Kiireellinen sektio

Mulla käynnitettiin rv 40+1 (vauvan painoarvio 4 kg), synnytys käynnistyi kuudelta illalla ja kaikki meni siihen asti hyvin kunnes olin saanu epiduraalin ja olin nukkunut muutaman tunnin. Kätilö herätti mut koska vauvan sydänäänet oli laskenu hälyttävästi ja mua kiidätettiin leikkaussaliin. Ei pystyny muutakun itkeen ja ajatteleen ettei tuukkaa mitää vauvaa.



Vauva syntyi terveenä ja on nyt myös 3 kuukautta! Synnytys jäi todella karmaisevana kokemuksena mieleen ja pelkään synnytystä vaikka en ennen niin ajatellukkaa! En käyny sairaalas ollenkaa synnytyskeskustelua vaikka se olis varmaan ollu hyväksi ja olis saanu vastauksia kaikkiin niihin kysymyksiin mitä mun pääs liikkuu, edelleenki.



Oon miettiny että jos ikinä uskallan enää yrittää raskautua, vaadin ihan ehdottomasti sektiota koska en enää koskaa halua kuulla niitä sanoja uudestaan. Eipä sitä koskaa ennen ajatellu että synnytykses voi joku mennä noin pahasti pieleen.

Moikka,

meidän esikoisemme syntyi kuten teidänkin, sillä erolla että minut nukutettiin (ei ehditty antaa epiduraalia) ja että hän oli ekan yön teholla saatuaan vain 2 apgar-pistettä syntyessään. Eli hätäsektio jäi aivan viime tinkaan. Tänään hän on onneksi terve taapero!



Koko synnytyksestä jäi pelottava kuva, sillä sydänäänten laskuja seurattiin ensin pari tuntia jännityksellä, kunnes itkevältä äidiltä pistettiin taju kankaalle ja leikattiin. Alettuani odottaa seuraavaa lasta, muistot tulvahtivat mieleen ja itkin pitkään ikävää kokemusta.



Jännitin tulevaa synnytyksen käynnistystä, mutta halusin kuitenkin lähteä synnyttämään alakautta. Tälläkin kertaa päädyttiin lopulta kiireelliseen sektioon, mutta koko synnytyskokemus oli tyystin erilainen: sain epiduraalin ajoissa, ehdin avautua 7 senttiin, ja kiireellisyydestä huolimatta tunnelma synnytys- ja leikkaussalissa oli rauhallinen. Poika sai 9 apgar-pistettä syntyessään ja tällä kertaa isäkin sai olla mukana.



Haluaisin valaa teihin kumpaankin kirjoittaneeseen toivoa onnistuneesta uudesta synnytyksestä. Lähtekää avoimin mielin kokeilemaan alatiesynnytystä. Minua ei sydänäänten laskut pelottaneet tällä kertaa, sillä olin sanonut jo ensi alkuun kätilölle ja lääkärille että leikkaavat ajoissa, en halua samanlaista kaaosta kuin viimeksi. Näin myös tehtiin. Olin puhunut avoimesti peloistani neuvolassa ja synnytystapa-arviossa, ja luulen että asiasta oli maininta tiedoissani. Niin hyvin asiaan suhtauduttiin.



Ensimmäinen synnytys järkytti, sillä vaikka kuinka kuvittelee olevansa valmistautunut kaikkeen, niin en ollut sisäistänyt että hyvin mennyt raskaus voisi johtaa hätäsektioon. Synnyttämisestä jäi pelottava kuva. Onneksi toisen kerran jälkeen pelot ovat hävinneet, ja voin kuvitella jopa saavani kolmannen lapsen. Tällä kertaa kuitenkin varmaan suunnitellulla sektiolla kun on jo kaksi takana. =)

