Ihanaa! Naapurin pennuilla on alkanut loma!
Asun omakotitalossa lähiössä, jossa talot ovat lähekkäin toisiaan. Tässä lähiössä asuu yksi perhe, joka terrorisoi metelöinnillään koko aluetta. Pahinta, nyt lomien alettua, että tuo metelöinti jatkuu lähemmäs klo 23 asti. Pienin lapsista on korkeintaan pari vuotias ja siellä hän on mekkaloimassa muiden mukana ulkona. Voisitteko lapsiperheet edes noudattaa tuota klo 22 hiljaisuutta ja mennä sisälle riehumaan. Kaikki eivät ole koko kesää lomalla ja muutenkin olisi kiva edes vähän aikaa päivässä nauttia hiljaisuudesta omalla pihallaan.
Kommentit (27)
Yksi syy lisää olla muuttamatta omakotitaloon.
Toisia ei vain kiinnosta muut ihmiset. Vaikka meillä loma on, niin kyllä lapset ihan järkevään aikaan menee nukkumaan. Kaipaan itsekkin iltoihin oman rauhallisen hetken ilman lapsia.
Kymmenen jälkeen meet aidalle opettaan pennuille kamalia kirosanoja ja kerrot tiukasti niitten vanhemmille että sama jatkuu joka kerta kun kersat möykkää kympin jälkeen.
Onko ne kissan vai koiran pentuja?
Mene laulamaan tontin rajalle tuutulauluja, kunnes lapset nukahtaa tai vanhemmat tajuaa. Toista loputtomiin. Vaikka vanha hyvä laulu: Tuu tuu tupakkirulla, mistäs tiesit tänne tulla. ;DDDD
Sama ongelma on joka puolella, asuit sitten kerrostalossa tai omakotitalossa. Kakarat tekee ihan mitä huvittaa yötä myöten kun on kerran lomaa! Sitten vielä ihmetellään mistä kumpuaa viha lapsiperheitä kohtaan...
Se riippuu, miten ne lapsensa opettaa. Ei mun lapseni ole koskaan kello 22 jälkeen metelöinyt pihalla ja hän on nykyään teini.
Suomalainen omakotiasumisen ihannointi on todella hupaisaa, tässä taas kerran nähdään että omakotitalo on pahimmillaan se kaikkein rauhattomin asumisvaihtoehto. Etenkin uudemmilla postimerkkitonttien alueilla ei ole mitään rauhaa, yksityisyydestä puhumattakaan. Joka puolelta tuijottaa joku, ja joka puolella metelöi joku. Koirat haukkuu, lapset kiljuu, mopot, sirkkelit ja ruohonleikkurit pärisee, humalaiset grilliseurueet mölisee yöhön asti jne.
Meillä myös samanlainen perhe naapurina, isä aasialainen ja puheääni kulttuuriin sopivan korkea. Koira haukkuu jatkuvasti, pienin lapsista itkee kokoajan, kouluikäinen huutaa ja kiroilee ja teini saa raivokohtauksia öisin. Ihan mahtavaa porukkaa. Hauskinta tässä on, että alueella paljon muitakin lapsiperheitä ja vain tästä perheestä lähtee ihan kauhea mökä aamusta iltaan. Myös viikonloppuisin herätys koko alueelle klo 7, kun kakarat ryntäävät ulos kiljumaan.
Kasasin lapsille trampoliinin naapurin raja-aidan viereen niin saadaan mamman kanssa nauttia kotiterassilla olosta rauhassa. Riemun ja ilon äänet kuuluu tänne etupihalle. Hyvää liikuntaa lapsille kun pomppivat koko päivän 👍
Voi lehmän kivekset teitä, ihmiset!
Oma naapuri tuli ihan ovelle valittamaan kun lapsistani tuli ääntä klo 20 jälkeen. Ihan normaaleja elämisen ääniä, edes vessaan ei voinut mennä ilman että se ei olisi naapuria häirinnyt. Joitakin ei vaan ole tarkoitettu elämään viiden kilometrin sisällä muista.
Miksi vieläkin asut siinä lähiössä.
Keskeltä korpea saa hyvinkin edullisia mökkejä. Varikset ja harakat möykkäävät pitkin yötäkin, mutteivat hypi trampoliinilla, jos et sellaista hanki pihalles.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen omakotiasumisen ihannointi on todella hupaisaa, tässä taas kerran nähdään että omakotitalo on pahimmillaan se kaikkein rauhattomin asumisvaihtoehto. Etenkin uudemmilla postimerkkitonttien alueilla ei ole mitään rauhaa, yksityisyydestä puhumattakaan. Joka puolelta tuijottaa joku, ja joka puolella metelöi joku. Koirat haukkuu, lapset kiljuu, mopot, sirkkelit ja ruohonleikkurit pärisee, humalaiset grilliseurueet mölisee yöhön asti jne.
Lasten mökä on pientä verrattuna sirkkeleiden, pensas-, ruohonleikkureiden, lehtipuhaltimien. lumitraktoreiden ym. terrorisointiin.
Mistä tiedät, että naapurisi lukee tätä palstaa?
Mikset mene sanomaan hänelle suoraan?
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät, että naapurisi lukee tätä palstaa?
Mikset mene sanomaan hänelle suoraan?
Juuri näin. Ihan asiallinen keskustelu onparas. Juuri tuo, että työn vuoksi tarvitsee rauhaa on hyvä perustelu. samoinklo 22.00 aika.
Jos naapurit on yhtään järki-ihmisiä, huomioivat kyllä asiasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen omakotiasumisen ihannointi on todella hupaisaa, tässä taas kerran nähdään että omakotitalo on pahimmillaan se kaikkein rauhattomin asumisvaihtoehto. Etenkin uudemmilla postimerkkitonttien alueilla ei ole mitään rauhaa, yksityisyydestä puhumattakaan. Joka puolelta tuijottaa joku, ja joka puolella metelöi joku. Koirat haukkuu, lapset kiljuu, mopot, sirkkelit ja ruohonleikkurit pärisee, humalaiset grilliseurueet mölisee yöhön asti jne.
Lasten mökä on pientä verrattuna sirkkeleiden, pensas-, ruohonleikkureiden, lehtipuhaltimien. lumitraktoreiden ym. terrorisointiin.
Mutta sitten on jotenkin typerää luulla, että ihmiset eivät npita laitteita pihoillaan käytä. Esim.punkit ja lehtokotilot viihtyvät superhyvin pitkissä heinikoissa ja ryteiköissä. Omakotitaloissa myös on kaikenlaista mitä rakennetaan j korjataan. Ei niitä kiusaksi käytetä( tai no, ehkä joku sairas niinkin tekee)
Meillä muutti taloyhtiöön uudet naapurit ja rauha on mennyttä. Kaikki lapset poikia, joten nyt tässä pyörii poikaporukka, joista lähtee jumalaton ääni koko ajan. Lisäksi tietysti ne skuutit ja muut, joilla rällätään koko ajan. Ja perheen isällä joku leikki-Harley, joka vaatii ilmeisesti jatkuvaa tyhjäkäyntiä toimiakseen. Ja pisteenä iin päälle - jumalattoman kokoset koirat juoksee vapaana ja haukkuu pihalla.
Rakenna paksummat seinät siihen sun pahvitaloon.