Millä mielin te, joiden lapsi aloittaa syksyllä yliopiston?

Mitä teidän yliopistoon menevä tykkää neidittelystä? 

Lapsi asunut jo omillaan hetken, eipä muutosta siihen suuntaan.Itse taidan odottaa asiaa enemmän kuin aikuinen lapseni. Tullut isänsä sukuun, pappansa oli professori.

Muuttaa toiseen kaupunkiin ja opettelee elämään omillaan. Autetaan muutossa tietenkin. Tyttären poikaystävä muuttaa myös. 

Voi, onnea opiskelupaikasta! Kaikilla ei onnistunut. 

Moni muuttaa pois kotoa jo lukio-opintojen alussa, jopa satojen kilsojen päähän. Koita nyt jo päästää irti aikuisesta lapsestasi.

Tuohan on lyhyt matka. Ajattele jos olisi nolla perässä.

Aikuinen tekee aikuisen valinnat, tykkäsi mamma tai ei.

Ihmeellistä kiukuttelua aloittajalta. 

Tietenkin täysi-ikäinen muuttaa jos haluaa, ei siitä tarvitse kontrollifriikin vanhemman kanssa neuvotella.

Minulla poika alkoittaa yliopistossa.  Toistaiseksi asuu kotona.  Hyvillä mielin, tähän on tähdännytkin.

Ihan kuin puhuisit jostain eskarin aloittamisesta.

Ehkä tälle nuorelle tekee oikein hyvää irrottautua talutushihna talutushihnastasi .

Paljonko menee hukkaan opiskeluaikaa, kun joka päivä pitää kulkea 80 km?

Siinä kärsii muu yliopistotoiminta ja kaverisuhteet. Anna lapsen päättää. 

Lapsi pohtii, kulkeeko polkupyörällä vai bussilla. Matkaa on vajaat 5 km. Ja kotona aikoo asua ja säästää rahaa.

Alkuun vaikutti, että olisi lähtenyt satojen kilometrien päähän opiskelemaan, kunnes sitten sai varasijalta paikan kotikaupungista. Ehti laittaa asuntohakemuksenkin opiskelija-asuntoon, minkä perui uuden opiskelupaikan saatua.

Oma 16v muuttaa just kotoa opiskelemaan. Itse muutin myös 16 vuotiaana. Yli 18 vuotiaana en olis suostunut  enää kotona asumaan vaikka hyvät kotiolot. Anna lapsesi kasvaa aikuiseksi!

Mikä helvetin neiti. 

Oma lapseni ei kuulu syksyllä opintonsa aloittaviin fukseihin. Mutta onnea Ap sinulle vanhempana, jos lapsesi on tuossa vaiheessa nyt. Juridiesti lapsesi on todennäkösiesti jo aikuinen; harva kun aloittaa yliopisto-opintonsa alle 18 vuotiaana..

Eräällä tapaa laps(ien tehtävä on tehdä meidät vanhemmat tarpeettomaksi, Tarkoitan, että jossain vaiheessa, jollei mitään erityistä estettä ja syytä ole, niin näytettävä, että hän osaa ja kykenee lentämään jo omilla siivillään "riittävän hyvin", eikä tarvitse tai ei ainakaan pitäisi tarvita vanhemman tai vanhempiensa välitöntä tukea ja turvaa, joka hänelle on mahdollistunut tähän asti. (Tosin kaikki lapser eivät ole niin onnekkaita, että olsivat saaneet osaksen huolenpitoa ja turvaa sieltä, mistä heidän osli sitä pitänyt saada)

Jos välimatkaa on vain 40 kilometriä suunta, niin tuohon on matka, eikä mikään. - Joten jos jotain odottamatonta ja tarvetta tulla käymään lapsuuden kodissa, niin tuon matkan kulkee perusterve nuori vaikka pyörällä.

Mutta vanhemapan olisin nyt enempi iloinen ja tyytyväinen siihen, että nuoren on saattanut ja mahdollsitanut hänelle kaiken sen, mtä hän on saanut ja voinut kokea asuessaan lapsuuden kodissa ja on nyt, niin valmis kuin nyt vain voi olla omileeen  ( Vertailu on turhaa mutta huomautan, että moni joutuu muuttamaan. ns omileen ja kauemmaksi jo paljon nuorempanakin) .

