Myös minua on kiusattu
Olen aina pitänyt itseäni hieman muita parempana. Tai no, aikoinaan olisi riittänyt, että olisin saanut olla samanarvoinen. Kuitenkaan en arvostele muiden elämiä tai mitään sellaista. 2015 eroni jälkeen aloin kohdata painostusta. Vuoden sisällä aloin saada kaikilta tutuilta ei-toivottuja neuvoja, miten löytää seuraa, miten luoda profiili. Mutta päätin näyttää heille. Toisin sanoin passivoiduin.
Siitä kommenttien sävy muuttui aina entistä alentavammaksi, jopa paheksuviksi ja pilkkaaviksi, kun en suostunut antamaan 'periksi', eikä ole mennyt vuottakaan, ettei seksuaalisuuttani olla kyseenalaistettu. Minulla on sairaus, josta olen jättänyt kertomatta kenellekään, ja tämänkin takia viihdyn parhaiten omissa oloissani. Mutta varsinkin Ihmisten kielteiset asenteet jättivät syvät jäljet minuun, ja tänä päivänä en voisi enää kuvitella minkäänlaista seksuaalisesta kanssakäymistä. Ajatuskin ahdistaa. En koe, että sosiaalisesta piiriä muuttamalla saavuttaisiin mitään, vaan ongelma on rakenteellinen. Olen hyvin tyytymätön elämääni halveksun ihmisiä.
Anteeksi vaan, mutta tämä on paska yhteiskunta.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi vain mutta saat vaan mitä ansaitset.
Miten niin 'ansaitsen' ?
Suomesta tehdään fasismin avulla korpokratia eli korporatokratia.
Mutta etkö enää olekaan "kuollettanut lihaasi"?
Tomppa S. Raisiosta. Mitäpä lasten saalistajan iltaan? Joo todellakin ansaitset kaiken loan mikä tiellesi tulee. Toivotaan nyt ettei kukaan nainen suostu sulle syvästi päihtyneeksi vaimokkeeksi tai tekemään IVF hoidoilla namusedälle lasta.
Vierailija kirjoitti:
Tomppa S. Raisiosta. Mitäpä lasten saalistajan iltaan? Joo todellakin ansaitset kaiken loan mikä tiellesi tulee. Toivotaan nyt ettei kukaan nainen suostu sulle syvästi päihtyneeksi vaimokkeeksi tai tekemään IVF hoidoilla namusedälle lasta.
Vai niin.
Anteeksi vain mutta saat vaan mitä ansaitset.