Miten erityisammattikoulu eroaa tavallisesta amiksesta?

Parempi tuki ja mukautuksia tarpeen mukaan . Lapseni opiskeli merkonomiksi erityisammattikoulussa. Opetus oli hyvätasoista ja meni perille. Opinnot antoivat hyvän pohjan tradenomi-opinnoille, jotka hän sai suoritettua kolmessa vuodessa. Meillä näin, mutta varmasti on muunlaisiakin kokemuksia. Oma motivaatio merkitsee paljon.

Varmasti ihan hyvä paikka, jos oikeasti tarvitsee vaativampaa erityistä tukea. Pelkkien lukivaikeuksien tai liikuntavamman takia ei kannata hakea koko taloon, vaikka miten opettajat tai opot suosittelisivat. Normaaliälyisenä niillä tutkintopapereilla voi pyyhkiä p**settä.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti ihan hyvä paikka, jos oikeasti tarvitsee vaativampaa erityistä tukea. Pelkkien lukivaikeuksien tai liikuntavamman takia ei kannata hakea koko taloon, vaikka miten opettajat tai opot suosittelisivat. Normaaliälyisenä niillä tutkintopapereilla voi pyyhkiä p**settä.

Tässäpä se on tiivistettynä.

T. Opettaja

Miksihän erityisammattikoulu on pölöille mutta erityislukio fiksuille? Olen aina ihmetellyt tuota.

Samalla tavalla kuin erityislapsi eroaa tavallisesta lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Samalla tavalla kuin erityislapsi eroaa tavallisesta lapsesta.

Oma erityislapseni eroaa fyysisesti tavallisista lapsista, koska hänellä on liikuntavamma. On nyt aikuinen ja opiskelut on opiskeltu. Sai hyvät paperit kaksoistutkinnosta (yo-datanomi) ja jatkoi AMK:n tradenomilinjalle, suuntana digitaalinen liiketoiminta. Perheen ja suvun tekniikan taitaja :D Nykyään naurattaa, kun joskus koulupolkua miettiessä hänelle ehdotettiin erityiskoulua vain sen takia, koska lapsellani on liikuntavamma. Myös erityisluokkaa ehdotettiin peruskoulussa. No, kyllä me käytiin siellä erityiskoulussa tutustumassa ja todettiin, että kun psykologiset testit antoivat osviittaa pärjätä tavallisessa koulussa, niin erityiskoulu suljettiin pois ja huomasin ihan itsekin, kuinka siellä erityiskoulussa terävimmät joutuivat menemään heikompien tahtiin. Oli varmasti hyvä koulu niille, joilla oli liikuntavamman lisäksi suurempia oppimisen vaikeuksia. Toki olisimme erityiskoulua tai -luokkaa ehdottomasti harkinneet, jos lapsellani olisi liikuntavamman ohessa pahojakin oppimisvaikeuksia ja käytöshäiriöitä, mutta harvoin liikuntavammaisella sitä häikkää on. Jos jo työn saaminen on todella hankalaa, niin koulutodistuksella on oikeasti painoarvoa ajatellen koulutuspolkua ja työpaikkaa. Helpottaa edes vähän, kun on saanut koulutodistukset tavallisesta koulusta, joilla voi sitten todistaa että pystyy suorittamaan samat asiat kuin muutkin, vaikka olisi yksi pieni yksityiskohta huomioitavana. Toki päivänselvää, että töiden löytäminen on vaikeaa monille vammattomillekin. Hyvä jos lapsi on päässyt edes työhaastatteluun. Ottanut puheeksi liikuntavamman selvittääkseen, että pääsekö hän hissillä kulkemaan haastattelutilanteeseen. Jo liikuntavamman ennakkoon mainitseminen säästää myös työnantajan aikaa, jos on sitä mieltä että työpaikka ei halua edes haastatella, tuolla lapsi perustellut myös menettelytapaansa. Ei tosin ole nyt murhetta työttömyydestä, kun on pysytellyt samassa työpaikassa viisi vuotta.

Muistan, että minulle suositeltiin Luovin ammattiopistoa ollessani yläasteella. Pidin ehdotusta aivan hulluna, koska peruskoulussa minulla oli pari ainetta yksilöllistettynä (matematiikka ja myöhemmin fysiikka, josta karsittiin matemaattiset tehtävät mutta oppikirja pysyi samana fysiikassa). Suositus perustunee aiemmin saatuun kehitysvamma-diagnoosiin, jonka jopa kehitysvammapsykologikin oivalsi vääräksi. Tämän hetkiset diagnoosit ovat autismi ja laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Ehdotettiin sitä erityisammattikoulua edelleen, mutta pidin pääni. 

