Pienten lasten kanssa paljon matkustaneet! Mikä on ollut parasta?
Minusta oli se, kuinka puolivuotias alkoi puhua englantia siis tervehtiä ihmisiä englanniksi. Asuimme Pohjois-Amerikkassa 2000-luvun alussa. Tietysti ollaan muutenkin paljon matkusteltu lasten kanssa,jotka nyt jo aikuisia.
Kommentit (8)
Se että pikkulapsi oli helppo matkaseura. Tyytyväinen missä vaan vanhempien ja tuttujen asioiden kanssa (unet,ruoka,leikki). Ei pieni muista jälkikäteen mutta isoja elämyksiä eläintarhoissa yms.
Uiminen on varmaan ollut lapsille se ykkösjuttu.
Läsnäolo. Kotona on aina siivoamista ja muita arjen juttuja läsnä mutta lomilla poissa kotoa voi ottaa rennommin ja vain olla yhdessä
Lisäkdi lämpö, meri, hyvä ruoka (vauvasta saakka ravintoloissa). Noistahan nuo on nauttineet. Joku vesipuisto ja hupipaikka kivoina extroina.
Yleensä vuokraamme talon, harvemmin hotellilomia (kaupungeissa lähinnä). Lapset olleet 3 kuisesta lähtien reissussa
Nähdä lasten ilo uusista kokemuksista.
Eka reissu tehtiin, kun esikoinen oli 2 viikkoa, mökille mentiin. Sen jälkeen yhden ja kahden kanssa ihan joka paikkaan, mm purjehduslomalle vauvan kanssa. En todellakaan suosittele.Odottakaa rauhassa, että lapset kasvavat, ehditte kyllä reissata ja lapsetkin sitten muistavat isompina jotain matkoistanne.
Ja kyllä, all inclusive on lasten kanssa ihan parasta.
siis puolitoista vuotias!! t.ap