Suomen kansalaisuuden tulisi olla vastikkeelinen ja töihin velvoittava sen jälkeen kun on täyttänyt 18
Kansalaisuus ei pitäisi olla itsestään selvyys vaan palkinto jonka ansaitsee ahkeralla työnteolla ja kantamansa kortensa kekoon. Alaikäisiä eli alle 18-vuotiaita tämä ei koskisi vaan astuisi voimaan vasta sitten kun nuori tulee täysi-ikäkseksi ja siirtyy aikuisuuteen.
Kommentit (8)
miten sä ajattelit että ihmiset opiskelisi jatkossa?
Miksi et perusta omaa raatamisvaltiota itä-suomeen vaikka. Siellä tulette yhdessä onnelliseksi. Ja voitte komennella toisianne.
Vanhan tavan mukaan tulokkaiden on opeteltava isäntämaan kieli ja käännyttävä samaan uskontoon.
Eiköhän ensin pidä opiskella ammatti että niitä töitä voisi saada.
Koskee vain persuja, he ovat työttömiä.
Luoti kalloon venkuloille ja vetelhtijöille.
Ja mikä on osoite niille pitkäaikaistyöttömille suomalaisille, jotka tämän logiikan mukaan luonnolisesti menettävät kansalaisuutensa? Ulkomailta tulleiden koulutuksenhan ovat jo maksaneet ne muut maat, joten ovat täysin ilmainen lahja Suomelle. Ja jos tarkemmin ajattelet, niin ne täällä syntyneet, jotka valitsevat työttömyyden tai matalapalkkaisen alan julkisella sektorilla eivät tuota yhteiskunnalle muuta kuin kuluja. Miten pitkälle olet valmis jatkamaan tätä ajatteluketjuasi?
Suomessa pitäisi voida olla asukkaana silloin ilman valtiokansalaisuutta ja olla maan kansalainen. Koska kantasuomalaisillakin on vaivoja jotka voivat estää raadannan. Lisäksi sun ei pitäisi asettua muiden yläpuolelle päättämään muiden puolesta, omastasi voit.