Taas hehkutettu mitalitoivo oli pelkkää utopia
Marasonni olikin Maralammas ja tippui minuutissa selälleen.
Kommentit (14)
Liian heikko isojen miesten kamppailuun.
Mitalien odottaminen suomalaisilta on muutenkin itsensä kiusaamista. Ruotsilla jo 4 mitalia.
Äh, niinpä tietysti. Tuntuu, että aina kun jotakuta hehkutetaan ja tältä jotain odotetaan, ikinä nuo odotukset ei täyty. Tuleeko siitä sitten liian isot paineet vai mitä. Ne harvat mitalit mitä suomalaiset yleensä saa, tulee jostain yllärilajeista "tuntemattomilta" urheilijoilta.
Edellisissä Pariisin olympialaisissa Suomi sai 14 kultamitalia. Kyllähän nyt täytyy tulla enemmän, koska:
-lajeja on enemmän
-budjetti on valtavasti suurempi
-urheilupomoja on suuri määrä
-tukihenkilöitä on suuri määrä (esim. yhdellä pyöräilijällä 2 henk.kohtaista apulaista)
Mikä siinä on että yksikään ei ole vielä onnistunut. Päinvastoin, ei edes omalla tasollaan olleet. Noihin kisoihin mennään tekemään oma ennätys...
No, mehän etukäteen voitetaan aina euroviisut, missikisat maailmantasolla miksei siis olympialaisiakin, kaikissa lajeissa kun ollaan ihan mitali kannassa. Ei riitä peräkylän mestaruus maailmalla, taso on kova ja muutkin maat satsaavat ja urheilijat treenaavat.
Vierailija kirjoitti:
No, mehän etukäteen voitetaan aina euroviisut, missikisat maailmantasolla miksei siis olympialaisiakin, kaikissa lajeissa kun ollaan ihan mitali kannassa. Ei riitä peräkylän mestaruus maailmalla, taso on kova ja muutkin maat satsaavat ja urheilijat treenaavat.
Olympialaiset sen karusti osoittavat. Suomen mestaruus on 2024 lähes lajissa kuin lajissa sama kuin joku 10:s sija toisissa maissa.
Urheilupomoilla (palkat lähellä 10 000€/kk) täytyy olla käänteinen tulosohjaus. Eli mitä huonommin menee, sen suuremmat palkat.
Ennen pidettiin mitalikahveja.
Nyt riittää kahvijuhlaan kun saadaan pistesija. Sija 10 ja kaikki hurraa...pomot kehuvat kuinka tavoitteet saavutettiin jne.
Opetusministeriö (ei ainoa) jakaa veronmaksajalle kuuluvaan rahaa 153 miljoonaa urheiluun. Pitäisi jotain saada, tai otetaan huippu.-urheilu pois . Ei ole mitään järkeä maksaa ja mennä naurunalaiseksi kisoihin.
Norjalaiset menestyvät nykyään talvilajien lisäksi yleisurheilussa. Pitäisikö oppia hakea sieltä?
Vai onko se vain siitä että kun Norja on niin valtavan vauras maa, niin heillä on varaa panostaa urheilupaikkoihin, harrastusmahdollisuuksiin ja valmentajiin niin paljon että se tuottaa tulosta aina olympialaistasolla asti?
Ihan paskaa koko kisat, hermo menee. Toivottavasti edes nuo golffarit ei kyykkää niinkuin kaikki muut.