Ulkomailla asuvat työttömät, kertokaapa tukitasostanne
Täällä siis Lindaussa Saksassa asuva suomalaistyötön. Opiskelin lähistöllä ja tein sitten harjoittelua täällä Bodenjärvellä ja lopulta jäin työttömäksi tänne.
Saksassa ihanaa olla työtön, vaatimustaso alhainen ja tukitaso hyvä, kaikkineen saan noin 1730 euroa kuukaudessa ja vuokrani kaksiosta 580 euroa, lisäksi työttömät saa täällä kaikesta alennusta. Käytännössä jos väittää että ei osaa saksaa niin töihin ei joudu, minkäänlaista Sanna Marinin läpirunnoman aktiivimalli2 tapaisia vaatimuksia ei ole. Britanniasta olen kuullut että päästään myös lähelle 2000 euron kokonaisansioita täystyöttömänä ja ei aktiivimallia, Itävallassa tuossa lähellä taas työttömät ruotsin tapaan kaikki kuntien työpalvelussa.
Laittakaapa "ulkotyöttömät" eli ulkomailla työttöminä olevat tai olleet kokemuksia ja vertailuja Suomen oloihin- suomeahan on ihmisoikeustuomioistuinkin moittinut liian köyhistä työttömistä että mikä on se kaikkein parhaimman toimeentulon työttömälleen tarjoava Euroopan maa.
Kommentit (18)
Miten pääsee saksalaisen työttömyysturvan piiriin?
Hollannissa ja Ruotsissa on erittäin hyvä ansiosidonnainen kuulemani mukaan.
Saksassa naiset pääsevät hyville hankkeille Laufhaus-nimisiin toimintakeskuksiin
Millainen on itävallan työpalvelu?
Täällä Briteissä ei todellakaan kahden tonnin kokonaisansioita, tyottomyyskorvaus on 90 puntaa viikko ja siihen päälle universal credit 390 puntaa kuussa, eli alle tonnin jää ansiot.
En ole tyoton.
Tanskassa olin töissä Arla Foodsilla tukitoiminnoissa 2012-2020 ja työt loppuivat kuin seinään koronan alettua. Olin perustoimeentulotuella ja asumistuella 2021-2023 kunnes muutin Suomeen.
Tt-tuki euroissa noin tonnin ja asumistuki 600€. Vuokra 570€ ja yleinen hintataso Helsingin luokkaa. Piti kerran kolmessa kuussa jutella puhelimitse työkkärityypin kanssa, ei muita velvotteita.
On siis huomattavasti paremmat tuet joilla tulee paremmin toimeen kuin Suomessa. Hyvin pystyin käymään ravintolassakin muutaman kerran viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Miten pääsee saksalaisen työttömyysturvan piiriin?
Muuttaa sinne kirjoille.
Ruotsissa nostin ansiosidonnaisen loputtua työttömyysetuutta vuoden. En siis mennyt sinne työttömänä vaan firma lomautti kun tilauskirja kuihtui. Kuukaudessa vähän vajaa kaksi tonnia, josta neljäsosa asumiseen.
Aivan ruhtinaallinen jos vertaa Suomen työmarkkinatukeen tai toimeentulotukeen/asumistukeen.
Ei tarvinnut nälkää nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Tanskassa olin töissä Arla Foodsilla tukitoiminnoissa 2012-2020 ja työt loppuivat kuin seinään koronan alettua. Olin perustoimeentulotuella ja asumistuella 2021-2023 kunnes muutin Suomeen.
Tt-tuki euroissa noin tonnin ja asumistuki 600€. Vuokra 570€ ja yleinen hintataso Helsingin luokkaa. Piti kerran kolmessa kuussa jutella puhelimitse työkkärityypin kanssa, ei muita velvotteita.
On siis huomattavasti paremmat tuet joilla tulee paremmin toimeen kuin Suomessa. Hyvin pystyin käymään ravintolassakin muutaman kerran viikossa.
Itse lopettaisin masennuslääkkeet seinään jos mulla jäisi tonni käteen kuussa. Nyt jää pitkäaikaissairaana vuokran omavastuun jälkeen 380e. Olen kodin vanki.
Millainen työnhakuvelvollisuus ap. sinulla on ?
Omia tuttavia asuu Saksassa ja ovat tuosta jotain kertoneet
Espanjassa ansiosidonnainen on 75% ekat 6 kk ja 50% sen jälkeen.
...paitsi että on cäpätty 1050 euroon.
Kyllähän tuolla jossain sisämaan kylässä elelee, mutta ei aurinkorannoilla.
Se on vale, että britanniassa saisi 2000 € työttömänä. Tuttava asuu Englannissa ja saa vain yleistukea ( universal credit), 120 € / viikko. BrIteissä on todella huonot sosiaalituet, konservatiivihallituksen päätösten jälkeen. Työttömät käyvät leipäjonoissa, ruokajakeluissa, koska tuet eivät riitä mihinkään. Maa on taantunut kehitysmaan tasolle, he, jotka pystyvät, muuttavat maasta pois. Esim. Thaimaaseen on muuttanut suuri joukko brittejä, halvemman elämän perässä. Kannattaa käydä katsomassa, miten ennen niin hieno valtio on täysin pilattu. Syyn tietää jokainen.

Sillä kaikki korjaantuu kun kehitysmaalaisia paskottua oman maan länsimaalaiset pakenee sinne kehitysmaahan. Voittajafiilis kehitysmaiden liksoilla peltihökkelissä nauttia.
Vierailija kirjoitti:
Se on vale, että britanniassa saisi 2000 € työttömänä. Tuttava asuu Englannissa ja saa vain yleistukea ( universal credit), 120 € / viikko. BrIteissä on todella huonot sosiaalituet, konservatiivihallituksen päätösten jälkeen. Työttömät käyvät leipäjonoissa, ruokajakeluissa, koska tuet eivät riitä mihinkään. Maa on taantunut kehitysmaan tasolle, he, jotka pystyvät, muuttavat maasta pois. Esim. Thaimaaseen on muuttanut suuri joukko brittejä, halvemman elämän perässä. Kannattaa käydä katsomassa, miten ennen niin hieno valtio on täysin pilattu. Syyn tietää jokainen.
Eikös vastaava ole tulossa Suomeenkin (yleistuki)? Ei hyvältä kuulosta!
Suomen perusturva alkaa olemaan Bulgarian tasolla ostovoimalla mitattuna. Eu on huomauttanut jo ainakin kahdesti ja muiltakin järjestöiltä on tullut noottia mutta täällä vain leikellään. Eihän Eu tuolle mitään voi vaikka kuinka jakelisi varoituksia. Suomesta kai yritetään tehdä Eu:n sisällä jonkinlaista halvan tuotannon maata lähes poistamalla sosiaaliturva.
Ranskassa saat yli 2000 euroa työttömänä, tuet tosi hyviä!
Opiskelijatkin Ranskassa saa tuon pari tonttua ja yleensä korkeakouluissa asuntolat, Suomi ihan kehitysmaa työttömien kohtelussa!