Teknologiateollisuus ry on huolissaan koulutettujen ulkomaalaisten ihmisten
Vaikeuksista huolimatta teknologiateollisuuden yrityksissä on pyritty pitämään kiinni henkilöstöstä. Henkilöstömäärä Suomessa oli maaliskuun lopussa noin 333 000 eli vain 0,2 prosenttia pienempi kuin joulukuun lopussa. Lomautettuna oli maaliskuun lopussa noin 17 000 henkilöä, kun heitä joulukuun lopussa oli 16 000.
Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola sanoo, että suhdanteista huolimatta teollisuudella on valtava huoli osaajien riittävyydestä.
Hallituksen lausunnoille lähtenyt esitys työttömiksi jäävien kansainvälisten osaajien ja heidän perheidensä nopeasta maasta poistamisesta on erittäin huolestuttava viesti vientiyritysten elintärkeille kv-osaajille. Heidän halunsa pysyä ja työskennellä Suomessa sekä uusien kv-osaajien houkuttelu on aivan olennaista vientiteollisuuden kilpailukyvylle, Hirvola sanoo.
Hallituksen esityksen muutokset koskevat EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisia, jotka saapuvat Suomeen niin kutsutulla EU:n sinisen kortin oleskeluluvalla. Jos sinisen kortin haltija jää työttömäksi, hänellä olisi jatkossa vähintään kolme kuukautta aikaa etsiä uusi työpaikka. Oleskelulupaa ei saisi peruuttaa tänä aikana. Jos maassa on oleskellut yli kaksi vuotta, aikaa työpaikan etsimiseen olisi vähintään kuusi kuukautta.
Teknologiateollisuus ry:n mukaan ala työllistää suoraan noin 338 000 ja välillisesti noin 720 000 suomalaista ja vastaa 50 prosentista Suomen viennistä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/85bd047b-4962-4d20-8900-241c235b4…
Meidän organisaatio ei saa mitään rekryprosessia vietyä läpi tuossa ajassa, että onnea vaan.