Oon tosi surullinen mutta kenellekään en osaa kertoa pahasta olosta

Itkeskelen yksinäni. En pidä itseäni minään, en kauniina ja haluttavana. Aamuisin kun herään niin joskus ensimmäinen asia mitä tulee mieleen on se että hemmetti mulla on asiat huonosti.
Miesystävän ja kavereiden kyselyihin vastaan että joojoo kaikki kunnossa, ei mua mikään vaivaa. Osaan olla "fiksu ja filmaattinen", kuunteleva ja välittävä mutta omat fiilikset jätän kertomatta.
Koskahan tulee kuppi täyteen?