Missä Vaiheessa huomasitte että kaverinne on aivan kauhea luonne
Kommentit (5)
En tiedä onko kaverini nyt ihan kauhea luonne, mutta veemäinen voisi olla sinnepäin. Hänellä on joissain asioissa tarve mitätöidä näkemyksiäni ja kokemaani. En tuputa hänelle ajatuksiani, mutta kun tarvitsin tukea hän vähätteli kokemaani. Kun kerroin eräästä vaikeasta asiasta, hän ei uskonut ollenkaan. Oli kuin märkä rätti päin näköä ja harmitti jälkeen päin kun menin kertomaan asiasta. Kun ollaan tunnettu lapsuudesta asti, niin tuntui aika paskalta. Hän mielummin uskoo ihmistä jonka tuntenut kuukauden.
Aika pian. Hänelle ei uskalla sanoa poikkipuolista sanaa.
Vasta kymmenen vuoden kaveruuden jälkeen. Aikaisemmin en oikeastaan ajatellut koko asiaa, koska omissa ongelmissani oli riittävästi ajateltavaa. Kun kaveri käyttäytyi ikävästi, annoin vain uusia mahdollisuuksia ja toivoin että hänen käytöksensä paranisi.
Kun olin ekaa kertaa eri mieltä hänen kanssaan. Mukavasta ja kohteliaasta ihmisestä tuli ihan raivohullu. Sain osakseni kaikki mahdolliset haukkumasanat, työpaikalla sain kuulla hänen puhuneen musta paskaa muille ja 1,5 vuotta myöhemminkään ei puhu mulle kuin tiuskien. Someista poisti myös eikä tervehdi.