En kiellä, etteikö vaikeuksia ollut muillakin osa-alueilla. Panostin toki edes vähän niihin, jotka koin itselleni helpoiksi ja kiinnostavaksi (historia, yhteiskuntaoppi, uskonto, kemia, terveystieto), jolloin yletyin arvosanaan 7 ja hyvillään jopa arvosana 8 tuli. Enemmän arvosanat olivat huonoimmillaan 6 ja hyvillään taas 7, muutama 8 mahtuu joukkoon. Nämä siis olivat arvosanoja ilman yksilöllistämisiä. Pienen vaivan näin 8. luokalla nostaakseni pari 5:tä 7:ään.

Silti hain tavalliseen ammattikouluun opiskelemaan ravintola-alaa, vaikka alkuun oli hankaluuksia mittaamisen hahmottamisessa opetuskeittiöllä, vaikka ymmärsin gramman olevan pienempi yksikkö kuin kilogramma, mutta sen sijaan en hahmottanut vaa'an näytöllä olevia lukuja. Jotenkin aloin näkömuistista oivaltamaan vaa'an näyttämät luvut ja edistystä alkoi pikku hiljaa tapahtumaan. Hankaluuksia oli myös oman toiminnanohjaamisessa. En vain kerta kaikkiaan tiennyt, miten aloittaa ja missä järjestyksessä. Itsekin ajattelin tuolloin hiljaa pään sisällä, että uskallanko tai saanko tehdä tuota. Ehkä kirjallinen päiväjärjestys olisi helpottanut tilannetta. Voi tietysti olla osittain kypsymättömyyttä taustalla, kukapa muukaan vielä toisen asteen opinnot aloittaessaan olisi ollut vielä valmis aikuistumaan. Kyllä nyt 28-vuotiaana tunnen itseni eri ihmiseksi, vaikka on minullakin vikani edelleen. 

Minulle ehdotettiin ammattikouluaikana mukautettuja arviointikriteerejä, mutta en suostunut siihen. Oli yksikin työpaikkaohjaaja sitä mieltä, että ne mukautetut arviointikriteerit tarkoittaa käytännössä sitä, ettei mitään välttämättä osaa. Kiinnostuksen puute oli huono syy päätyä mukautettuihin arviointikriteereihin. Oli ymmärtäväinen työpaikkaohjaaja, kun kerroin suoraan, etten voinut keskittyä/ei kiinnostanut kyseinen suorittamani valinnainen, vaikka arvosanaksi tuli lopulta H2.

Arvosanani olivat pääasiassa yleisopetuksen H2:ia ravintola-alan näytöistä, pari K3:a ja yksi T1 löytyvät tutkintotodistuksesta. Ja valmistuttuani pääsin samaan paikkaan töihin, jossa suoritin viimeisen työssäoppimisen. Tein kassatarjoilijan töitä viisi vuotta hyvin tuloksin, ja työtodistus on täynnä kiitettäviä. Polkuni olisi ollut aivan erilainen, jos olisin mennyt erityisammattikouluun. Joko työkyvyttömyyseläkkeelle tai tyokeskukseen tai avustaviin töihin, joissa olisin kokenut oloni turhautuneeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan, että minulle suositeltiin Luovin ammattiopistoa ollessani yläasteella. Pidin ehdotusta aivan hulluna, koska peruskoulussa minulla oli pari ainetta yksilöllistettynä (matematiikka ja myöhemmin fysiikka, josta karsittiin matemaattiset tehtävät mutta oppikirja pysyi samana fysiikassa). Suositus perustunee aiemmin saatuun kehitysvamma-diagnoosiin, jonka jopa kehitysvammapsykologikin oivalsi vääräksi. Tämän hetkiset diagnoosit ovat autismi ja laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Ehdotettiin sitä erityisammattikoulua edelleen, mutta pidin pääni. 