Ja jos nuori tarvitsee tulevaisuudessa apua, niin sitten pyytää sitä. Avun pyytämien ei ole kiellettyä,  Mutta kuitenkin pääpaino on nyt, että nuori tekee ja päättää itse omat valintansa ja päätöksensä mutta myös kantaa niiden osalta vastuunsa. - Myös silloin kun ne eivät ole täysin onnistuneita päätöksiä/ valintoja. 

Sekään ei ole kiellettyä, että sinulle nousee itku tai kyynelet silmiin nyt Ap. Mutta tee lapsellesi palvelus ja luota ja usko, että hän pärjää, koska ainakaan minulle ei välittynyt avauksestasi mitään sellaista, miksei hän voisi pärjätä.

Uskovainen mies 

Persuna jehovantodistajana olisin halunnut, että tytär menee suoraan työelämään, mutta saikin lääkiksestä paikan. Olen pettynyt.

Kuulostat mieheni siskolta. Lapsi sai yo-paikan 100km päästä kotoa, ei päästänyt lasta omilleen, vaan piti kotoa asti käydä koulussa. Huonostihan siinä kävi, lapsi väsyi koulumatkoihin ja lopetti koko koulun kesken. Nyt saa äiti olla tyytyväinen, kun lapsi ei liiku kotoaan mihinkään. Ja ikä on 22v.

No 18v ja siitä vanhempi voi päättää itse sen missä haluaa asua. Toki jos rahaa ei neidillä ole ja hän odottaa, että vanhemmat maksavat, mutta he taas eivät halua avustaa niin sitten neidin on itse keksittävä mistä rahat itsenäiseen asumiseen hankkii. Vanhemmilta hän ei voi sitä lain mukaan edellyttää, kuten ei sitäkään että vanhempien pitäisi enää antaa vanhempien kotona vastikkeetta asua -- vaikka se  onkin yleistä että sitä saa useimmat tehdä jos niin haluavat.

Minä asuin 26v asti kotona opiskellen, koska se oli taloudellisesti järkevämpää tehdä minulle. Ei olisi ollut järkevää muuttaa omilleen, vain siksi että olisi muka voinut elää hurjaa 'opiskelija-elämää' -- minä elin sitä jo lukioaikana, sen jälkeen ennen opiskelun alkua, intin aikana ja vuoden vielä senkin jälkeen ennen varsinaisesti opiskelemaan pääsyä.

Iso asunto ja sopimus vanhempien kanssa että en tule juovuksissa kotiin, en juo kotona, enkä tuo vieraita kotiin kun he ovat poissa, omasta ilmoituksesta olen pois päiviä muualla -- reissussa tai juhlimassa muualla ja minusta ei tarvitse olla huolissaan kerron kyllä menoista ja paluusta jos niin haluavat. Noidan asuntoa ja pidän siistinä kun he ovat matkoilla tai asuvat mökillä melkein koko kesän.

Hyvin pärjättiin, opiskelin ja pärjäsin kohtalaisesti, tein lomilla töitä, maksoin ruokarahaa 25% verojen jälkeen palkasta ruokarahana ja vuokrana, joten sen aikaisen verotuksen jälkeen minulle jäi nettona noin 55%-60% palkasta omiin tarpeisiin. Seurustelin 4 viimeistä vuotta vanhempien luona pääosin vielä asuessa, tuleva vaimo samoin osan ajasta ennen kuin hän muutti kauemmaksi jatkamaan opiskelua ja minä sitten vietin siellä myös osan ajasta hänen kanssaan. Sen jälkeen muutimme viimen yhteen ja menimme naimisiin. Molempien vanhempien kanssa meillä oli oikein  hyvät ja lämpimät suhteet koko ajan.

Kai se taloudellisesti olisi hyvä asua kotona vaikka aluksi. Mutta omakin aloittaa toisen vuoden nyt toisella puolella maata, minkäs teet, kun ei alaa voi opiskella siinä muutaman sadan metrin päässä olevassa yliopistossa.

Olisi unelma jos lapsi muuttaisi omilleen noin lyhyen matkan päähän. Tottakai parikymppinen haluaa jo itsenäistyä. Kuitenkin olisi helppo olla tarvittaessa apuna ja voisin hakea lasta autolla viikonloppuisin käymään eikä häneltä kuluisi omia rahoja matkoihin.