista työtä. Olen väsynyt, kun kaikki vapaapäiväni ja lomani menevät rästissä olevien kotitöiden tekoon. Siivoojan olen palkannut ja kaupasta kotiinkuljetuksen. Ne pyörivät silloinkin, kun mies oli vuoden poissa töistä. Mies luki vapaavuotensa dekkareita ja harrasti urheilua.

Olen yrittänyt mennä lakkoon. Olin viikon tekemättä ruokaa. Lopulta lapset hermostuivat, kun joutuivat tekemään ruoat itse tai lämmittämään eineksiä. Anelivat, että äiti tekisi taas kotiruokaa. Kerran sovin miehen kanssa, että on hänen vuoronsa pestä ikkunat (ei ole kertaakaan elämässään pessyt ikkunoita). Neljän vuoden päästä olin oma lakkorikkurini Pesin ne, kun ei valo tullut enää kunnolla sisälle.

Olen nyt kolmeen otteeseen hakeutunut parisuhdeterapiaan. Yhdessä niistä mieskin suostui käymään kerran. Terapeutti sanoi minulle, että mies on narsisti ja minun pitää ottaa ero.

En minä mitään eroa ottanut. Ajattelin, että ovat entisajan naisetkin selvinneet, lasten takia,velvollisuuden takia.

Entäs seksi sitten? Seksiä on aina harrastettu silloin, kun mies haluaa (kerran kuudessa viikossa) ja seksi kestää niin kauan, kunnes mies laukeaa (2 minuuttia). Jos teen aloitteen, mies kieltäytyy, näin on aina ollut. Kertaakaan en ole kieltäytynyt miehen aloitteesta. En ajattele, että miehen pitäisi aina jaksaa tyydyttää nainen. Kuitenkin nyt on oltu 19 vuotta yhdessä, enkä ole koskaan saanut orgasmia mieheni kanssa. Kerroin tästä joskus miehelleni ja hän vastasi: "Älä valehtele!". Olen hänelle joskus opettanut, mikä on klitoris ja mikä on G-piste. Ei se mitään muuttanut. Miestä ei kiinnosta muu kuin se oma nautinto.

Nyt tässä vähän ärsyttää moni asia. Mies elää taloudellisesti siivelläni ja elää kuin hotellissa. Elää mukavaa elämää. Urheilee paljon, syö valmiiksi tehdyn ruoan, lukee sitten dekkareita. Mies on tosi tyytyväinen avioliittoon ja elämäänsä. Minullakin on kaikki ihan hyvin, mutta onhan tämä väsyttävää. 

Tällaistako tämä avioliitto nyt vaan on?