Kumpi äidillesi on tärkeämpi: sinä vai isäsi?
Kommentit (17)
Minä epäilemättä. Olen ainut lapsi.
Minä. Vanhempani erosivat jo ysärillä ja isäkin on nykyään jo kuollut.
Minä. Mutta minun miehelleni hänen äitinsä on tärkeämpi kuin minä.
No minä. Vanhemmat ei ole olleet missään tekemisissä yli 20 vuoteen.
Tottakai se kumppani on tärkeämpi kuin lapset. Kumppanin vain pitää olla se oikea sielunkumppani, se jonka kanssa lapsia on mietty ja haluttu.
Lisääntymishaluiset suomalaiset eivät tätä tunnu ymmärtävän, ei sitä kumppania haeta niiden lapsien vuoksi. Lapset tulevat itsestään jos kumppani on juuri se oikea.
Vierailija wrote:
Meillä, veljelläni ja minulla olivat vanhemmat, jotka elivät vain toisilleen. Me lapset kasvoimme mummolassa, jossa harvakseltaan kävivät tunnin visiitillä. Matkaa oli 30 km. En muistele hyvällä, olivat kuin vieraita ihmisiä.
Miksi ihmeessä tämmöinen järjestely oli?
Vierailija wrote:
Tottakai se kumppani on tärkeämpi kuin lapset. Kumppanin vain pitää olla se oikea sielunkumppani, se jonka kanssa lapsia on mietty ja haluttu.
Lisääntymishaluiset suomalaiset eivät tätä tunnu ymmärtävän, ei sitä kumppania haeta niiden lapsien vuoksi. Lapset tulevat itsestään jos kumppani on juuri se oikea.
No mutta sillä sielunkumppanilla voi olla sula mahdottomuus saada lapsia. Että ei ne niin itsestään tule.
Hmmm. Luulen, että isä. Isä oli meillä patriarkka. Äiti tuki aina isää.
Toivon ja uskon, että puoliso. Heillä hyvä suhde, yhdessä yli 50 vuotta. Meillä lapsilla on omat perheet ja elämät. Toivoisin, että tärkein ihminen on se, jonka kanssa arjen jakaa. Tämä tavoite omassakin parisuhteessa. Lapset on rakkainta maailmassa, mutta pitää osata päästää irti.
Isä. Äiti on sanonut usein, että isäni on hänen elämänsä tärkein ihminen.
Isäni tarjoama elintaso on äidille ehkä se kaikkein rakkain asia hänelle, hänen itsensä lisäksi.
Isälle myös oma itse mutta myös äitini. Lapset eivät ole oikein mitään. Olemme tuottaneet lähinnä vain pettymyksiä ja häpeää. Lol
Minä. Äitini on tosin jo kuollut mutta eipä heillä isän kanssa kauhean hyvä parisuhde vaikuttanut olevan. Isälle tärkein oli varmaan joku muu kuin äiti tai omat lapset. Ainakin hankki uuden perheen heti äidin kuoleman jälkeen.
Varmaan veli oli se tärkein. Isä kuoli kun olin lapsi ja meistä lapsista ainoota poikaa kyllä lellittiin ja aikuisiällä veljen käynnit olivat äidille iso juttu, ei se samalla lailla hössöttänyt jos joku tyttäristä tuli käymään.
Isä, vaikka äidilläni ollut uusi mies jo yli 30 vuotta. Luulin, että ollaan harvinaisen kiero perhe, kun lapset oli jossain sijalla 101. Omat lapset mulle ehdoton ykkönen. Näin myös miehelleni.
Meillä, veljelläni ja minulla olivat vanhemmat, jotka elivät vain toisilleen. Me lapset kasvoimme mummolassa, jossa harvakseltaan kävivät tunnin visiitillä. Matkaa oli 30 km. En muistele hyvällä, olivat kuin vieraita ihmisiä.