Saako sen sanoa jos joku ei ole älykäs tai hyvä laulamaan tai nopea juoksija taiviisas?
Tai muuta vastaavaa. Mikä nykyään on vallitseva kanta otsikon kysymykseen?
Kommentit (17)
Ei tartte sanoa, koska tiedän sen jo muutenkin 😃
Ei saa sanoa.
Woke suuttuu.
Kaikki on ihan yhtä hyviä kaikessa.
Nykyisin ei saa sanoa mitään, koska JOKU VOI LOUKKAANTUA.
Tehtäväsi tässä maailmassa on kulkea ympäri maita ja mantuja ja Internettiä laukomassa omia mielipiteitäsi ihmisistä ja ilmiöistä.
Luulin että osaan laulaa, mutta kaveri muistutti että en osaa. Eli voi sanoa
Kuulostat vain kateelliselta elämämkoululaiselta joka ei itse osaa mitään eikä viitsi ponnistellakaan minkään asian eteen.
Tää sun aloitus on heikkolahjainen.
Hyvähän siellä sohvalla on odotella muilta täydellisiä suorituksia jos ei itse ole koskaan ponnistellut unelmiensa eteen.
Yleensä ei tarvitse sanoa. Parempi kehua kun joku on hyvä tai ainakin rohkea jossain poikkeuksellisella tavalla ja jättää kritiikit sanomatta. Aiheetta ei kannata liian vuolaasti kehua vaikkapa laulutaitoa jottei joku ala päivätyötään jättämään.
Nykyajan ongelmia, jokaisella nobodylla on joku pakottava tarve mölistä mielipiteensä ulos.
Mitä sinulle saa sanoa päin naamaa, ap?
No eihän sitä missään kielletty ole. Mutta mitä hyötyä tuollaisen sanomisesta kenellekään olisi?
Ihmisellä on oikeus olla olematta hyvä kaikessa ja myös oikeus harrastaa asioita joissa ei (vielä tai ehkä koskaan) ole hyvä. Hän yleensä tietää, ettei ole kovin hyvä. Ei sen sanomisessa äöneen uudelleen ole mitään lisäarvoa. Lisäarvoa voisi olla esim siinä, jos voisi sanoa, miten tulisi paremmaksi. Ehkä sunkin kannattaisi mieluummin alkaa miettiä sellaista kannustavaa ja hypdyllistä kommunikaatiotyyliä.
En ymmärrä, mikä hinku kaikilla on koko ajan olla laukomassa mielipiteitään toisten osaamisesta tai ulkonäöstä. Itse esim. laulan mielelläni, en hyvin, mutta en myöskään kovin kuuluvasti. En kokisi olevan kovinkaan rakentavaa, jos lähpiirini muistuttaisi minua siitä, että en osaa laulaa. Ei sillä ole väliä, se on hauskaa, enkä kiusaa sillä edes läheisiäni. Lauleskelen yksin siivotessani tai autoa ajaessani. Maailma ei muuttuisi millään lailla paremmaksi, vaikka joku pahan mielen jakaja tulisi innoissaan latistamaan minua, etten vain turhaan tuhlaa aikaani laulamalla, vaikka se tuottaa minulle iloa.
Kiitos makeasta ketjusta! Oli hauska lukea!
KAIKKI VAAN LAULAMAAN - KOSKA SE ON NIIN HAUSKAA... siitä tulee hyvä olo ja sillä on terveysvaikutuksia - hengityskin paranee ja äänenkäyttö.
Piirtämään myös ja kirjoittamaan kaikenlaista - elämänkertaa, päiväkirjaa, kirjeitä rakkaille ja ystäville jne jne...
Ihan turhaa arvostella kaikkea. Tehkää vaan jos hyvältä ja kivalta tuntuu! Ei tartte tulla asiassa 'ammatinharjoittajaksi'.
Minkä takia joka asiasta pitää sanoa jotakin ja vielä yleensä jotakin negatiivista? Sitä tulee loukattua lähimmäisiä tahattomasti ihan tarpeeksi.
Älä vie lapsen iloa. Tuli vain mieleeni.
Ei saa sanoa. Pitää kehua maasta taivaaseen vaikka tulos olisi sutta ja sekundaa. Aivottomuus ja tyhmyys on erilaisuutta ja rikkautta, jota pitää ymmärtää. Jos laulaa ammuvainaan nuotilla, eikä pysy rytmissä on kuitenkin tärkeää, että saa ilmaista itseään eli euroviusuohin siitä oitis! Ja nopeus sitten. Joku on nopeampi kuin joku toinen väliäkö sillä juokseeko sadan kympin aidat alle 13 s., vai meneekö siihen 2 min. ja kaikki aidat nurin ja ensiapuryhmä elvyttämässä aavistuksen tuhtia kisaajaa. Osallistuminen ja kokemus ja hyvä fiilis on tärkeintä. Että hys, hys nyt siellä!