Mita sanotte aidille, joka itsetyytyvaisesti on varma, etta vauvan/taaperon kiltteys johtuu hanen loistavista kasvattajan lahjoista?

Joko elämä palauttaa tai sitten ei. Mitä haittaa, vaikka äiti kokisi itsensä hyväksi/täydelliseksi/jopa muita paremmaksi äidiksi? Lapselle lienee vaan hyväksi, jos äiti uskoo omiin kykyihinsä äitinä.

on tullut ei-niin-helppo uhmaikäinen. Onneksi en ehtinyt paljon kehuskella kun vauva oli pieni. Vaikka kieltämättä sisimmässäni vähän ajattelin, että on MAHDOLLISTA, että äiti tekee jotain väärin koliikkivauvan kanssa. Uskoin kyllä silloinkin, että on myös oikeita koliikkivauvoja ja vaativia vauvoja.



Mutta anna sen olla siinä luulossa. Kyllä ne luulot aikaa myöten karisee. Onhan se kiva, että ihminen voi edes joskus tuntea itsetyytyväisyyttä. Ehkä sun vuoro on sitten myöhemmin, ja ihan samati ajattelet kapeasti jostain asiasta joka ei ole ollut sun lapselle vaikeaa.

Karisee ajan myötä useimmilta;)

just ap:n kuvailema, kunnes syntyi toinen vauva joka oli ns. vaativa vauva ja johan karisi turhat luulot meikäläiseltäkin!

Toivoin kuitenkin salaa mielessäni, ettei hänen toinen vauvansa olisi niin helppo kuin ensimmäinen. Toiveeni toteutui vähän liiankin hyvin: toisella lapsella oli kamala koliikki, jota kesti 9kk ja sen lisäksi todella paha ruoka-aineallergia. Kaiken kukkuraksi esikoisesta kehkeytyi samalla tosi hankala uhmis.



En kyllä ollut vahingoniloinen, niin kamalalta se meno silloin vaikutti. Yritin olla hyvin empaattinen ja myötätuntoinen ja autoin minkä pystyin.



Elämä siis opettaa...

Mulla on kaksi tosi helppoa lasta, mutta en kyllä laske sitä pelkästään omaksi ansiokseni. Kun vähän kulkee silmät auki, niin kyllähän sitä tyhmempikin tajuaa että lapsia on erilaisia.



JA sitten on tietysti vanhempiakin, jotka omilla toimillaan aiheuttaa hankalan lapsen, mutta se ei kyllä tapahdu vauva-aikana.

samalla lailla äideillä on taipumus kuvitella, että kaikki heidän lastensa hankalat ominaisuudet ovat heidän syytään. Vaikka ehkä todellisuudessa emme voi vaikuttaa lastemme persoonallisuuden kehityskiemuroihin läheskään niin paljon kuin kuvittelemme - ainakin minä kuvittelen.

tiedän kyllä totuuden



-helpon vauvan äiti-

Vierailija:

tiedän kyllä totuuden

-helpon vauvan äiti-

...joskus on kyllä ollut naurussa pidättelemistä. En lähde väittämään mitään vastaan tms. Jos elämän tyytyväisyys muodostuu siitä, että ajattelee olevansa haasteellisten vauvojen äitejä parempi äiti, muodostukoon. Puutun asiaan vasta sitten, kun alkaa arvostelemaan muita.



Oma lapseni on helppo ja tiedän kyllä tarkalleen, että mulla käynyt hyvä tuuri, että olen saanut tyytyväisen lapsen.

mm. perusturvallisuus jne. Temperamenttia ei tietysti voi aiheuttaa, mutta ei kai sitä voi myöhemminkään kenellekään " aiheuttaa" . Siis temperamentin vaihdosta.

Vierailija:

JA sitten on tietysti vanhempiakin, jotka omilla toimillaan aiheuttaa hankalan lapsen, mutta se ei kyllä tapahdu vauva-aikana.

Mutta ymmärrän vauvaani. Kun meillä on tietty päiväjärjestys, ruoka ja unet aina samoihin aikoihin, vauva ei ehdi tulla niin väsyneeksi tai nälkäiseksi, että huutaisi hullun lailla. Näin kävi ennen usein. Seurustelen vauvan kanssa, ettei hän hermostu yksin oloon. Välillä sitten viihtyy yksinkin. Vauva on oppinut päiväjärjestyksen ja se luo hänelle turvaa eli hänen ei tarvitse itkeä ja karjua, kun ei tiedä mitä tapahtuu. Eleistä osaan kertoa, mitä vauva milloinkin kaipaa. Joten vauva vaikuttaa muista hyvinkin " kiltiltä" ja rauhalliselta. Mutta jos päivärytmimme menee sekaisin... silloin mulla on kaikkea muuta kuin kiltti vauva.



Eli kyllä jossain tapauksissa vanhemmatkin vaikuttaa.