Tekninen kysymys seksistä.
Te miehet ja pojat, joilla erektio on niin jäykkä ja kova, että se sojottaa aivan pystysuorassa, miten te saatte sitä taivutettua alaspäin, jotta penetraatio onnistuu? Poikakaveri sanoo, että häneen sattuu vääntää sillä tavalla ja me rakastellaan siksi aina seisoviltaan. Myönnän ollaan molemmat nuoria ja ehkä se on hänellä vaan harjoituksen puutetta, mutta silti haluaisin joskus sitä ihan perinteistä seksiä makuultaan.
Kommentit (16)
Kyllä nyt on joku muu syy kyseessä. Kaikki asennut taipuu niin 69 kuin doggy, jne. Veikkaan että poikaystäväsi kiihottuu nimenomaan tuosta asennosta ja saa hyvän tuntuman esim sun rintoihin jotka liikkuvat työntöjen tahdissa?
M52
Samaa mieltä että pitäisi onnistua ja ihan lähetyssaarnaajassa. Siinä saa poikaystävä yhtälailla tuntuman sun rintoihin omaa rintakehäänsä vasten eikä tarvi penistä paljoa taivuttaa koska noin makuullaan se sojottaa kohti pimppiä. Samaa kuvittelen että jätkäs haluaa sua nimenomaan seisaaltaan. Voisit yrittää pyytää vaikka kuiskaamalla että "haluun tuntea sut mun päällä" tai jotain vastaavaa ja katot miten hän reagoi.
Itelläkin jannuna jöpötteli kunnolla eikä se niin mukavalta tuntunut taivutella alaspäin. Meet makaamaan jalat auki selälles ja kutsut vietellen poikaa päälles, eiköhän tuo tajua vinkistä ja siinä kun maatte päällekkäin otat vaikka kiinni kullista ja vetelet samalla vähän taivuttaen. Varoen mut kuitenkin otat kii ja vaikka kokeilet ohjata sitä sisääs. Tarkkaile sitä oria miten suhtautuu sun aloitteesees.
Kokeilkaa lähärissä CAT- asentoa, jossa poika liikkuu päälläsi alhaalta ylös ja takaisin, taii sitten vain työntyy sisään ja pitää siellä. Voit itse vielä säätää lantiosi kulmaa niin, että kalu menee sopivassa kulmassa sisään ilman vääntöä. Näin meillä tehtiin, kun omakaan kulli ei taipunut seisokissa yhtään.
Jostain syystä naiset aina ratsastaa väärin mun kanssa. Menevät sellaiseen kohtaan että vehje tuntuu katkeavan.
Jospa apn miehellä vähän samaa että huono asento ei vain toimi.
Meillä ainakin "lähäri" onnistuu ja hyvin onnistuukin. Ainut asento, jossa mä naisena saan orgasmin yhdynnässä tähän asti kokeilluista. Totta, että peniksen jyrkkä asento rajoittaa kokeiluja, mutta olen ihan onnessani miehen alla.
Vierailija kirjoitti:

Onnistuu myös jos olet miehen päällä makaamalla jalat taaksepäin miehen kupeilla ja liikut alhaalta ylös ja takaisin, tai pidät kullin tyveä myöten sisällä ja vatkaat itsellesi orgasmin. Kokeile, vaimon suosikkiasento.
Minullakin oli nuorena tuota, etten saanut taivutettua, mutta runkkaamisella ja kokeilemalla se siitä pikkuhiljaa helpotti. Runkkaatte vaikka yhdessä niin, että hän katselee sinua. Oman tyttikseni kanssa tehtiin noin ennen kuin uskallettiin mennä yhdyntään.
Nuorena kannoin saunavedet järvestä, ämpäri roikkui kalussa, terskan juuressa. Siitä se pikkuhiljaa taipui alaspäin
Vierailija kirjoitti:
Nuorena kannoin saunavedet järvestä, ämpäri roikkui kalussa, terskan juuressa. Siitä se pikkuhiljaa taipui alaspäin
Auts 😄
Vierailija kirjoitti:
Minullakin oli nuorena tuota, etten saanut taivutettua, mutta runkkaamisella ja kokeilemalla se siitä pikkuhiljaa helpotti. Runkkaatte vaikka yhdessä niin, että hän katselee sinua. Oman tyttikseni kanssa tehtiin noin ennen kuin uskallettiin mennä yhdyntään.
Tää menee nyt vähän ohi aiheesta, mutta poikaystävä katselee kun tyydytän itseäni. Näin miten kovana hänellä seisoo, mutta kiellän häntä koskemasta itseensä. Silti hän ei malta olla runkkaamatta ihan vähäsen. Ihanaa leikkiä.
Rohkeasti vaan kokeilemaan niitäkin asentoja, jotka tuntuvat vähemmän kivoilta. Kyllä siellä jossain vaiheessa jänne rusahtaa, ja alkaa sitten muutkin asennot sujumaan. Näin ainakin omalla kohdallani kävi. Siitä en anna takuuta, voiko kyseinen toiminta tehdä jotain pysyviä haittoja, mutta ei ainakaan omalla kohdallani ole käynyt muuta kun että jänne rutissut. Pikkasen se vihlasee / tuntuu ikävältä, mutta muutaman kerran kun noin on käynyt niin taipuu mihin asentoon vaan.

Ei tarvitse rusahtaa, eikä se kuulosta kovin terveelliseltä. Poika vaan oppii kestämään sitä tunnetta, mikä taivuttelusta tulee. Se tapahtuu vähitellen kun ja jos sitä treenaa. Näin mullekin kävi. Teininä stondasi aivan valtavasti ja aloin sitten itse taivuttelemaan: päästämään irti ja penis ponnahti takaisin pystyyn.
Mulla nuorena seisoi niin kovaa, että pesäpallo joukkueen naiset vetivät siinä leukoja.
Mitähän jos vaan opettelisitte vähän kerrassaan nussimaan?? Eikä sitä tarvitse taivutella mihinkään, kyllä se sinne luiskahtaa kunhan vaan treenailee!
Kokeilkaapa uusia asentoja. Takaapäun onnistuu varmasti, jos seisaaltaakin onnistuu. Sitten lusikka ja niin että olet selälläsi ja nostat jalat miehen olkapäille.