Minkälaista elintasoa keskiluokkainen saa elää rauhassa?
Ilman, että ollaan käsi lompsalla ja ilkkumassa päälle?
Kommentit (18)
Nyyh, keskiluokkaa niin sorretaan.
Ei se keskiluokan elämä kovin kadehtimisen arvoista ole. Saa tehdä paljon töitä josta maksaa paljon veroja, sekä oman elämisen kustannukset.
T. Keskiluokkainen
Meillä on yksi ulkomaan lomamatka vuodessa (lentoaika enintään 3 tuntia, koska lento Esim. Thaimaahan kuormittaisi ympäristöä viiden lyhyemmän lentomatkan edestä), omakotitalo (energiapihi) ja yksi auto (ympäristösyistä ja kun yhdellä pärjäämme pienillä järjestelyillä hyvin). Lapset saavat halutessaan hintavat harrastukset. Ostamme vasta kun on tarve. Esim. keskihintaiset kännykät ovat kestäneet jopa lapsilla yli viisi vuotta. Meillä on lämpökompostori ollut aina ja kierrätämme kaikki jätejakeet tunnollisesti. Rajat kulutukselleme on asettanut ympäristö (emme koe, että vihreiden ympäristöpolitiikka olisi ollut aina viisasta, vaan kyllä meillä on ollut oma järki aina käytössä), ei toisten mahdolliset ilkkumiset. Meillä jää myös säästöön. Emme koe velvollisuutta kuluttaa, mutta on mukavaa laittaa rahaa tienaamaan sen sijaan, että itse tienaisi kaiken selkänahallaan ja kuluttaisi kaiken mitä tienaa.
Tietysti keskiluokkaisen elämää. Voi syödä, ettei jokaista centtiä tarvitse laskea, voi ostaa kengät, kun ne hajoaa tai pesukoneen
tai lapselle lääkkeet ja tilillä löytyy aina sen verran rahaa.
Itse kuulun tähän ryhmään. Palkka 4200€/kk, miehellä muutaman satasen vähemmän.
Asutaan n. 98m2 vanhassa rintamamiestalossa, huonekalut peritty tai ostettu käytettynä ja ostetaan muutenkin kirpparilta.
Tehdään ulkomaanmatka muutaman vuoden välein, käydään konserteissa ja teatterissa muutaman kerran vuodessa. Ja kaksi teini-ikäistä lasta. Nyt köyhäillään vapaaehtoisesti. Pihassa vanha 9v auto ja vene, joiden arvo muutaman satasen. Velkaa ei ole.
Silloin kun opiskeltiin ja oltiin työuran alussa, rahaa oli vähän ja jokainen ostos piti tarkasti miettiä, eikä aina ollut rahaa edes lasten lääkkeisiin, jos sairastui.
Ja se oli hyvin stressaavaa ja söi energiaa ja vaikutti kaikkeen.
Ja rikkaiden elämää en ole koskaan elänyt, mutta luulen, etten olisi sen onnellisempi, vaikka olisi miljoona talo.
Vierailija kirjoitti:
Nyyh, keskiluokkaa niin sorretaan.
Jos otettettais kaikenmaailman tulorajat pois niin olisin tyytyväinen keskituloinen.
Esim lasten päivähoitomaksu, sama palvelu kunnallisessa kaikille, miksi se on toisille ilmainen ja minulle 285€/kk?
Vierailija kirjoitti:
Ei se keskiluokan elämä kovin kadehtimisen arvoista ole. Saa tehdä paljon töitä josta maksaa paljon veroja, sekä oman elämisen kustannukset.
T. Keskiluokkainen
Eli et ole saanut yhteiskunnalta ilmaista koulutusta yliopistotasolle saakka, opintotukea, vanhempainpäivärahoja, kotihoidon tukea, ilmaista neuvolaa, edullista päivähoitoa, maksuttomia koulukirjoja etkä yhtään mitään.
Kyynel.

