Kannattaako elämäänsä hukata ihmisen kanssa, jota ei todella rakasta?

ja mistä sittä tietää rakastaako?



minulla on jotenkin se tunne, että mieheni ei ole ' se oikea' ja että en rakasta häntä enkä arvosta häntä. toisaalta välillä on tunne, että rakastan enkä haluaisi hajoittaa perhettämme. yksinhuoltajan arki ei houkuta eikä ero, mutta toisaalta mietin myös, että tuhlaanko nyt elämääni.

Onko se oikea syy pysyä yhdessä vain lasten takia, sitä yritän vielä miettiä.

ihan todella vaikea kysymys. millainen on suhteenne nyt? tilanteenne perheessä? mitä mieltä mies on?

Itse päätät, hukkaatko elämäsi vai et, se ei ole miehestä eikä rakkaudestakaan kiinni mitenkään. Jos annat tunteiden ohjata tärkeimpiä valintojasi, saat huomata, että pyörit kuin tuuliviiri etkä ole koskaan onnellinen kuin pienen, ohimenevän hetken.



Tunteet eivät ole hyvä syy mennä naimisiin eikä erota - varsinkaan, jos se tunne on seksuaalista laatua. Tunteet tulevat ja menevät, se on tunteiden tapa, jolle ei voi mitään. Vai oletko muka pystynyt pitämään samaa tunnetilaa yli vuorokauden ajan?



Puolison pitää olla myös muilla tavoin oikea ja sopiva. Onko, sen tietää sielussaan ja sielu kyllä vastaa, kun malttaa hiljentyä ja kysyä.

On vaikea elää toisen kanssa, kun on todella erilainen eikä kumpikaan kunnioita toistaan.

Mutta onko sitten järkeä hajoittaa perhettä vain naurettavan tunteellisuuden takia?



Uskon että miehelle, ja minullekin, olisi jossakin joku joka oikeasti välittäisi.

Mutta jos ei olekaan?

Toisaalta kukaan ei ole nyt onnellinen tässä tilanteessa... Kysymyksiä on monia :(

Kaikki suuret arvot yms. poikkeaa toisistaan täysin.



Luulen, että olisin yksinäni paljon onnellisempi lopultakin.

Kuinka kukaan voi perustaa perheen ihmisen kanssa, joka on niin erilainen, että alkuhuuman jälkeen ei olekaan mitään yhteistä. Suurin kärsijä on lapset, joiden on annettu syntyä tällaiseen parisuhteeseen. Ero, vaikka olisikin tavalla tai toisella perheelle helpotus, jättää kuitenkin aina jälkensä lapseen.

Vierailija:

Kuinka kukaan voi perustaa perheen ihmisen kanssa, joka on niin erilainen, että alkuhuuman jälkeen ei olekaan mitään yhteistä. Suurin kärsijä on lapset, joiden on annettu syntyä tällaiseen parisuhteeseen. Ero, vaikka olisikin tavalla tai toisella perheelle helpotus, jättää kuitenkin aina jälkensä lapseen.

Kaksoset, siis....

Mistä sitä tietää, milloin se arki tulee sen toisen kanssa. Se tulee kuitenkin. Omalla tavalla oma mies on kuitenkin " rakas" , vaikka se ei aina sitä ns. rakkautta olekaan.

jossakin on joku, joka rakastaisi miestäsi todella - ja sinua!

hurmaa pidempää. -11-

Pahin ja viimeinen tilanne on välinpitämättömyys yhdistettynä kunnioituksen puutteeseen. Yleensä siinä viimeisellä asteella ei jaksa edes tapella enää. Mutta: suhde on usein kiinni eniten halusta. Halusta olla yhdessä ja rakastaa. Ei se rakkaus itsestään pysy ja kauneimmilaan rakkaus on usein pitkässä suhteessa, jossa se on muuttanut muotoaan tai oikeastaan jalostunut tottumukseen, ystävyyteen, yhteisymmärrykseen ja luottamukseen.