Paluu normaaliin sodan jälkeen - pakotteet pois ja Suomen talous kuntoon
Rajat auki venäläisille turisteille sekä kaupan käynnille!
Olen jo vuosia ihmetellyt Suomen idiotismia ja oman maan vihaa. Muut maat porskuttaa menemään mutta Suomessa tärkeintä on, että tehdään juuri kuten EU:ssa sanotaan, vaikka muut poimii sieltä itselleen sopivimmat direktiivit. Suomi kärsii taloudellisesti eniten pakotteista, mutta se ei päättäjiä ja monia täälläkin huutelevia kiinnosta. Saksa, Ranska, Italia, Espanja, Unkari, Bulgaria näin ensin mainitakseni käyvät Venäjän kanssa kauppaa lähes kuten ennenkin eivätkä ole yhtä syvässä lamassa kuin Suomi, sillä heitä kiinnostaa ennen kaikkea oman maan hyvinvointi.
Venäjällä ei mene huonosti eikä tule menemään. Kiina ja USA on ainoita, jotka ovat todellisuudessa hyötyneet sodasta. Toivottavasti Trump saa vihdoin rauhan aikaiseksi. Länkyttäköön EU-pellet mitä haluavat ja "asiantuntijat" voivat analysoida vaikka hamaan tappiin asti, mitä Putinin kädet, jalat ja pään asento kertoo hänen terveydentilastaan tai mitä Macronin eleet kertoo suhteesta Trumpiin.
Lehdistön tila on mennyt niin rappiolle, että "uutisia" lukiessa kokee nykyään vain myötähäpeää kirjoittajaa kohtaan.
Kommentit (14)
Suomi ampuu itseään jalkaan aivottomien päättäjien johdosta ja toiset aivottomat vielä hurraavat niille.
Pakotteet voisi olla voimassa vaikka vuoteen 2100.
Pakotteita ei pidä purkaa ennenkuin putler ja suurin osa kremlin porukasta roikkuu ...puussa ja venäjä on maksanut pennilleen kaikki sotakorvaukset aloittamiensa sotien takia. Alkaen vuodesta 1775.
Kunhan venäläiset tekee perseenpäristimen joka mahtuu perseeseen ja pärisee...
Ei en osta sittenkään. Ei vaan kiinnosta.
Mitään ns. vanhaan normaaliin paluuta ei maailmassa enää tule.
0/5
Samat propagandat pyörii.
Sotarikolliset tuomiolle ukrainalaisten kansanmurhasta, Putin Haagiin.
Putinilla ei ole mitään suunnitelmia solmia rauhaa, ellei voito ole niin totaalinen ettei olisi mitään järkeä jatkaa. Kunhan leikkii Trumpilla.
Moraalin ei pitäisi olla myytävänä.
Venäjä säilyy vihamielisenä valtiona niin kauan kuin putte on vallassa.
Tosin puten tilalle tulee toinen kusipää, niin se yleensä siellä menee.
Luottamus Venäjään mennyt iäksi, jos luottamusta siis edes olikaan. Luottamus USA:an mennyt neljäksi vuodeksi, katsotaan miten Trumpin kauden jälkeen.
Venäjään voi toki luottaa. Se pettää aina.
Venäjä on yhteiskunnallisesti suuri ja mahtava kehitysvaltio - taas tällä erää 50-100 vuoden sykleillä. Menneessä elävä Putin pilasi maan kansainväliset suhteet ainakin 50 vuodeksi. Venäjän väestöä on sisäisesti murjottu kärsimyksillä kautta historin niin keisari-, kommunismi- kuin nykyisen putinvallan aikoina eivätkä traumatisoituneet kansalaiset edes oikein käsitäkään länsimaisen demokratian olemusta.
e vaan seuraavaksi Putin hyökkää Suomeen ja valloittaa puolet