Miksi veronmaksajien pitää maksaa sinun kersasi päivähoidosta yhtään mitään? Mikset maksa todellista maksua, joka kattaa oikeasti sen hoidon eli yli 1000 euroa kuussa joka kakarasta?
Vierailija kirjoitti:
Tietysti keskiluokkaisen elämää. Voi syödä, ettei jokaista centtiä tarvitse laskea, voi ostaa kengät, kun ne hajoaa tai pesukoneen
tai lapselle lääkkeet ja tilillä löytyy aina sen verran rahaa.Itse kuulun tähän ryhmään. Palkka 4200€/kk, miehellä muutaman satasen vähemmän.
Asutaan n. 98m2 vanhassa rintamamiestalossa, huonekalut peritty tai ostettu käytettynä ja ostetaan muutenkin kirpparilta.
Tehdään ulkomaanmatka muutaman vuoden välein, käydään konserteissa ja teatterissa muutaman kerran vuodessa. Ja kaksi teini-ikäistä lasta. Nyt köyhäillään vapaaehtoisesti. Pihassa vanha 9v auto ja vene, joiden arvo muutaman satasen. Velkaa ei ole.Silloin kun opiskeltiin ja oltiin työuran alussa, rahaa oli vähän ja jokainen ostos piti tarkasti miettiä, eikä aina ollut rahaa edes lasten lääkkeisiin, jos sairastui.
Ja se oli hyvin stressaavaa ja söi energiaa ja vaikutti kaikkeen.Ja rikkaiden elämää en ole koskaan elänyt, mutta luulen, etten olisi sen onnellisempi, vaikka olisi miljoona talo.
Mun mielestä Suomessa on väärin se, että ihminen tienaa selvästi yli mediaanin, silti ainoa mitä hänelle jää siitä taloudellisessa mielessä käteen on ikivanha talo ja loppuunpoljettu auto. Rahaa sen verta että pesukoneen ostaa.
Olen itsekin tämän tyypin perheellinen keskituloinen, ärsyttää kun ihminen lypsetään kuiviin.

Maksan mielelläni sen tonnin, jos kaikki muutkin maksavat saman.
Miksi toiset ovat vapaamatkustajia, ihan vaan sillä perusteella että ovat huonopalkkaisia/työttömiä?

Samat tai jopa paremmat tuet ja mahdollisuudet saavat myös ne, jotka eivät koskaan nouse keskiluokkaan.
Kyynel sulle.
Vierailija kirjoitti:
Ei se keskiluokan elämä kovin kadehtimisen arvoista ole. Saa tehdä paljon töitä josta maksaa paljon veroja, sekä oman elämisen kustannukset.
T. Keskiluokkainen
Kyllä keskituloisella on mahdollisuuksia erilaiin yhteiskunnan tukiin ja etuuksiin, jopa enemmän, jos on riittävästi ostovoimaa.
Esim. palkata siivous- ja lastenhoitoapua ja palkan voi vähentää kotit.vähennyksenä verotuksessa, samoin vapaaeht. eläkevak.maksut, jolloin pääsee aikaisemmin eläkkeelle, valtion tuet ja avustukset kiinteistöihin ja sijoitusssuntoihin esim. energia- tai hissiavustukset, jolloin arvo nousee entisestään, valtion tuet kulttuuriin ja liikuntaharrastuksiin, jolloin jää vain pieni osa maksettavaksi, Kela korvaukset yksityiseen terveydenhoitoon, jolloin pääset jonon ohi ja saat parempaa palvelua ja hoitoa jne. jne ja tämä kaikki jos on riittävästi ostovoimaa, josta vain köyhät haaveilevat, kun heillä ei ole ostovoimaa.
Jos mietitään asuntolainan määrää, niin teoriassa olisimme voineet ottaa 250 000 euroa lainaa 500 000 euron kotia varten, mutta käytännössä emme olisi niin tehneet. Meitä on siis kaksi maksamassa.
