Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan eronnut sen takia että mies on ns. seonnut tai masentunut pahasti?
11.12.2006 |
Meillä mies on muuttunut aivan omituiseksi. Masentunut ilmeisesti joo, mutta vaikka on mielialalääkityksellä niin ei saa hoidettua työasioitaan kunnolla, ei saa pidettyä itsestään kunnolla huolta, lihoo, ei jaksa liikkua, valvoo yöt, aloitti jopa tupakanpolton vaikkei ole koskaan aiemmin polttanut. Raha-asiat menee näiden kaikkien syiden takia aivan päin prinkkalaa ja mulla alkaa itsellä kohta mennä hermo. Pitäisiköhän erota? Pelkään vaan että lapset menettää sitten kokonaan isän, se luultavasti kuolee tolla menolla nopeasti.
Kommentit (15)
Tuo tupakanpolton aloittaminen kuulostaa oudolta, ellei sitten ole polttanut nuorempana tai ollut hoidossa paikassa, jossa muut polttavat paljon. Mielenterveyspotilaat alkavat joskus tupakoimaan, kun kokevat sen vilkastavan aivojen toimintaa. Tupakointi ikäänkuin kumoaa sairauden/ lääkityksen lamauttavia vaikutuksia. Kysy suoraan tästä mieheltäsi. Tupakasta olisi kyllä hyvä vierottautua tietysti. Lääkityksen tarkistus? Onko diagnoosi oikea? Masennus? Muita esim tietyt skitsofreniat, jotka osin periytyviäkin. Eihän se mies välttämättä reagoi, vaikka sanoisit eroavasi. Hae itsellesi keskusteluapua, vaikka oman lääkärin kautta. Kerro siellä tilanteestasi. Vaadi, että ottavat tosissaan. Yritä toimia heti, ettet vaan väsy itse liikaa ja pelastaudu tilanteesta sen vuoksi eroamalla. Voimia rutkasti. Toimi niin, että jälkikäteen voit ajatella, kävi miten kävi, että teit parhaasi asioiden sevittämiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen silti, että mitenkä olet liittonne sitoutunut, jos olet miehen jättämässä sairauden takia?
Ensinnäkin sinun pitää puhua miehesi kanssa ja saada hänet aloittamaan terapia. Pelkät lääkkeet eivät yleensä auta vaan terapia on todellakin tarpeellinen.
Mies pelasi maniajaksossa perheen rahat ja yritti itsemurhaa masennusjaksossa. Kun myös perheen lapset alkoivat puhua itsemurhasta, äiti päätti pelastaa edes heidät ja erosi.
sairaushan se masennuskin on ja siitä voi parantua. En oikein ymmärrä noita " meillä ei syödä nappeja" ym. juttuja. Eihän sitä ikinä tiedä mikä sairaus itselle tulee. Mutta helppoahan se ei ole olla masentuneen puolisona.
Minulla on sellainen käsitys, että jotkin masennuslääkkeetkin lihottavat? Mutta kai se on pienempi paha jos auttavat? Ja eikö niistä lääkkeistä yleensä pääse eroon jossain vaiheessa?
Sinuna siis yrittäisin ensin tukea miestäsi ja erota sitten jos on tarpeen, esim jos tulee väkivaltaa. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Ihmettelen silti, että mitenkä olet liittonne sitoutunut, jos olet miehen jättämässä sairauden takia?Ensinnäkin sinun pitää puhua miehesi kanssa ja saada hänet aloittamaan terapia. Pelkät lääkkeet eivät yleensä auta vaan terapia on todellakin tarpeellinen.
Enkä ymmärrä semmoistakaan HURSKASTELUA että sairastunut ottaa eron ettei toisen tarvi kärsiä, MIKSI on pitänyt mennä edes naimisiin jos se liitto EI SITTEN KESTÄKÄÄN??
Etkö rakasta miestäsi myös pahoina päivinä? vai kelpaako vaan hyvännäköisenä, menestyvänä ja tienaavana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
käytte mielenterveystoimistossa yhdessä juttelemassa, että jossesiitä....
