Monet ovat tehneet viime aikoina ilmaiseksi sitä työtä mitä työttömien haluttaisiin tekevän työttömyyskorvauksen vastineeksi...
Nimittäin roskien keräämistä. Monet ovat osallistuneet Miljoona roskapussia-haasteeseen (Ylen sivuilta löytyy lisätietoa). Ainakin meidän kotiseudulla näkee, että ihmiset on tosiaan lähteneet tuohon mukaan. Itse joudun etsimään jonkin toisen kaupunginosan, että saan tehdä oman panokseni, kun täällä meilläpäin on jo kaikki roskat kerätty pois. Itse olen osa-aikatyötön eli teen vähän yli 30 tuntia töitä kuukaudessa. Välillä hieman enemmän, jos työnantajalla tarvetta.
Kommentit (6)
Urheiluseurat ovat myös siivonneet teiden vieruksia ja saaneet siitä jonkun korvauksen.
Noin se Yle vei nekin rahat.
Minä teen miehelleni makkarissa palveluksia, joista monet maksaisivat extraa ja paljon...
Kyllä kaikkea mitä vain keksit - kaikkea - kyllä myös sitä - kyllä
Monena keväänä Aikuiset naiset isolla A:lla ovat olleet roskia keräämässä, kun eivät iän puolesta ole enää työelämässä olleet.
Pääsiäisenä kävin leikkaamassa muutaman pajunoksan koristeeksi kotiin. Tein siis sitä pusikon raivaushommaa, jota Susanna-tyllerö ehdotti aikoinaan A-studiossa työttömille työksi. Ihan palkatta tein.
Jopa joku työtönkin on voinut niin tehdä. Tuohan on kyllä vapaaehtoistyötä josta pitäisi ottaa korvaukset pois, koska se vie pois työnhakemisaikaa.
Ovat vieneet työttömiltä palkattomat työt. Hyh hyh.