En kiellä, etteikö vaikeuksia ollut muillakin osa-alueilla. Panostin toki edes vähän niihin, jotka koin itselleni helpoiksi ja kiinnostavaksi (historia, yhteiskuntaoppi, uskonto, kemia, terveystieto), jolloin yletyin arvosanaan 7 ja hyvillään jopa arvosana 8 tuli. Enemmän arvosanat olivat huonoimmillaan 6 ja hyvillään taas 7, muutama 8 mahtuu joukkoon. Nämä siis olivat arvosanoja ilman yksilöllistämi

Enkä edellisenä kommentoijana tuomitse millään erityisammattikouluja. Uskon, että voivat olla hyviä paikkoja niille, joilla on oikeasti lievä kehitysvamma. Jos henkilön arvioidaan pärjäävän helpossa, samanlaisena toistuvassa työtehtävässä, niin erityisammattikoulu voi ollakin hyvä paikka. Toisaalta minunkin kohdalla on arvioitu, että pärjään työssä, jossa työnkuva on selkeä ja samanlaisena toistuva. Minulle se on tietysti helpointa, että tiedän mitä tulee tapahtumaan, vaikka omatoimisuutta löytyy. Töiden hakeminen on ollut myös vaikeaa, vaikka tiedän miten niitä haetaan, miten tehdään CV ja mikä on hissipuhe. Todennäköisesti tuossa syyllinen on itseluottamuksen puute, on myös diagnooseillakin vaikutusta asiaan. 

Nyt opiskelen uutta tutkintoa tavallisessa ammattikoulussa. Opiskelen liiketoiminnan perustutkintoa, jota pidin aiemmin epärealistisena haaveena äidin sanoessa, että siinä tarvitaan matematiikkaa. Nyt sitten opiskelen yläasteella unelmoimaani ammattiin. Haave kaupan alasta alkoi ollessani TET-jaksolla kahdessa kaupassa. Arvosanatkin ovat olleet hyviä, H3:a ja jopa H4:n olen saanut. Huonoimmat ovat taas sitten T1:tä ja T2:ta, jotka olen saanut matemaattisista tehtävistä. Olen jopa sanonutkin, että en anele armoykköstä matematiikasta, jos olen oikeasti pihalla. Oma osaamiseni liiketoiminnan perustutkinnon matematiikassa on sitä tasoa, että jotain osaan joten kuten ja jossain taas tarvitsen suoraan sanoen apua. Ei rautalankakaan auta. Varainkin aivot menevät solmuun x:ää ja y:tä ratkoessa, millaisia ei onneksi tarvitse kaupan alalla murehtia. Budjetointilaskutkin oli jo liikaa, vaikka teoriassa oli hajua, mitä budjetoinnilla tarkoitetaan, jos työelämässä kuulen kyseisestä termistä. No, jospa sillä peruslaskutaidolla pärjään myynnin ja asiakaspalvelun suunnalla. Ainakin eräs myymälässä työskennellyt tuttu kertonut, että sillä alalla matematiikka on aika marginaalissa ja peruslaskutaidolla selviää ok. Jos taas suuntaisin taloushallinnon puolelle (en edes harkitse moista), niin siellä matematiikka on jo isossa roolissa. Olisin silloin ihan pulassa, jos olisin kirjanpitäjän pestissä.

En kadu yhtään, että olen opiskellut tavallisessa ammattikoulussa vaikeuksista huolimatta. Kuitenkin olen sopeutunut jotenkin tavallisen koulun ilmapiiriin siitä huolimatta, että olin useiden kiusaama ja oppiminen oli vaikeaa. Erityisammattikoulussa olisin tuntenut itseni muukalaiseksi, jos iso osa opiskelijoista olisi koostunut kehitysvammaisistai. Tietysti myös sosiaalisilla paineillakin oli vaikutusta nuoruudessa. Miltä olisi tuntunut olla ainoa tuppukylän asukas, joka kävi erityisammattikoulua.

Ennemmin "huonot" tutkintotodistukset tavallisesta ammattikoulusta kuin hyvät erityisammattikoulusta. 

Mikä järki kouluttautua esim. merkonomiksi avustettuna, jos sitten todellisuudessa osaakin vain hyllyttää. Harvalla Luovista yms. valmistuneille merkonomeilla on sitä oikeaa merkonomin osaamista. Pätee myös ihan muihinkin aloihin. Luovi saa enemmän rahaa, mitä huonokuntoisempi opiskelija ja mitä enemmän vikoja ja vaivoja. Asuinpaikkakunnallani on Luovi, joka ennen toimi Merikosken erityisammattikouluna. Merikosken aikoihin valmistui vielä oikeaa ammatillista työväkeä työmarkkinoille.

Noissa on eri tasoisia oppilaita ja henkilökohtainen opetussuunnitelma jokaisella ja mukautetaan tarpeen mukaan. 