Itse olen miettinyt sitä, kuinka kauan puolisolla on velvollisuus kuunnella toisen pahaa oloa ja siinä samalla voida itse huonosti. Mitä jos tilanne ei muutu vuosiin? Onko minulla velvollisuus laittaa aina omat tarpeeni syrjään ja ymmärtää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka mieheni sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Välillä on tosi raskasta ja minä annostelen lääkkeet, ettei syö niitä sitten koko purkillista. Mielenterveystoimistot/sairaalat on käyty, mutta toistaiseksi olen päättänyt etten tämän sairauden takia jätä. Ja sinun miehesi masennushan voi toki parantua vielä.
Mutta ainakin jos jäät miehesi tueksi, niin hanki kaikki mahdollinen apu itsellesi. Rohkeasti yhteyttä mielenterveystoimistoon, saat siellä purettua itseäsi ja neuvoja miten elää masentuneen kanssa...
Mutta mielestäni voi ensin koittaa auttaa toista, käydä lääkärit ym yhdessä. Koska usein sairastunut itse jättää hoidot väliin. Ja sitten os alkaa näyttään toivottomalle, niin miettii uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hakea apua itselleen ja elää sitä omaa elämäänsä puolison sairaudeseta huolimatta, ainakin jossakin määrin.
Vähän reilu 6 kuukautta sinnittelin katsellen miehen masennusta. Sinä aikana meni häneltä työpaikka, aloitti jokapäiväiset ryyppyreissut (lähti aamulla, tuli iltapäivällä syömään, lähti taas ja kotiutui yöllä kolmelta) - mies jolle ei koskaan ollut ollut alkoholi minkäänlainen ongelma! Tapeltiin rajusti, totta kai - meillä pieni lapsi, minä äitiyslomalla ja elämä menee kohti kuoppaan niin lujaa ettei perässä pysy. Yhtenä päivänä sitten mies oli lähdössä tavanomaiselle " päivän pakomatkalle" ja vaati minulta lapsen lapsilisää käytettäväkseen... En antanut ja mies lopulta raivoissaan löi minua.
Soitin poliisit ja ajoin miehen ulos. Takaisin ei päässyt... Hetken asui kaverien nurkissa ja pari yötä nukkui jopa autossa, en kuitenkaan heltynyt. Pistin eropaperit vetämään ja tein miehelle selväksi, että olen tosissani. Ja menihän se perille... Asuttiin erossa vuoden verran jona aikana mies haki hoitoa masennukseensa, etsi uuden työn ja laittoi elämänsä raitelleen. Koko tämän ajan eropaperit vetivät, mutta sitten lopulta en lopullista eroa hakenut, koska mies masennuksestaan parantui ja välimme olivat korjattavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein todellakin kaikkeni tuona aikana kun yhdessä asuimme ennenkuin tein päätöksen erota, ainakin väliaikaisesti. Kaikille yrityksilleni vaikuttaa joko parisuhteemme tilaan tai saada miestä ymmärtämään, että hän on masentunut ja tarvitsee hoitoa - kaikille niille yrityksille mieheni vain nauroi. Nauroi päin naamaa räkäistä nauruaan ja usein iltaisin kävelinkin vain vaunujen kanssa päämäärättömästi ja itkin. Tuntui, ettei hän välittänyt yhtään mistään paskaakaan - ei minusta, ei meistä, ei elämästämme, ei itsestään. Ja kun en häneen saanut yhteyttä asuessamme saman katon alla, en keksinyt mitään muuta kuin eron. Varsinkaan enää siinä vaiheessa kun väkivaltaa vastustava mieheni löi minua.
Ja tosiaan - hyvä herätys tosielämään se ero olikin. Ei mennyt kauaakaan kun miehen ryyppyreissut loppuivat ja haki lääkäristä apua itselleen...
Vierailija:
Soitin poliisit ja ajoin miehen ulos. Takaisin ei päässyt... Hetken asui kaverien nurkissa ja pari yötä nukkui jopa autossa, en kuitenkaan heltynyt. Pistin eropaperit vetämään ja tein miehelle selväksi, että olen tosissani. Ja menihän se perille... Asuttiin erossa vuoden verran jona aikana mies haki hoitoa masennukseensa, etsi uuden työn ja laittoi elämänsä raitelleen. Koko tämän ajan eropaperit vetivät, mutta sitten lopulta en lopullista eroa hakenut, koska mies masennuksestaan parantui ja välimme olivat korjattavissa.
Eikä popsita nappeja.