Mistä tulee materiaalinen menestys elämässä?
Olen pärjännyt elämässäni ihan mukavasti. Synnyin rakastavien vanhempien lapseksi, he eivät olleet mitenkään täydellisiä ihmisiä eikä elämä ollut täydellistä, mutta mitään kamalaa en joutunut kokemaan. Sain mallin sekä työntekoon että muiden ihmisten huomioimiseen elämässä, sekä suht hyvät geenit mitä älyllisyyteen tulee. Suomen koulutusjärjestelmä koulutti minut miltei ilmaiseksi ala-asteelta yliopistoon. Sain kelvollista terveydenhoitoa, kun sitä tarvitsin. Ympärilläni on ollut aina läheisistä koostuva tukiverkko, jonka turvin on selvinnyt sellaisista sudenkuopista ja vaikeista paikoista, jotka olisivat voineet suistaa elämäni raiteiltaan. Turvallinen elämä on taannut sen, etten koskaan ole suuremmin kärsinyt psyykkisistä ongelmista, enkä ole liiallisesti käyttänyt päihteitä koskaan. Olen kaiken tämän seurauksena ihminen, jolle kouluttautuminen ja työnteko ei ole koskaan ollut mitenkään haasteellista. Mikään miljonääri en ole, mutten keksi yhtään syytä, miksi pitäisi ollakaan.
Oleellinen kysymys: mikä tuossa edellä luetelluista asioista on minun omaa ansiotani? Vastaan ihan itse, että ei yhtään mikään. Olen nöyrän kiitollinen siitä kaikesta, mitä maailmalta olen ilman omaa ansiotani saanut. Maksan mielihyvin veroja niille, jotka eivät ole saaneet, koska itselläni ei varmasti olisi tärkeämpää ja tähdellisempää käyttöä niille rahoille. Noora Fagerströmit ja vastaavat tuovat oksennuksen kurkkuuni.
Kommentit (5)
Suomessa ei edes rahalla pääse yliopistoon. On pakko itse osata, jotta pääsee sisälle. Itse koulu on sitten maksuton. Aikanaan pärjäsin ilman lainoja kesätyötuloilla, säästöillä ja opintorahalla.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei edes rahalla pääse yliopistoon. On pakko itse osata, jotta pääsee sisälle. Itse koulu on sitten maksuton. Aikanaan pärjäsin ilman lainoja kesätyötuloilla, säästöillä ja opintorahalla.
Lahjattomat paremman perheen pojat laitetaan nykyisin siihen englanninkieliseen tradenomikouluun. Ne meinaa, että niistä tulee kauppatieteiden kandidaatteja. Nopeasti kuultuna tuo kuulostaa ihan hienolta.
Vierailija kirjoitti:
On omaa ansiotasi, että olet panostanut opiskeluun ja työntekoon sekä sosiaalisiin suhteisiin. Jokaiselle suomalaiselle tarjotaan maksuton koulutus, mutta kaikki eivät tartu siihen.
Ei ole omaa ansiotani, että minulla on rahkeet siihen kaikkeen.

Olet valinnut kuunnella tunnilla, noudattaa opettajan ohjeita, tehdä läksyt kotona, panostaa tulevaisuuteen jne. Olisit voinut valita myös kaljalle lähtemisen.
On omaa ansiotasi, että olet panostanut opiskeluun ja työntekoon sekä sosiaalisiin suhteisiin. Jokaiselle suomalaiselle tarjotaan maksuton koulutus, mutta kaikki eivät tartu siihen.