Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hallitus tekee jättimäisen taloudellisen satsauksen valtion avulla

Vierailija
26.03.2024 |

Petteri Orpo on ilmoittanut hallituksen suunnitelmista toteuttaa kaikkien aikojen suurin taloudellinen hanke Suomessa. Tämä historiallinen päätös merkitsee uutta aikakautta Suomelle.

Sampoksi nimetty hanke toteutetaan kuluvan vuoden aikana ja siitä tulee yksi Euroopan edistyneimmistä taloudellisista transaktioista.

"Tämä on valtava askel eteenpäin hallitukselle. Hanke ei ainoastaan vahvista meidän asemaamme, vaan houkuttelee myös muita hyödyntämään valtion tarjoamia lähes rajattomia mahdollisuuksia," sanoi pääministeri Orpo.

Projekti on herättänyt innostusta etenkin Keskustassa ja se on saanut laajan tuen muilta hallituspuolueilta.

"Tämä avaa meille henkisiä ovia väkivaltamonopolin hyödyntämiseen tavalla, jota ei aiemmin olla rohjettu kokeilla," kommentoi Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti.

Sampon odotetaan edistävän erittäin merkittävällä tavalla joidenkin suomalaisten taloudellista tilannetta. Puhutaan jopa kaikkien kokoomusedustajien ja heidän läheistensä taloudellisesta riippumattomuudesta. Muiden verotus saattaa tietysti nousta jonkin verran, mutta vaikutus on marginaalinen koska verotus on valmiiksi erittäin kireää.

Massiivisen rahasiirron valmistelut on määrä aloittaa ensi viikolla. Tavoitteena on, että pääoma on Cayman-saarille avatuilla pankkitileillä vuoden loppuun mennessä.

"Tämä on investointi tulevaisuuteemme, ja odotamme innolla sen vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan,"pääministeri hehkuttaa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän yhdeksän