Jeffrey Epaästeinillä oli aktiivisia yhteyksiä ihan USA:n hallinnon huipulla moniin eri henkilöihin
Olen varma että Epstein oli valtiollinen toimija. Hänellä oli yhteyksiä myös CIA:n johtoon. Epsteinin kalentetitietoja on julkaistu amerikkalaisessa mediassa. Oli todennäköisesti Mossadin agentti. Mistä muualta hän olisi saanut myöskään niin suuret rahat käyttöönsä
Kukaan ei tiedä mistä hänen varallisuutensa oli kotoisin.
Kyse ei ole siitä että Epstein olisi tuntenut pari poliitikkoa, vaan hänellä on ollut jatkuvia tapaamisia useiden USA:n hallinnon huipulla työskennelkeiden henkilöiden kanssa. Osa näistä myös naisia.
Kommentit (3)
Erään arvion mukaan epsin paratiisisaari olisi ollut mossadin hunaja-ansa vaikutusvaltaisten houkutteluun ja kiristämiseen.
Se ainakin on varmaa, että hän tiesi liikaa ja hän oli liian iso riski monille muille.
No varmaan oli. Mitä yrität sanoa?