Tyydyimme alussa pienempään asuntoon, josta puolet oli velkaa. Lainaa oli 90 000 euroa. Saimme sen maksetuiksi ja seuraavaksi tyydyimme 350 000 euron perheasuntoon, johon tarvitsimme lainaa taas sen 90 000 euroa. Pankki olisi myöntänyt siis enemmän. Jätimme osan varoistamme sijoituksiin ja tilille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti keskiluokkaisen elämää. Voi syödä, ettei jokaista centtiä tarvitse laskea, voi ostaa kengät, kun ne hajoaa tai pesukoneen
tai lapselle lääkkeet ja tilillä löytyy aina sen verran rahaa.Itse kuulun tähän ryhmään. Palkka 4200€/kk, miehellä muutaman satasen vähemmän.
Asutaan n. 98m2 vanhassa rintamamiestalossa, huonekalut peritty tai ostettu käytettynä ja ostetaan muutenkin kirpparilta.
Tehdään ulkomaanmatka muutaman vuoden välein, käydään konserteissa ja teatterissa muutaman kerran vuodessa. Ja kaksi teini-ikäistä lasta. Nyt köyhäillään vapaaehtoisesti. Pihassa vanha 9v auto ja vene, joiden arvo muutaman satasen. Velkaa ei ole.Silloin kun opiskeltiin ja oltiin työuran alussa, rahaa oli vähän ja jokainen ostos piti tarkasti miettiä, eikä aina ollut rahaa edes lasten lääkkeisiin, jos sairastui.
Ja se oli hyvin stressaavaa ja söi energiaa ja vaikutti kaikkeen.Ja rikkaiden elämää en ole koskaan elänyt, mutta luulen, etten olisi sen onnellisempi, vaikka olisi miljoona talo.
Mun mielestä Suomessa on väärin se, että ihminen tienaa selvästi yli mediaanin, silti ainoa mitä hänelle jää siitä taloudellisessa mielessä käteen on ikivanha talo ja loppuunpoljettu auto. Rahaa sen verta että pesukoneen ostaa.
Olen itsekin tämän tyypin perheellinen keskituloinen, ärsyttää kun ihminen lypsetään kuiviin.
Milloin Suomessa tai missään maassa keskituloiset ovat eläneet korkeaa elintasoa ja rikkaasti?
Joskus tuntuu, kuinka moni keskituloinen haluaisi elää kuin miljonääri ja pitäisi olla miljoonan maksava okt ja uudet autot.
Se on monen keskituloisen harhaa.
Keskiluokkaiset eivät ole köyhiä, eikä heidän tarvitse kerjätä, mutta eivät he voi elää kuin rikkaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti keskiluokkaisen elämää. Voi syödä, ettei jokaista centtiä tarvitse laskea, voi ostaa kengät, kun ne hajoaa tai pesukoneen
tai lapselle lääkkeet ja tilillä löytyy aina sen verran rahaa.Itse kuulun tähän ryhmään. Palkka 4200€/kk, miehellä muutaman satasen vähemmän.
Asutaan n. 98m2 vanhassa rintamamiestalossa, huonekalut peritty tai ostettu käytettynä ja ostetaan muutenkin kirpparilta.
Tehdään ulkomaanmatka muutaman vuoden välein, käydään konserteissa ja teatterissa muutaman kerran vuodessa. Ja kaksi teini-ikäistä lasta. Nyt köyhäillään vapaaehtoisesti. Pihassa vanha 9v auto ja vene, joiden arvo muutaman satasen. Velkaa ei ole.Silloin kun opiskeltiin ja oltiin työuran alussa, rahaa oli vähän ja jokainen ostos piti tarkasti miettiä, eikä aina ollut rahaa edes lasten lääkkeisiin, jos sairastui.
Ja se oli hyvin stressaavaa ja söi energiaa ja vaikutti kaikkeen.Ja rikkaiden elämää en ole koskaan elänyt, mutta luulen, etten olisi sen onnellisempi, vaikka olisi miljoona talo.
