Mikä olisi ystävällinen ja söpö pikkukoira äidilleni

Villakoiraa suosittelen, eivät rähise kuten jotkut chihhut tai tipsut tai vastaavat

Olisiko mahdollista ottaa eläinhoitolasta jo vanhempi koira joka sisäsiisti ja rauhallisempi kuin pentu.

Onko äidilläsi ollut ennen koiria? Onko liikunnallinen ja aktiivinen arjessaan?

Pentuaika on monille yllättävän rankkaa, vaikka koira olisikin iloinen, pieni ja ihmisrakas. Menee parikin vuotta että koira aikuistuu, ja koko sen ajan pitää jaksaa kouluttaa. Ja monta kertaa päivässä lenkittää, myös talven liukkailla keleillä.

Ota koira itsellesi ja vie joskus hoitoon äidillesi. Tai ainakin kouluta se itse. 

Suosittelen mielummin kissaa, koska siitä on seuraa, eikä tarvitse viedä liukkailla ulos, jos kunto heikkenee.

Suosittelen aikuista, ongelmatonta kodinvaihtajaa, koska pentuaika on lähes aina vaativa ja raskas, vaikka koira olisi pieni ja helppo luonteeltaan. Etenkin jos koira olisi äitisi ensimmäinen, on helpompaa ottaa aikuiseksi kasvanut tyyppi. Lisäksi aikuiselle koiralle ei enää yleensä tule suuria luonnepuolen yllätyksiä, kuten sisäsiisteysongelmia, voimakasta epäsosiaalisuutta tai hermorakenteen heikkouksia, vaan se on jo ns. valmis ja perusluonne tiedossa. Tällöin roduillakaan ei oe suurta merkitystä. Jos äitisi haluaa nimenomaan pennun, tiibetinspanieli voisi olla sopiva, ja terriereitä kannattaa taas harkita hieman kriittisemmin. 

Voisi hyvin olla aikuinen kodinvaihtaja. Ongelma on vain siinä, että mistä löydän pienen aikuisen . Isokokoisia riistaviettisiä kodinvaihtajia on paljon mutta sellaista emme etsi.

Koska äidilläsi on jo ikää ja pikkukoirat ovat pitkäikäisestä päästä koirarotujen elinkaaresta, kannattaa miettiä varasuunnitelma. Mihin koira menee, kun omistaja ei voi huolehtia siitä enää itse.

Koiranpentua joutuu viemään tiuhaan ulos ja siivoamaan sen jälkiä. Pikkukoiran kohdalla se tietää paljon kumartelua ja kyykistelyä.

Pikkurodun sisäsiisteyskasvatus voi olla hankalaa. Kannattaa kiinnittää huomiota myös hammasterveyteen. 

Vaikka täällä nyt kerrotaan, että X rotu rähisee lenkillä, niin sellaisen varoituksen nyt voi kirjoittaa rodusta kuin rodusta. Heikkohermoisia, kouluttamatta jätettyjä tai molempia olevia koiria löytyy rodusta riippumatta. Pikkukoirilla luonne on helppo jättää huomioimatta kasvatuksessa, koska sen oikkuilut pystyy hallitsemaan fyysisesti. Tai sitä pidetään vaan tulisuutena. Ja ko ne ovat pieniä, on kaikki muut suuria ja suuria on helppo pelätä.

Eli kiinnittäkää huomiota kasvattajaan, hänen arvoihinsa ja tavoitteisiinsa. Tutustukaa narttuihin, joista tulee pentujen emiä. Uroksiinkin, jos mahdollista. Koirien tulisi olla iloisia ja ystävällisiä, vailla pelkoa tai epäluuloisuutta.

Ja se pikkukoira pitää kouluttaa. Ne oppivat siinä missä isotkin, voipi olla omistajan koulutus hankalampaa kuin koiran. Palkkaaminen on vaan hankalaa sinne alas. Koira tulee heti pienestä totuttaa kaikenlaisiin hoitotoimenpiteisiin (kynsienleikkuu, turkinhoito, hampaiden hoito, eri ruumiinosien tutkimus).

Aloituksessa ei mainittu turkinhoitoa ollenkaan. Eli miettikää, jaksaako ja viitsiikö hoitaa turkkia tai ajeluttaa sen parin kuukauden välein pois. Jos ei, niin kaikki villakoirarodut ja niiden sekoitukset jää pois. Mutta jos turkinhoito ei ole poissuljettu, niin pienistä villakoirista ja muista pitkäturkkisista seurakoirista (bichon jms.) voi löytyä hyviä vaihtoehtoja.

Lyttykuonot jätettävä ehdottomasti pois, niiden jalostus ei ole eettistä, joskin nyt siihen on puututtu ja tilanne toivottavasti paranee. 

Maltillisempi turkki olisi perhoskoirilla, chihuilla ja pienillä seurapystykorvilla. Täälläpäin eläkeläisillä on tosi paljon tipsuja eli tiibetinspanieleita. Tipsu on siitä hyvä rotu, että se ei ole niin hauras kuin nuo sirommat. Se on myös yleinen, joten kasvattajia on paljon ja enemmän valinnanvaraa. 

Aikuisia kodinvaihtajia eri roduista on joskus saatavilla, mutta ne lähtee usein uusiin koteihin suhteilla. 

Jos äidillesi ei ole ongelma käyttää koiraa säännöllisesti trimmaajalla (tai opetella ajelemaan turkkia itse trimmerillä), niin suosittelen villakoiraa tai bichon friseä 😊 Ovat söpöjä, seurallisia ja helliä koiria, kiintyvät kovasti omistajaan. Monella vanhalla naisella olen näitä nähnyt, ja ovat minusta ihanteellisia vanhemman ihmisen kaveriksi. Kihara turkki on myös siisti ja säännöllisesti trimmattuna helppo, kun ei lähde karvaa ja pysyy helpommin puhtaana.

Nämä ovat tosin kyllä pitkäikäisiä rotuja, mutta voittehan sopia, että sinä otat koiran sitten jos ei äitisi enää pysty siitä huolehtimaan. Silloin uskaltaa ottaa pennunkin. Näin tehtiin meidän perheessä, kun mummoni halusi vielä vanhoilla päivillään koiran edellisen kuoltua, niin äitini sopi että hän ottaa sen jos mummosta aika jättää ennen koiraa.

Shetlannin lammaskoira eli pienempi versio colliesta . Ihana pikku kaveri .

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen mielummin kissaa, koska siitä on seuraa, eikä tarvitse viedä liukkailla ulos, jos kunto heikkenee.

Ja kissallekin pitää olla plan B sen varalta, että omistaja ei syystä tai toisesta pysty sitä hoitamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen mielummin kissaa, koska siitä on seuraa, eikä tarvitse viedä liukkailla ulos, jos kunto heikkenee.

Ja kissallekin pitää olla plan B sen varalta, että omistaja ei syystä tai toisesta pysty sitä hoitamaan.

 

No eiköhän tämä ole aloittajalle itsestään selvää. Vanhempikin ihminen voi aivan hyvin ottaa lemmikin seurakseen ja tuomaan elämään sisältöä, jos joku läheinen on valmis auttamaan lemmikin kanssa tarvittaessa. Monelle vanhukselle koira on todella hieno juttu, saa ulkoiluakin päivittäin sen kanssa ja on seuraa.