Lue keskustelun säännöt.
Minulla ei ole lapsia mutta nykyään liikutun lapsista. Sellainen rakkauden tunne tulee pintaan.
01.03.2025 |
Lapset nykyään tuovat kovan liikutuksen tunteen. Ovat niin kauniita ja vilpittömiä sieluja. En tiedä olenko ennen tämänkaltaista kaihon ja rakkauden tunnetta tuntenut. Olen lapseton enkä ole suuremmin koskaan haaveillut lapsista, miettinyt kyllä välillä tietenkin. Koen ettei minulla ole resursseja kuitenkaan vanhemmaksi tarpeeksi.
Olen kolmekymppinen, onko tämä jotain biologisen kellon myllerrystä?
Ymmärsin hoitaessani viimeksi pieniä lapsia, että nyt ymmärrän miten ihmiset voivat rakastaa toisten lapsia kuin omiaan. Tuli sellainen olo, että nämä lapset ovat Jumalan luomia ja sellainen pyhä kunnioitus ja rakkaus sellaista puhtautta ja vilpittömyyttä kohtaan. Se kaikki elämä mitä heistä kumpuaa niin vaikea sanoa mitä muuta tärkeämpää elämässä voisi olla?
Kommentit (17)
On vähän kyllä nyt hassua miten sydän pakahtuu lasten kanssa ja joskus voisi itkeä pelkästään sen tunteen vuoksi. Onko tämä joku vaihe vai mikä ihme tässä on iskenyt? Rakastan myös eläimiä eri tavalla.
Aina olen ollutkin herkkä empaatikko mutta nyt minä tunnen toisissa sfääreissä maailmaa kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti biologialla on sormensa pelissä. Jos tahdot lapsia niin älä murehdi liiaksi etukäteen resursseista yms. asioilla on taipumus järjestyä. Lasten isän on tietty hyvä olla aidosti sitoutunut perheen perustamiseen ja sen mukanaan tuomaan totaaliseen elämän muutokseen.
Vierailija kirjoitti:
Miksei ole resursseja vanhemmaksi? Vanhempana voi olla vaikka ei olisikaan varaa omakotitaloon tai edes autoon.
Ei minulla ole mitään. Taloutta, puolisoa tai muutakaan. Vasta itse olen tullut elämään takaisin pintaan elämän aallokoista. Itsellä lapsuus oli hyvin kompelksinen ja huomaan itsessäni todella paljon pelkoja sekä lapsiominaisuuksia joten pelkään myös sitä etten olisi tarpeeksi vastuullinen ja että sirtäisin omia kipuja eteenpäin. Toisaalta tiedostan kaiken todella hyvin. Olisin hyvä vanhempi varmasti mutta tiedä sitten kuitenkaan. Jää nähtäväksi.
Oletko ollut ennen tekemisissä lasten kanssa? Siis ihan oikeasti, ei niin, että näet jossain leikkipuistossa lapsia leikkimässä.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ollut ennen tekemisissä lasten kanssa? Siis ihan oikeasti, ei niin, että näet jossain leikkipuistossa lapsia leikkimässä.
Olen ollut. Nyt vasta viime aikoina alle kouluikäisten kanssa ja se vielä lisäsi sellaista pyhää rakkautta. Nytkin voisin kyynelehtiä, se on jotenkin niin puhdasta ja tärkeää mitä lapset omalla olemisellaan maailmaan tuovat. Tottakai joskus rankkaa enkä tiedä siitäkään juuri mitään mutta voin uskoa, että edes hieman ymmärrän siitä äidillisestä rakkaudesta nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ookko nä varma ettei olis pulla uunissa ittelläskin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ookko nä varma ettei olis pulla uunissa ittelläskin?
Selibaatissa olen ollut jo reilun vuoden eikä kiinnostusta lainkaan pinnallisiin suhteisiin. Parisuhteeseen en lähde myöskään enää heppoisin perustein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on kaunis sielu.
Kiitos, sinulla myös varmasti kun huomioit tuollaisen piirteen :)
Nyt on aika murros elämässä muutenkin menossa itsensä kanssa vaikka kaikki ulkoiset jutut ovat menneet "pieleen" niin varmaan arvomaailma ja tärkeät asiat nousevat pinnalle ja lisäksi tuo biologia.
No kyllä minullakin herää tuollaisia tunteita, vaikka olen yli 50v mies, jolla juuri aikuistuneet lapset. Ei tuo tunne siis ainakaan samoista sukupuolihormoneista johdu. Itse en tahdo lasteni isän olevan papparainen, mutta ap:lla on hyvät mahdollisuudet lapsiin ja perheeseen, kun ne aallokot on aidosti selätetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse työskentelin päiväkodissa, ip-kerhon-setänä, koulunkäynnin avustajana. Olen syvällisesti kiintynyt lapsiin, elämäni onnellisinta aikaa. Olen valitettavasti lapseton, olisin oletettavasti kohtuullinen isä. Lapset ovat ihan parhautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina sitä ihmetellyt myöskin, että miksi aikuiset ihmiset voivat olla todella kylmiä lapsia kohtaan. Esimerkiksi puolison entisestä suhteesta tulleita lapsia kohtaan voidaan suhtautua todella inhottavaan sävyyn eli ei huomioida, ei oikein kannusteta tai ollenkaan pidetä suunnilleen minkään arvoisina vaan katotaan nenän vartta pitkin. Älytöntä, lapset ovat lapsia. Sitten on niitä paljon, jotka kohtelevat huonosti jopa omiaan. Se saa vihaiseksi ja surulliseksi. Itsellä on kokemusta molemmista, olen katsonut kun äitini on suhtautunut isäpuolen lapseen kylmästi ja omiin myös paikoin välinpitämättömästi esimerkiksi omat tarpeet menevät edelle, alkoholi ja sellaiset asiat.
Minusta on jotenkin hyvin päivänselvää, että jos lapsia on ympäristössä niin silloin on tärkeää olla se lempeä, turvallinen ja aikuinen läsnä. Elämä voisi olla niin paljon parempaa, jos ihmiset arvostaisivat toisiaan. Onneksi niin ehkä suurimmaksi osaksi on?
Mulle tapahtui tuo sama muutos ihan yhtäkkiä, mutta vasta +40-vuotiaana kun se kuuluisa vika juna ja kaikki lisävuorotkin oli jo mennyt.
Kuvittelin siis olevani aivan sinut lapsettomaksi jäämisen suhteen, vaikka oma valinta se ei ollutkaan ettei sopivaa kumppania ei koskaan kohdalla osunut (ei sillä, että olisi osunut niitä vääriäkään) mutta tuo yhtäkkinen muutos sai aikaan sen, että suren aivan hirvittävän paljon lapsettomuutta. Ja liikutun kyyneliin harva se päivä.
Yhä edelleen vaikka olen jo viisikymppinen.
Miksei ole resursseja vanhemmaksi? Vanhempana voi olla vaikka ei olisikaan varaa omakotitaloon tai edes autoon.