Onko teidän keskoset sairastelleet enemmän ekana vuonna
kuin " normaalit" lapset? Siis esim. nuhaa, korvatulehduksia, keuhkouumetta tms.?
Kouhotetaanko Suomessa RS-viruksesta? Asun USAssa ja toukokuussa syntynyt (2kk etuajassa) keskosvauvamme saa ennaltaehkäisevää RSV-lääkitystä talvikuukausien ajan ja muutenkin siitä varoitellaan kovasti.
Täysiaikaisena syntynyt esikoisemme on sairastellut erittäin vähän. Keskosvauvallame on nyt ensimmäinen tosi paha nuha päällä. Toivottavasti ei mene keuhkoihin. Onko kokemuksia?
Kommentit (6)
poika syntyi rv:lla 29+5 ja painoi 970g ja pituutta oli 36cm. Nyt on kolme vuotias eikä ole paljoa sairastellut. Vähemmän kuin yleensä lapset sairastelee. Ensimmäisen vuoden aikana ei ollut edes nuhaa tai yskää.
Meillä kaksi keskoslasta. Esikoinen syntyi rv 32. Hänen kanssaan vältin flunssa-aikoina liikkumista väkijoukoissa. Hän sai ekan infektion (flunssan) reilun vuoden ikäisenä. kuopus syntyi rv 34 ja on nyt 8kk ikäinen. Esikoinen on tuonut useita räkätauteja nyt syksyn aikana ilmeisesti kerhosta, joten kuopuksella on " nokka vuotanut" pari kuukautta putkeen, kuumetta ei hänellä kuitenkaan ole ollut. Joten ilmeisesti meillä on aika normaali lapsiperheen tilanne.
Mielestäni Suomessa ei vuohoteta infektioista, mutta kyllä niistä varoitetaan niin keskoslasten, kuin täysiaikaistenkin vanhempia. Esimerkiksi viime talvana Suomessa oli poikkeuksellisen laaja RSV-epidemia ja siitä uutisoitiin niin televisiossa kuin lehdistössäkin. Viime vuoden laajan epidemian vuoksi, Suomessa " odotetaan" tänä vuonna huomattavasti pienempää epidemiaa. Myös Rota-viruksen leviämisestä saa lukea vuosittain lehdistöstä.
Meillä on nyt 1v5kk ikäinen pikkukeskosena syntynyt neiti (30+4 1040g 39 cm). Hän oli 1v 3kk kun sairasti ensimmäisen flunssan eli siis tänä syksynä. Ensimmäisen vuoden oli siis täysin terve. Aluksi tietysti olimme paljon kotona mutta tammikuusta lähtien kävimme mm muskarissa emmekä muutenkaan vältelleet liikkumista ihmisten ilmoilla.
Mutta nyt tosiaan tänä syksynä tytöllä on ollut jo kolme infektiota, joista kahdessa olemme joutuneet käymään päivystyksessä, sillä hänellä on olut kurkunpääntulehdus ja on tarvinnut lääkettä siihen. En tiedä, liittyykö kurkunpääntulehduksen saaminen helposti mitenkään keskosuuteen, tuskinpa. Tytöllämme kuulemma on röörit hieman ahtaat juuri siitä kohdasta ja se lisää kurkunpääntulehduksen riskiä infektioissa.
Onko muuten muilla kokemusta tästä; onko keskosillanne ollut paljon laryngiittiä?
Vastasinkin jo aikaisemmin, että meillä ei poika sairastellut juurikaan ensimmäisenä vuonna mutta sen jälkeen kyllä jonkin verran lähinnä mentyään päivähoitoon. Meilläkin tutuksi tuli tuo kurkunpääntulehdus ja samoin korvatulehdukset. Meillä oli vuoden aikana (sillä välillä kun poika oli 1,5-2,5 v.) 3 kurkunpääntulehdusta ja 10 korvatulehdusta. Lääkärissä sanoivat näiden johtuvat osittain juuri siitä, että pojalla oli hyvin ahtaat korvakäytävät ja samoin nielu. Tiedä sitten johtuuko mitenkään keskosuudesta, mutta vähän sitäkin vaihtoehtoa väläyttelivät. Korvatulehduksille ei tehty muuta kun aina antibioottikuuri, koska sanoivat niiden yleensä vähentyvän kahden ikävuoden jälkeen ja niin meilläkin sitten kävi, tosin lähempänä kahta ja puolta ikävuotta. Nyt ollaankin sitten oltu ilman korvatulehduksia ja kurkunpääntulehduksia jo puolitoista vuotta.
Tyttömme on mielestäni sairastanut normaalisti (s. 35+3, 1620 g). Keuhkot olivat ehtineet kehittyä.
Ekan vuotensa tyttö oli tosi terve, mutta viime syksynä (2-vuotiaana) oli vähän väliä kipeänä, kunnes sai jouluna keuhkokuumeen. Nyt on välillä ollut lievää flunssaa, mutta ehkä (kop-kop) keskimääräistä vähemmän.
Kurkunpääntulehdukset ovat tuttu juttu, liittyvät " valuvikaan" eli rakenteiden pehmeyteen. Kuulemma iän myötä helpottaa. Pahoja kohtauksia ei ole ollut. Korvatulehduksia on ollut muistaakseni kolme. Kurjaa sairastelussa on se, että tyttö oksentaa helposti yskiessään.
Meillä siis rv 32+1 syntynyt poika (1430 g ja 39,5 cm) eikä hän juurikaan sairastellut ensimmäisen vuoden aikana. Sairaala-aikana oli yksi infektio, johon sai antibiootteja mutta kotiuduttuaan poika ei kyllä sairastellut. Tietysti ensimmäisinä kuukausina ei kyllä vietykään poikaa juuri minnekkään. Eikä täällä suomessa kyllä mielestäni vöyhötetä mistään liikaa, normaalisti sairaalassa vaan toivat esiin sen, että muutama kuukausi olisi hyvä pysytellä ihan kotosalla.
Meillä sairastelut alkoivat oikeastaan vasta sitten kun poika aloitti päivähoidon mutta se lienee kuuluu asiaan eikä liity keskosuuteen mitenkään sen enempää =)