Lue keskustelun säännöt.
Kokkarit pääsivät valtaan kopioimalla olennaisimmat peliliikkeet USA:n menestyneiden poliitikkojen taustavoimilta
13.03.2024 |
Eli kiinnitä kansan huomio siihen mikä on pielessä ja toitota tätä niin kauan kunnes tulet valituksi. Lupaat tietenkin kampanjassasi korjata tämä epäkohdan.
Kuulimme siis noin tuhta kertaa toistetttuna litanian valtion velan kasvamisesta.
Nyt valtion velan ilmeisesti pitäisi olla vaalilupausten mukaisesti hoidettu oikeille uomille.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin juuri eilen, että Suomessa on aina kysymys velasta, kun kok on vallassa. Siihen sovelletaan sitten leikkauksia. Ja leikkaukset on joka ikinen kerta heikoimmas asemassa olevilta.
Eli leikkaukset toimena eivät ole tarkoitettu valtion talouden parantamiseen, sillä todellisia keinoina siihen olisi esim koulutuksen parantaminen, tutkimuksen, investointien lisääminen yms. , samalla tavalla kuin ulkomaillakin siis. Kok siis valehtelee leikkaavansa siksi, että talous paranisi. Sen sijaan se leikkaa, koska se haluaa romuttaa koko hyvinvointivaltion, sekä köyhdyttää myös keskiluokan.
Uskomatonta, kuinka kok on irtautunut ajatuksesta pohjoismaisesta hyvinvoinnista.