Mitä olet tänään tehnyt palstailun lisäksi?
Kerro. Voit myös kertoa mitä aiot tehdä palstailun jälkeen.
Kommentit (22)
Tein lenkin koiran kanssa metsässä ja luin Hesarin, kastelin kukat, söin aamupalan perheen kanssa.
Panin työt alulle, nyt menen päiväunille ja lounaan jälkeen hautausmaalle katsomaan Ahtisaaren uutta hautamonumenttia.
Hernekeitto melkein valmis. Lasagne pihalla jäähtymässä.
Kävin kuntosalilla ja pesin pyykkit. Nyt kokkaan tässä samalla ruoat tulevaksi viikoksi. Loppupäivä sitten rentoilua.
Pantiin vaimon kanssa isänpäivän kunniaksi
Ulkoilin, pesin elukoiden ruoka- ja juomapaikat, pelasin ja join liikaa kahvia. Seuraavaksi pesen saunan ja kylppärin ja jos vielä jaksan ja näen rasvaan maiharit ja nahkaremmit. Koira pääsee alkuillasta painimaan niin ei tarvi kummempaa lenkkiä päivällä.
Onnittelin läheisiä isiä, myös sitä, jonka viskasin ulos viikko sitten. Hän on varmaan hyvä isä pojilleen, vaikkakin täysin surkea kumppani.
Hinkkaan nettiä toimimaan nopeammin kun se takerteli reitittimen ja puhelimen vaihdon jälkeen.
Myöhemmin teen ruokaa itselleni ja jos viitsin, haen muuttolaatikoita äijän tavaroille, vaikka se on taas yksi kannaltani taloudellisesti tappiollinen satsaus. Jos en olisi elättänyt tuota miestä 16 kk, mulla olisi jo säästettynä rahat uusiin silmälaseihin. Ne maksaa about 1600-2000 euroa, koska olen lähes sokea eikä varastovahvuuslinssit riitä.
Koirien laskeminen pihalle, kahvin juonti ja mannapuuro hillosilmällä napaan, uutisten luku. Hyvin hidas aamu. Jatkossa seuraa pitkä metsälenkki koirien kanssa ja kissan kanssa sen pituinen kuin hän haluaa. Ruokapuoli on eilen tehtyä makaronilaatikkoa ja myöhemmin jotain mitä ehkä kaivan pakastimesta tai tilaan puhelimella. Kynttilöiden vienti ukkien, apen ja isän haudoille. Ulkoilua eläinten kanssa ja tv:n sekä pentuliven katselua. Saatan juoda lasillisen punkkua, korkeintaan kaksi. Sitten unten maille. Siinä tärkeimmät.
Vierailija kirjoitti:
Onnittelin läheisiä isiä, myös sitä, jonka viskasin ulos viikko sitten. Hän on varmaan hyvä isä pojilleen, vaikkakin täysin surkea kumppani.
Hinkkaan nettiä toimimaan nopeammin kun se takerteli reitittimen ja puhelimen vaihdon jälkeen.
Myöhemmin teen ruokaa itselleni ja jos viitsin, haen muuttolaatikoita äijän tavaroille, vaikka se on taas yksi kannaltani taloudellisesti tappiollinen satsaus. Jos en olisi elättänyt tuota miestä 16 kk, mulla olisi jo säästettynä rahat uusiin silmälaseihin. Ne maksaa about 1600-2000 euroa, koska olen lähes sokea eikä varastovahvuuslinssit riitä.
miten nettiä hinkataan nopeammaksi?
Tehtiin lasten kanssa isänpäivän aamupala. Sitten leivottiin taatelikakku. Kohta lähdetään lenkille metsään ja käydään hakemassa kaupasta tarvikkeet toiseen kakkuun. Mun vanhemmat tulevat isänpäiväkahville iltapäivällä.
2 kertaa ruokaa. lähetin lapsille tekstiviestin että tänään on isänpäivä joku nyt onnittelee sitäkin. Aamulla join kahvia pitkään ja hartaasti kuten aina ja nyt vaihdoin oluen juontiin lounaan päälle.
Vasta avasin palstan, koska isänpäivä. Aamulla lenkitin koiran, laitoin karjalanpaistin uuniin, pyykit koneeseen, luin kirjaa aamukahvin kanssa kun muu perhe vielä nukkui ja imuroin. Tyhjensin astianpesukoneen ja tiskasin käsin puulastoja ja metallikulhoja joka on yleensä miehen (isän) hommia.
Muun perheen herätessä syötiin isänpäiväkakkua ja kahviteltiin lisää. Isä sai isänpäiväkortit ja suklaata.
Tänään ohjelmassa pyykinpesua ja lounaan jälkeen lähdetään isovanhempien luo. Illalla koiranlenkitys ja lautapeli rentoilua. Ehkä yksi Yle Areenan dokumentti, jota ollaan teinin kanssa seurattu, moppaan lattian, sillä koirantassun jälkiä paljon. Petivaatteiden vaihto myös tänään.
Kuulostaapa siltä, että olisin ollut tänään kovinkin ahkera.
Vierailija kirjoitti:
Onnittelin läheisiä isiä, myös sitä, jonka viskasin ulos viikko sitten. Hän on varmaan hyvä isä pojilleen, vaikkakin täysin surkea kumppani.
Hinkkaan nettiä toimimaan nopeammin kun se takerteli reitittimen ja puhelimen vaihdon jälkeen.
Myöhemmin teen ruokaa itselleni ja jos viitsin, haen muuttolaatikoita äijän tavaroille, vaikka se on taas yksi kannaltani taloudellisesti tappiollinen satsaus. Jos en olisi elättänyt tuota miestä 16 kk, mulla olisi jo säästettynä rahat uusiin silmälaseihin. Ne maksaa about 1600-2000 euroa, koska olen lähes sokea eikä varastovahvuuslinssit riitä.
Hae ilmaisia pahvilaatikoita kaupasta ja ehkä mustia isoja jätesäkkejä pehmeille muuttotavaroille. Kunnioita itseäsi ja älä laita rahaa miehen muuttoon.
Onpas sinulla kalliit lasit. Itselläkin reilusti miinusta, hajontaa, ohennusta, heijastuksenesto, mutta selvitty 800e. Ehkäpä toisesta kaupungista edullisemmin lasit.
Pari tuntia liikuntaa, suihku, aamupala, pyykkien( puhtaat)laitto kaappiin, pikku lounas. Vaatteiden tuuletusta, pyykin pesua myöhemmin. Ulkoilua iltasella.
Miksi täällä on aina saman tiedustelu aihe? Hommaa jo elämä.