Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmiset jaksavat olla niin velvollisuudentuntoisia? Hoitavat työnsä, itsensä, perheensä jne. Itse en pysty nykyään mihinkään.
24.10.2023 |
Olin joskus sellainen itsekin. Erittäin velvollisuudentuntoinen tunnollinen kiltti ihminen. Hätäännyin jos epäonnistuin, jouduin saikulle tms. Oli pakko olla hyvä eikä vaan aiheuttaa mitään kärsimystä ja vaivaa vahingossakaan toisille.
Tämä johti niin pahoihin uupumiskierteisiin (eikä siitäkään välitetty), että nykyään olen niin paatunut ja väsynyt että kaikki asiat ovat menneen juuri päinvastaiseen suuntaan. Tai oikeastaan en välitä, en välitä enää mistään. Olen melko tunteeton ja kaikki on samantekevää.
En käy töissä, raha-asiat ovat sekaisin, en näe koskaan ketään eikä kenenkään seura juuri kiinnosta. Olen ihan yksin ja pihalla tästä elämästä.
Minulla ei ole tuota taistelutahtoa ja velvollisuudentunnetta enää itsessäni tai se on painunut jonnekin todella syvälle.
Onneksi omaa perhettä ei ole eikä enää parisuhdettakaan.
Kommentit (4)
Vierailija wrote:
Pitää hyväksyä se, että aina ei voi olla täydellinen. Olet nyt joutunut tuohon jamaan, koska pelkäät epäonnistumista niin et yritä mitään enää ollenkaan. Työpaikan hankkiminen voisi olla ensiaskel, vaikka se tuntuu pelottavalta. Itsekin itkin alkuun töissä jos "mokasin", mutta ajan kanssa helpotti.
On minulla työpaikka mutta olen saikulla. Yritän aina uudestaan ja uudestaan, sitten tipun maahan. Jonain päivänä nousen taas. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tajusin uupuneeni juuri tuosta ajattelusta että pakko olla hyvä eikä ikinä saa tuottaa pettymystä.
Odotin jatkuvasti muilta kiitosta ja palkitsemista omasta uhrautumisestani ja katkeroiduin kun sitä ei tullut, koska muilla on kiire elää omaa elämäänsä eikä kenenkään työ ole palkita toista.
Ei tarvitse elää muille kun itselleen.
Itselläni toimi uupumuksen keskellä se, että aloin yksi asia kerrallaan korjaamaan asioita. Ensin lopetin alkoholin, sitten pikkuhiljaa kirjoittelin työhakemuksia ja aloin säännöllisesti menemään ulos. Yksikin teko itsen eteen päivässä auttoi, tilanteen korjaamiseksi voi mennä kauankin aikaa. Jos mahdollisuus käydä psykologilla tai lääkärissä tms muualla ammattiavun kanssa juttelemassa sekin saattaisi olla avuksi. Tsemppiä!
On hyvin yleistä, että esimerkiksi entinen suorittaja- ja miellyttäjätyyppi voi loppuunpalamisen seurauksena muuttua täysin päinvastaiseksi, mistään piittaamattomaksi hällä väliä -ihmiseksi. Kyseessä on yleensä väliaikainen muutos, koska usein tasapainoa hakiessaan ihminen joutuu menemään joksikin aikaa toiseen ääripäähän, ennen kuin vaakakupit hinautuvat samalle tasolle.
Minulle kävi näin ihmissuhteiden kohdalla. Siedin ja ymmärsin liian monta vuotta välinpitämättömiä, varakaverina roikottavia, määräileviä, piikitteleviä, itsekeskeisiä ja sosiaalisesti taidottomia ystäviä ja tuttavia. Kun mittani tuli lopulta täyteen, huomasin, että en enää erottanut sitä, milloin joku halusi oikeasti kyykyttää minua ja milloin kyseessä oli esim. väärinkäsitys tai satunnaisen stressitilanteen aikaansaama kivahdus. Myös erilaisuuden sietokykyni oli jotenkin pohjaan palanut enkä osannut suhtautua muiden pikku omituisuuksiin. Otin kaiken kovin henkilökohtaisesti. Sitten tajusin, että vuosien huonoissa ihmissuhteissa roikkuminen oli vienyt minulta lähes kaiken sosiaalisen kapasiteetin ja hämärtänyt käsitystäni siitä, mikä on tervettä käytöstä ihmisten välillä. Tämän ymmärrettyäni pystyin alkaa työstämään asioita niin, että en enää automaattisesti olettanut muista pahinta ja kykenin myös määrittämään omat rajani uudelleen.
Pitää hyväksyä se, että aina ei voi olla täydellinen. Olet nyt joutunut tuohon jamaan, koska pelkäät epäonnistumista niin et yritä mitään enää ollenkaan. Työpaikan hankkiminen voisi olla ensiaskel, vaikka se tuntuu pelottavalta. Itsekin itkin alkuun töissä jos "mokasin", mutta ajan kanssa helpotti.