Itsellä ei vastaavaa kokemusta takana, mutta ystävälläni on vähän tuon suuntaisia kokemuksia ollut kakkosen synnytyksen kanssa. Hän tässä juuri viime viikolla sanoi, että aikoo mennä pelkopolille keskustelemaan synnytyksistään vielä uudelleen, koska ei halua, että mahdollinen kolmas lapsi jää hankkimatta synnytyspelon vuoksi. Tuo kolmas lapsi ei heillä ole vielä lähiajan suunnitelmissa vaan vasta parin vuoden päässä ja kakkonen on nyt 2-vuotias. Ystäväni haluaa kuitenkin " selvittää päänsä" tämän asian osalta. Ajattelisin, että voisi tehdä ihan hyvää ap:llekin, koska nuo pelot ovat kyllä niin perustavaa laatua, että saattavat varjostaa elämää muutenkin kuin raskausaikana. Kysäisepä siis paikallisesta äitiysneuvolasta, josko saisit lähetteen keskustelemaan asiasta. Parempi selvittää nämä jutut silloin, kun ei ole raskaana ja ajatukset kulkee järkevämmin kuin raskausajan hormoonihöyryissä ;o)



A.A. rv 23+5, eikä järkeviä ajatuksia heinäkuun jälkeen...

Synnytykseni alkoi vesien menolla rv 38+3, jouduttiin kuitenkin käynnistämään. Vauvan sydänäänet laskivat kerran kunnolla jo ennen toisen käynnisstystabun laittoa ja mulle työnnettiin kiireellä happinaamari ja sängynpääty taitettiin alas. Hoitajat vaihtoivat keskenään huolestuneita katseita, mutta kysyessäni asiasta eivät kuittasivat asian vain jollain rauhoittelevalla kommentilla " katso, nythän ne on jo ihan hienot noi sykkeet.." Sen jälkeen aloin pelätä synnytystä ihan kauheasti (ja pelkään edelleen). Jouduin itse seuraamaan käyrää, kun hoitajat vaan hymähtelivät pelolleni ja inttivät, että käyrä on nyt taas aivan erinomainen (ihan niin kuin se oli ollut ennen sitä sykkeiden romahdustakin..). Kylläkin minulle hoettiin koko ajan, että pitäisi heti päästä synnytyssaliin, mutta kun ne ovat täynnä.



Supistukset voimistuivat lopulta n. ½ tunnissa ihan infernaalisiksi ja välit olivat olemattomat. Pääsin sinne saliinkin. Muutaman TODELLA tuskaisen tunnin jälkeen sain epiduraalin (aiemmin ei voitu laittaa, kun olisi kai hidastuttanut synnytystä). Kivun aiheuttama tuska loppui siihen, mutta henkinen tuska jatkui ja paheni. Mieheni kanssa seurasimme kauhulla STAN-laitteen alenevia käyriä, yritin hädissäni hengittää koko ajan todella syvään, että veren happipitoisuus edes sillä tavoin pysyisi jonkunlaisena. Laitoksella oli niin kiire, että olimme melkein koko ajan kaksin, mies ja minä.



Sitten STAN-laite alkoi jo hälyyttää ja huoneeseen ryntäsi kätilöitä ja lääkäri. Vauvasta otettu verinäyte oli hyytynyt (en edelleenkään tiedä, mitä se merkitsee). Kohdunsuu 10cm auki, mutta vauva oli edelleen liian ylhäällä ja käyrät ilmeisestikin aivan päin hel......ttiä. Viimein minulle sanottiin nuo kultaiset ja ihanat sanat " nyt joudutaan tekemään hätäsektio" . Olin todella helpottunut, vaikka vauvan tilanteesta edelleen huolesta sekaisin.



Oli ihanaa saada lopulta suloinen vauvelimme syliin :) Vauvan todettiin olevan terve ja kunnossa. Se sai ihan normaalit pisteet ja on ollut normaali pirteä ja aktiivinen vauva ja kehittynyt normaalisti. Vauva joutui kyllä aluksi sokeritiputukseen pariksi päiväksi (ilmeisesti sokerit olivat laskeneet, koska synnytys oli raskas ja vauvakin viikkoihin nähden pienikokoinen).



Synnytyksestä jäi minulle paljon kysymyksiä ilman vastauksia ja minulla oli koko synnytyksen ajan suuri epävarmuus vauvani voinnista ja omastakin voinnistani (kohtuni repesi haavan sivuista leikkauksen yhteydessä). Huonekaverini kanssa käytiin synnytys jo sairaalassa läpi, minun kanssani ei (enkä osannut sitä vaatia, kun olin hetkellisesti helpottunut, kun kaikki oli ohi). Synnytys pyöri päässäni kuitenkin kotiin päästyäni monta viikkoa. Koko ajan putkahtaa esiin kaikenlaisia pelkoja siitä, onko vauva ehtinyt kärsiä hapenpuutteesta ja tuleeko jotain poikkeavaa esiin mahdollisesti vasta myöhemmin, vaikka kaikki on nyt aivan hyvin.



