Tuntuiko vauvasi ulkonäkö heti omalta/rakkaalta?

Pää oli sellainen simpassin pään mallinen muutaman päivän ja sitä mietin että mitenhän tuo tuosta muuttuu.

tottakai se muuttui ja kaunis lapsi meille tuli. Ainakin äidin mielestä.

" vieraalta" , ei yhtään meidän näköiseltä, kaverille sanoinkin, että ihan ruma vauva. Nyt muutaman kuukauden ikäisenä on jo tutut piirteet löytyneet ja " rumuus" kadonnut.. Oli vaan aika jännä tunne!

Paitsi nuorimmaisen nenälyttyä ja silmien turvotusta ihmettelin, mutta seuraavana päivänä hän oli jo tosi kaunis.

Ihmettelin siellä sairaalassa, että kenen vauvaa oikein hoidan. :) Rakkauden ja tuttuuden tunteet tulivat vähitellen ensi viikkojen aikana.

Kakkonen on ulkonäöltään vieras (ilmeisesti muistuttaa isään ihan pienenä), en tunnista piirteitä.

Kolmosta on sanottu minun näköisekseni, mutta ei silti tunnu niin tutulta kuin esikoinen.

Ennen synnytystä kuitenkin myös pohdin sitä ulkonäköä.

Rakkaita ovat olleet kyllä heti syntymästä (plussauksesta ;)) alkaen. Mutta ulkonäöstä ei ole tullut mieleen, että näyttääpä ihan meidän vauvalta.

sanoin miehelleni heti että tyttö on ihan minun näkönen :) oli ilmetty min ja on edelleenkin , isältään perinyt luonnonkiharat hiukset .

Kuopus taas oli ensimmäisinä päivän hätkähdyttävän paljon appiukon näköinen. Oli jotenkin sellainen hämmentynty olo, kyseessä kun oli vielä kaikenlisäksi tyttölapsi. Olin menettänyt aika lailla verta synnytyksessä (1800ml) ja oma puolikuntoisuuteni vaikutti siihen, että palava äidin rakkaus syttyi vasta toisena yhteisenä yönämme.



Jollakin tavalla pelottavaa tässä on se, että appeni kuoli yllättäen kolmen viikon kuluttua kuopuksen syntymästä. Tyttö on todella paljon isänsä näköinen mutta selvä yhdennäköisyys ukin kanssa alkoi " sulaa" muutaman kuukauden iässä.

Esikoinen oli heti ihan tutun näköinen, näytti juuri mun vauvalta :)



Kakkonen sitten oli kyllä kaunis ja suloinen, mutta ihan vieraan näköinen, siis verrattuna esikoiseen vastasyntyneenä. Jotenkin olin odottanut samannäköistä vauvaa ja järkytys kai siksi oli niin suuri. Vauva ei näyttänyt mun vauvalta alkuunkaan.



Tämä kakkonen onkin ihan eri puusta veistetty kuin eka, ihan isänsä puolen suvun näköinen. Näyttää enemmän anopilta kuin multa ;) Ei siinä mitään pahaa toki olen, kaunista sakkia sillä puolella on. Mutta ihan erinäköistä kuin mun sukuni (siis silmien, ihon ja hiustenväriä ajatellen).

Oikeastaan muut vauvat siellä sairaalassa näyttivät oudoilta ja eivät yhtä " oikean vauvan" näköisiltä kuin omani.



Ihmettelin hormoonihuuruissani jo tuolloin mietteitäni, kun olin ennen synnytystä ajatellut että vauva olisi enemmän isänsä näköinen (voimakkaat suvulle ominaiset piirteet) höystettynä minun jollain " ei-niin-hyvillä-piirteillä" . Itse en ole kovin ulkonäkökeskeinen, mutta tuon verran asiaa olin pohtinut.



Vauva olikin sitten niin nätti, etten olisi uskonut sen olevan mahdollista minun ja mieheni lapselta, vaikka tuttuja piirteitä toki hänessä on. Vaikka ulkonäkö ei vastannut aivan odotuksia, tunsin hänet omaksi.

Todellakin ihana ja maailman kaunein lapsi mielestämme, mutta on kyllä niin itsensä näköinen ettei vieläkään kukaan voi selvästi sanoa, näyttääkö hän isältään vai minulta. Jopa outoa minusta. Mutta meidän tekemä hän kuitenkin on.