Todellakin kannattaa hakea jos suositellaan.

Ryhmät ovat pienempiä ja oppimiseen saa enemmän tukea.

Ja näilläkin todistuksella työllistyy.

Vierailija kirjoitti:

Noissa on eri tasoisia oppilaita ja henkilökohtainen opetussuunnitelma jokaisella ja mukautetaan tarpeen mukaan. 

Todellakin kannattaa hakea jos suositellaan.

Ryhmät ovat pienempiä ja oppimiseen saa enemmän tukea.

Ja näilläkin todistuksella työllistyy.

 

Niitä suositellaan ihan heppoisin perustein kuten juurikin sen takia, että on vain yksi yksilöllistetty aine kuten matematiikka, vaikka muuten olisi ok edelletykset pärjätä tavallisessa opetuksessa muissa aineissa. Tai on vain fyysinen vamma , vaikka ymmärtäisi yleisopetuksen sisällöstä. Toki jos on niin pahoja oppimisvaikeuksia ja muita vaikeuksia, niin voi erityisammattikoulu sopia. Lievempien tai fyysisten rajoitteiden kohdalla kannattaa miettiä tarkkaan, koska sillä erityiskoulun tutkintotodistuksella voi menettää ne vähäisetkin mahdollisuudet työllistyä tavalliselle työpaikalle. Mikä järki laittaa esim. masentunut samaan joukkoon kehitysvammaisten kanssa? Eihän nyt masentunut ole sama kuin kehitysvammainen tai heikkolahjainen.

Vierailija kirjoitti:

Noissa on eri tasoisia oppilaita ja henkilökohtainen opetussuunnitelma jokaisella ja mukautetaan tarpeen mukaan. 

Todellakin kannattaa hakea jos suositellaan.

Ryhmät ovat pienempiä ja oppimiseen saa enemmän tukea.

Ja näilläkin todistuksella työllistyy.

 

Erityisammattikoulujen tutkintotodistukset voivat olla täysin mukautetut. Perhetuttava kävi 10 vuotta sitten jotakin erityisammattikoulua, jossa opiskeli puhtausalaa. Lievän kehitysvamman hän on ollut työrajoitteinen ja on ollut lähinnä pajoilla ja työtoiminnassa. Alan opiskelu oli hänelle todella raskas niin fyysisesti kuin mielenterveydellisesti. Tuttu kertoi että hänen tutkinnosta mukautettiin paljon, joitain asioita jopa karsittiin. Palkkaisiko joku siivoojaan, jonka tutkinnosta on jopa karsittu joitain asioita. 

Huutista kun mulle ehdotettiin Luovia astman takia :D 

Onhan noissa erityisammattikouluissa mahdollista opiskella mm. logistiikkaa, merkonomiksi ja joissain jopa lähihoitajaksi että ei ihan heikkolahjainen voi opiskella kyseisiä tutkintoja edes erityiskoulussakaan. Täällä on erityisoppilaitos Live ammattiopisto ja siellä voi opiskella mm. lähihoitajaksi. Vaatimukset ovat samat eikä sinne voi ihan kuka tahansa älyllisesti kehitysvammainen hakea vaan Liven lh-opiskelijoiden vaikeudet ovat jotain lievempiä juttuja, joita pystyy vielä jotenkin kuntouttamaan mutta mahdollisesti tarvitsevat opinnoissa suulliset mm. kokeet, aihealueiden pilkkomisen osiin.

Mä aloitin Livellä (entinen Keskuspuiston ammattiopisto) lähihoitajaopinnot ja nyt on toinen vuosi menossa. Diagnooseina lukihäiriö ja adhd, aiemmat opinnot keskeytyneet lukuun ottamatta lukiota. Ennen kouluun hakemista olen toiminut henkilökohtaisena avustajana. Harkitsin myös lastenhoitajan/-ohjaajan koulutusta jos lähihoitajan opinnot olisi tyssänneet lääkematematiikkaan.

Huolimatta siitä, että kyseessä on ammatillinen erityisoppilaitos, ei sielläkään lähihoitajan tutkinnosta voi mukauttaa lääkelaskuja vaan ne pitää suorittaa samalla lailla kuin muidenkin. Jo meiltäkin karsittiin ekana vuonna opiskelijoita soveltuvuuskokeista huolimatta kun oli arvioitu, ettei toisista ollutkaan todellisuudessa lähihoitajiksi (ainakaan vielä).