Olen miettinyt, että onkohan tässä elämässä mitään armoa, vai onko kuo lema vasta armo.

Jotenkin olen niin uupunut kaikkeen: työhön, opintoihin, yh-äidin elämään, jatkuvaan sairasteluun.

Yritän tulla nähdyksi ja kuulluksi, mutta ihmiset oikein halua nähdä tai kuulla. Minusta tuntuu, että kaikki pitävät minua hankalana ja laiskana ihmisenä, vaikka jatkuvasti ponnistelen.