Mitä kaikkea teette lastenne kanssa viikon aikana?
Meillä on lasten yhteishuoltajuus ex-puolisoni kanssa, eli lapset ovat meillä tasaisesti joko viikko-viikko tai kaksi viikkoa ja kaksi viikkoa, lomilla joskus pidempiä pätkiä. Lapset ovat 6, 8 ja 13. Ex-puolisoni laittoi kesäloman kynnyksellä viestiä, että toivoisi, että tekisin tänä kesänä lasten kanssa edes jotain, kun en oikein vietä heidän kanssa normaalisti aikaa. Niinpä arvon parviäly, mitä ja minkä verran te puuhaatte lastenne kanssa normaalina viikkona? Rehellisiä, kaunistelemattomia vastauksia kiitos.
Itse yritän, toki viikosta ja lasten harrastuksista riippuen käydä joko osan tai kaikkien kanssa joka viikko potkimassa palloa, uimassa, kirjastossa tai esimerkiksi pyöräilemässä, pulkkamäessä tai luistelemassa. Käymme n. kerran kuussa ravintolassa tai aamiaisella jossakin ja lapsilla käy kavereita kylässä ehkä noin kerran viikossa. Käymme leffassa karkeasti arvioiden neljä-viisi kertaa vuodessa, kylpylässä kerran tai kaksi ja yleensä parissa huvipuistossa kesän aikana. Keilaamme kerran parissa kuukaudessa. Tähän aika, jaksaminen ja taloudelliset resurssit antavat myöten ja olen ajatellut, että tämä on aika hyvin yhden aikuisen taloudessa. Nyt on ilmeisesti lapset joko itse valittaneet tai ex-puolisoni heiltä saanut tällaisen kuvan, että heidän kanssa ei tehdä ikinä mitään "spesiaalia". Edellä mainittuja aktiviteetteja on ollut lasteni arjessa "aina", joten tämä on heille heidän normaali. Onko niin, että he ovat tottuneet aika hyvään ja muille spesiaalit jutut eivät hetkauta heitä pätkääkään vai pitäisikö tässä pieraista jostain lisää aikaa, jaksamista ja rahaa ja tehdä heidän kanssaan vieläkin enemmän?
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
No ihan ekana kiinniittää huomiota tuo, että kaverit käy todella harvoin kylässä.
Missä on museot ja erilaiset tapahtumat? Kulttuuri?
Kerran viikossa harvoin? Meillä toinen lapsi ei ole käynyt koko kesäloman aikana kertaakaan kaverilla eikä meillä ole käynyt kukaan. Isompi lapsi on muutamia kertoja käynyt kaverilla. Ei kaikki kaipaa kavereita.
Jokaisella lapsella on harrastuksia ja erilaisia kerhoja 3-4 kertaa viikossa, joten kavereiden näkemiseen harrastusten ulkopuolella ei jää hirveän montaa iltaa viikossa. Harrastuksissa sitten toki näkevät kavereita ja esimerkiksi kulkevat harrastuksiin yhdessä kavereiden kanssa.
Museoissa ja teatterissa tai baletissa käymme ehkä kerran vuodessa. Neljän hengen liput vaikkapa balettiin ovat sen verran tyyris investointi, että se on tarkoituksellakin jätetty harvinaiseksi herkuksi - on sitten varaa muihin edullisempiin juttuihin vähän useammin.
Ehkä se tarkoitti että tekisit lomalla lasten kanssa jotain, koska hän ei aio tehdä mitään. Mut voit varmaan laittaa sille viestiä mitä se tarkottaa.
No ihan ekana kiinniittää huomiota tuo, että kaverit käy todella harvoin kylässä.
Missä on museot ja erilaiset tapahtumat? Kulttuuri?