Kuinka kauan pitaa harjoitella tanssimista, etta voi sanoa osaavansa tanssia? Ei kilpatanssia vaan sita yleissivistyksen piiriin kuuluvaa tanssitaitoa tavoittelen?
Lavatanssin peruskurssia olen käynyt syyskuusta alkaen 2 tuntia viikossa.
Kommentit (3)
valssista, tangosta, foksista ja ehkä humpasta ja jenkasta, minusta ollaan tarkoittamasi tanssitaidon piirissä jo ihan hyvin. Kun tuohon tulee lisää toimivaa vientiä (miehet) ja ehkä muutama kuvio (käännös) lisää, tanssista tulee todella tanssia askeleiden suorittamisen sijaan.
Jotkut osaavat tanssia heti, vaikka teknisesti voi olla paljonkin opittavaa. Silti näiltä ihmisiltä tanssi tulee luonnostaan, ja näyttää hyvältä vaikka askeleet onkin vähän sinne suuntaan. Tähän kuuluu mielestäni taito osata irrotella ja olla välittämättä siitä miltä näyttää tai mitä muut sanovat.
Sitten on näitä, jotka osaavat tekniikan täydellisesti, ja askeleet, mutta sielu puuttuu. Silloin tanssi näyttää askeltamiselta, vaikka olisi periaatteessa ihan oikein suoritettu. Itse kuulun valitettavasti tähän kakkosryhmään.
jotkut osaavat luonnostaan ja toiset eivät vain osaa.
Joillain se vaan on verissä..
Tietenkin askeleet jne voi oppia lähes kuka tahansa.