Selittäkää mulle, miksi mökillä nukkuu paremmin kuin kotona?
Mulla on ollut koko kevään ja alkukesän aikana univaikeuksia, joihin olen saanut tarvittavaa lääkitystä. Loma alkoi ja menin mökille. Muutama yö meni edelleen huonosti mutta se jälkeen olen nukkunut aamuun asti sikeästi ja heräämättä. Ilman lääkkeitä! On niin ihanaa herätä levänneenä, voi kun nukkuisin aina näin hyvin. Mutta mikä tässä voi olla syy että nukkuminen muuttuu näin paljon yhtäkkiä?
Kommentit (21)
Mökki hengittää eli parempi ilma, ja luonto lähellä, ei työvelvoitetta ?
Puhdasta ilmaa runsaasti, happi auttaa nukkumaan. On myös tutkittu,että maan tasalla ihminen nukkuu parhaiten (kvg).
Lisäksi hirsitalo on hyvä keholle ja mielelle.
Ja vielä ympäröivä hiljaisuus.
T. 3
No sano nyt ap edes pari esimerkkiä, miksi mielestäsi voisi olla niin!
Ilmastointi ei hurise. Ainakin sen vuoksi nukun kotipuolessa kuin tukki ja pitkään. Siellä on totaalinen hiljaisuus ja sitä vain kuin vaipuu leijuvaan tilaan josta nukahtaa syvään uneen. Tietysti meren läheisyys ja ilmasto sen vuoksi vaikuttaa asiaan. Saan siellä paremmin hengitettyä, koska astmani ei vaivaa siellä.
Myös huono sisäilma voi väsyttää enemmän.
Hiljaisuus, nukkumapaikan eri lämpötila, erilainen päivärytmi tai jokin ilta-aktiviteetti on jäänyt pois. Ihmisiäkin taitaa olla ympärillä vähemmän.
En osaa vastata koska itse nukun kotona paremmin kuin missään muualla.
Luonnon rauha. Ei mitään kaupungin eikä kerrostalon ääniä. Ihana rauha!
Jos meillä ei ole mökillä päässyt itikoita sisälle kiusaamaan eikä helle porota ihan kauheasti, minäkin nukun siellä paremmin kuin kotona. Itselläni suuri tekijä on hiljaisuus. Mökillä ei kuulu juurikaan liikenteen melua, lentoliikenteen melua, ei tarvitse pelätä milloin naapurin nuoriso alkaa möykkäämään kun tulevat baarista jatkoille jne. Ihanan tyyntä hiljaisuutta, jota täyttää vain linnunlaulu. Mieli lepää.
Vierailija kirjoitti:
Saitko pillua pitkästä aikaa?
En, mutta jaoin sitä puolelle kylälle kännissä ja läpällä.
Ap
Luontainen elinympäristö se on ihmisellekin, ainakin useimmille. Pitää olla todella monen sukupolven kaupunkilainen, että mieltää liikenteen melun ja betonikuutioasunnot luonnolliseksi tavaksi elää, ja maaseudun elämäntavan luonnottomaksi.
Hiljaisuus. Moni heräilee ääniin tajuamattaan sitä.
Myös teltassa nukkuu hyvin.Mökillä on raikkaampaa.
Vierailija kirjoitti:
Myös teltassa nukkuu hyvin.Mökillä on raikkaampaa.
Teltassa ja pakettiautossa nukkuu hyvin, koska ilma ei vaihdu kovin hyvin ja happea on vähemmän. Se vaatii siis enemmän unta. Itse ainakin olen jonkun parin viikon Lapinmatkan jälkeen paljon väsyneempi kuin kotona, vaikka unta on ollut enemmän. Enkä edes puhu mistään pitkästä vaelluksesta, vaan ihan autoreissusta telttaille.
Muovittomuus. Mökkiä ei ole joka suunnasta vuorattu muovilla, siellä ei ole koneellista ilmastointia pölyineen.
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä ympäröivä hiljaisuus.
T. 3
Hiljaisuus on maaseudulla tuntuvasti vähentynyt tuulivoimaloiden takia. Ennen kuin ostaa mökin, kannattaa ottaa selvää alueen tuulivoimasuunnitelmista.
Raitis ilma, stressin väheneminen?