Mieheni koki synnytyksemme myös niin henkisesti raskaana, että oli vain sen vuoksi valmis jättämään lapsiluvun tähän yhteen. Minä haluaisin tulevaisuudessa vielä ainakin yhden lisää, mutta vähän pelottaa jo valmiiksi. Haluaisin silloin suunnitellun sektion (ahdistun jo pelkästä ajatuksesta kokea mahdollisesti tuo kaikki uudestaan), mutta en ole varma saako sektiota tällaisen pelon perusteella :(



Tulipa kirjoitettua pitkä pätkä, mutta joka kerta tämän läpikäyminen ehkä helpottaa hieman oloani..



-Leje ja pikku-prinsessa 2kk

Minullakin käynnistys rv 40+4 ja todella hidas avautuminen. Oksitosiini pudotti aina sikiön sydänäänet joten sen antaminen jouduttiin lopettamaan. Synnytys ei edistynyt ilman sitä juurikaan. Sitten en saanut enää kääntyä toiselle kyljelle, koska seki pudotti sydänäänet. Lopulta leikattiin. Kiireellinen sektio se oli nimeltään ja kyllä sinne mentiin ihan sutjakkaa vauhtia, mutta isä pääsi kyllä mukaan ja itse olin hyvin rauhallinen. Itse asiassa aloin olla niin puhki sydänäänikäyrän tuijottamisesta tuntikausia, että aloin jo puhua kätilölle, etten pelkää sektiota ja ennemmin haluan terveen vauvan kuin odottelen tässä enää lisäsenttejä. Olin siis vain 5cm auki vaikka supparit olleet 12 tuntia muutaman minuutin välein. Olivat vaan niin onnettomia suppareita ilman oksitosiinia.



Vauva oli pieni (2,4kg), joten ei kestänyt suppareita hyvin ja lisäksi napanuora useita kertoja ympärillä. Siitä johtui ongelmat. Tarjontakin oli väärä (kasvot edellä), joten ulos ei tuskin olisi tullut ilman apuja kuitenkaan. Terveenä syntyi kuitenkin.



Itselläni ei jäänyt kauhukuvia asiasta, mutta sen verran kaivelee että pelkopolin kautta haluan mennä tässä toisessa raskaudessa. Esikoinen on nyt 1v10kk.



Marjo

Hyytynyt verinäyte tarkoittaa sitä, että vauvan päästä on otettu pieni verinäyte, josta on tarkoitus katsoa happipitoisuutta hänen veressään. Tämä verinäyte on todennäköisesti ns.hyytynyt putkeen eli siihen näytteeseen on muodostunut hyytymä/kokkare, joka on estänyt sen näytteen tutkimisen/analysoinnin.



Itse olen synnyttänyt esikoiseni -97 kiireellisellä sektiolla ja siitä synnytysreissusta jäi karmeat muistot!! Toinen lapsemme syntyi -00 sovitusti sektiolla, en olisi muuhun synnytystapaan suostunut. Nyt odotan kolmatta Rv29+ ja toivoisin pääseväni yrittämään alatiesynnytystä, mutta se päätetään vasta Rv36. Olen työstänyt asioita kovasti vuosien mittaan ja tässä raskaudessa käynyt myös kaksi kertaa pelkopolilla.

Kiva kun selitit, mitä tuo hyytynyt verinäyte mahdollisesti tarkoitti. Helpottavaa saada ainakin yksi kummittelemaan jäänyt, pelottavalta kuulostanut asia pois " listalta" . Näinhän se monesti on, että tieto EI lisää tuskaa, vaan voi jopa vähentää sitä.

Ja ilmeisesti ainakin joissakin tapauksissa voi saada seuraavalla kerralla sektion pelon ja aikaisempien synnytyksessä tapahtuneiden ongelmien perusteella.. Hienoa muuten, että sinä olet nyt ajatellut kokeilla synnyttää alateitse :) Kovasti onnea synnytykseen!



Leje :)