Mun mielestä Suomessa on väärin se, että ihminen tienaa selvästi yli mediaanin, silti ainoa mitä hänelle jää siitä taloudellisessa mielessä käteen on ikivanha talo ja loppuunpoljettu auto. Rahaa sen verta että pesukoneen ostaa.
Olen itsekin tämän tyypin perheellinen keskituloinen, ärsyttää kun ihminen lypsetään kuiviin.
Joillekin keskituloisille on varaa muihinkin elämänarvoihin, kuin raha ja varallisuuden haalimaan, jotka nostavat elämänlaatua ja onnellisuutta esim. vapaa-aika, pitkät lomat, vuorotteluvapaat tai vaikkapa maailmanympärimatka.
Useimmilla keskituloisella on ongelmana yli varojensa eläminen, johon ei heillä todellisuudessa olisi varaa, tulotasonsa puolesta.
Jopa ensiasunnoksi saatetaan ostaa puolen miljoonan okt.
Ja näin ei ole koskaan aikaisemmin ollut historiassa, ei Suomessa, eikä muualla.
https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/e84f86f1-5450-42e6-b0d7-441…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyyh, keskiluokkaa niin sorretaan.
Jos otettettais kaikenmaailman tulorajat pois niin olisin tyytyväinen keskituloinen.
Esim lasten päivähoitomaksu, sama palvelu kunnallisessa kaikille, miksi se on toisille ilmainen ja minulle 285€/kk?
Miksi veronmaksajien pitää maksaa sinun kersasi päivähoidosta yhtään mitään? Mikset maksa todellista maksua, joka kattaa oikeasti sen hoidon eli yli 1000 euroa kuussa joka kakarasta?
Maksan mielelläni sen tonnin, jos kaikki muutkin maksavat saman.
Miksi toiset ovat vapaamatkustajia, ihan vaan sillä perusteella että ovat huonopalkkaisia/työttömiä?
Jos vuokranmaksun jälkeen jää käteen muutama satanen, milläs maksat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se keskiluokan elämä kovin kadehtimisen arvoista ole. Saa tehdä paljon töitä josta maksaa paljon veroja, sekä oman elämisen kustannukset.
T. Keskiluokkainen
Kyllä keskituloisella on mahdollisuuksia erilaiin yhteiskunnan tukiin ja etuuksiin, jopa enemmän, jos on riittävästi ostovoimaa.
Esim. palkata siivous- ja lastenhoitoapua ja palkan voi vähentää kotit.vähennyksenä verotuksessa, samoin vapaaeht. eläkevak.maksut, jolloin pääsee aikaisemmin eläkkeelle, valtion tuet ja avustukset kiinteistöihin ja sijoitusssuntoihin esim. energia- tai hissiavustukset, jolloin arvo nousee entisestään, valtion tuet kulttuuriin ja liikuntaharrastuksiin, jolloin jää vain pieni osa maksettavaksi, Kela korvaukset yksityiseen terveydenhoitoon, jolloin pääset jonon ohi ja saat parempaa palvelua ja hoitoa jne. jne ja tämä kaikki jos on riittävästi ostovoimaa, josta vain köyhät haaveilevat, kun heillä ei ole ostovoimaa.
Eläkevakuutusmaksua ei ole saanut verotukseen enää pariinkymmeneen vuoteen. Kotitalousvähennys on hyvin vaatimaton, 90% siivoojan kuluista jää itselle. Valtio tukee kaikkien kulttuuri- ja liikuntaharrastukaia yhdenvertaisesti. Se teatterilippu maksaa rikkaalle saman kuin klyhälle ja uimahallin käyntimaksu on itse asiassa halvempi työttömälle kuin työssäkäyvälle.
Sellaista mihin on varaa ilman uhriutumista?
P.s keskiluokkaisetkin nauttivat monista hyvinvointiyhteiskunnan kustantamista asioista. Hekin ovat käsi yhteiskunnan lompakolla.