Syyttäjät hakevat Ullanlinnan psykiatrille tuomion purkua
Ullanlinnan surman syyttäjät hakevat Korkeimmalta oikeudelta (KKO) purkua psykiatri RBO:n, 49, aiempaan sakkotuomioon mereen ajosta. Kyse on tilanteesta, jossa RBO ajoi autolla mereen perhe kyydissään 21. elokuuta 2021.
Syyttäjät katsovat, että kyse on viidestä mur-han yrityksestä ja heidän tavoitteenaan on saada RBO syytteeseen myös tästä teosta. Suomessa samasta rikoksesta ei voida tuomita kahta kertaa.
Kommentit (3)
Hyytävä kommentti
Tapahtumien jälkeen Tikkanen kertoi kavereilleen, että joku muu auto olisi uponnut kuin kivi. Syyttäjien tulkinnan mukaan Tikkanen on mieltänyt auton uppoamisen ja siitä seuraavan hukkumisen melko varmaksi ja yllättynyt Volvon turvallisuudesta.
Tämä selittää myös sen miksi hän jättäytyi passiiviseksi auton ollessa veden varassa, syyttäjät katsovat hakemuksessaan
Esitutkinnan perusteella Tikkasella oli kova tarve saada matkaan kaikki perheenjäsenensä. Sittemmin osa heistä on kertonut, että heitä painostettiin muuttamaan suunnitelmiaan, jotta kaikki olisivat mukana koeajolla.