Te, jotka pyritte elämään epäitsekkäästi ja pidätte sitä hyveenä
Mihin oppiin tämä perustuu, siinä tapauksessa että ette ole uskonnollisia?
Kommentit (12)
Altruismi on luontainen ominaisuus ja refleksi, joka ei oppeja vaadi. Vain sen ettei sitä tukahduteta ja myrkytetä.
No ajattelen tätä maailmaa ja syntymättömiä lapsia epäitsekkäästi ja olen päättänyt olla tekemättä lapsia, jotka vielä tuhoaisivat tätä maailmaa enemmän tai heillä olisi huono olla tässä maailmassa.
Olen todella tyytyväinen, että päädyin tähän ratkaisuun.
Epäitsekkyys on hyve vain siinä tapauksessa että ei itse katkeroidu (eli odota sitä myös muilta).
Toimin epäitsekkäästi silloin, kun se on jonkin yleisen hyvän vuoksi tarpeellista. Minulla on myös keskimääräistä vahvempi taipumus siihen, että haluan asioiden ja ilmiöiden olevan oikeudenmukaisia.
Ihminen on alkujaan laumaeläin ja yhteisöllisyys, yhteisen hyvän eteen toimiminen on ollut oleellinen taito lajimme selviytymisen kannalta. Nyt kun meitä on liikaa ja yhteisöjen huolenpito on vaihtunut kasvottoman yhteiskunnan huolenpidoksi, ihmiset ovat alkaneet unohtaa luonnolliset taipumuksensa. Osa meistä kuitenkin on edelleen epäitsekkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Minulta on lapsuudessa kasvatettu oma tahto kokonaan pois ja toisten miellyttämistarve tilalle, se seuraakin sitten koko elämän suhteesta toiseen aina kaverisuhteista työkaveruuksiin. Parisuhteisiin en oikein kelpaa vaikka kuinka miellyttäisin.
Tämä mitä hän sanoo 100%
Se nyt riippuu ihan siitä, miten epäitsekkyys määritellään. Mä ajattelen, että itsensä ympärillä pyöriminen tekee onnettomaksi.
Nro 7 kirjoitti asioita, joita olen valmis allekirjoittamaan.
9
Sisäsyntyistä. En toki anna polkea itseäni. Kieltäydyn kohteliaasti hyväksikäyttävän manipuloivan kaverin ehdotuksista, mutta jotakin muuta saatan omasta aloitteesta auttaa samassa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Epäitsekkyys on hyve vain siinä tapauksessa että ei itse katkeroidu (eli odota sitä myös muilta).
Ei se ihan noin yksinkertaista ole. Ei tarvitse odottaa vaihtokauppaa eikä palkkiota, mutta silti on ihan järkevääkin tykätä huonoa siitä, jos toiset eivät yhtään viitsi nousta itsekeskeisyydestään. Yhteiskuntaelämä näivettyy, jos itsekeskeisyydelle ei nosteta mitään vastavoimaa.
Minulta on lapsuudessa kasvatettu oma tahto kokonaan pois ja toisten miellyttämistarve tilalle, se seuraakin sitten koko elämän suhteesta toiseen aina kaverisuhteista työkaveruuksiin. Parisuhteisiin en oikein kelpaa vaikka kuinka miellyttäisin.