Teini syyttää mua ihan kaikesta
Kommentit (7)
No se on teini ja sillä on teiniaivot.
Sano sille, että haista sinä kuule pitkä ______. Oppiipahan
Oikein. Etsi vikasi! Teinillä on nyt vaikeaa, se on teini-ikä ja silloin vanhempaa syytetään kaikesta. Teinit ovat aikuisten armollisuuden varassa mitä voivat tehdä, saada, mikä vointi ja mitä eivät saa. Meneekö elämä pilalle sillä hetkellä. Oletko liian vaativa, kuunteletko toista, ei syytöksiä. Pääseekö teini matkalle tai ulos.
Et kai sä teinin sanomisia ota tosissasi? Haloo.
Vihaisuus ja hankaluus kuuluvat teini-ikään. Aivot kehottyvät voimakkaasti ja vanhemmista pitää päästä eroon. Omakin tosi kiltti ja helppo lapsi muuttui teininä tuollaiseksi. Toisaalta välillä myös mukava. Kannattaa kuitenkin varmistaa, ettei lapsella ole liikaa kuormaa, masennusta ym, jos ihan jatkuvasti hankala. Yritä tukea. Kerro myös, että olet vain ihminen, eikä sinun tehtäväsi ole kuunnella jatkuvaa valitusta. Ei teinikään voi jatkuvasti perseillä.
Teinit kasvattavat meitä samalla siinä kasvuvaiheessaan. Joutuu oppimaan kärsivällisemmäksi. Välillä haavoittavatkin, mutta se on teini kasvuun kuuluvaa irtautumista vanhemmista. Kandee pitää pää kylmänä, mutta sydän lämpimänä.
Elä päästä ihon alle.