Vaimo halusi kuunnella äänikirjaa seksin aikana
Meillä on pitkä suhde takana ja lapsiakin. Seksielämä on ollut aktiivista ja ainakin minun ymmärtääkseni molempia tyydyttävää. Viime aikoina vaimo on hurahtanut äänikirjoihin, joita kuuntelee joka päivä. Monesti olen jutellut päivän kuulumisia, kunnes olen tajunnut, että toisella on langattomat nappikuulokkeet korvilla eikä ole kuunnellut sanaakaan.
Tässä viikolla aloin nukkumaan mennessä lämmitellä vaimoa seksiä varten. Hän innostui itsekin, mutta ei luopunut kuulokkeista. Siinä vaiheessa kun olin antamassa vaimolle suuseksiä, hän sanoi, ettei kai haittaa jos hän kuuntelee tämän loppuun samalla. Niinpä lipsuttelin aikani ja sitten nousin päälle hommiin. Tuntui kyllä aika tyhmältä yrittää rakastella, kun toinen vain kuunteli kirjaansa. Henkinen yhteys jäi puuttumaan ja se on minulle tärkeää. Olen ymmälläni ja myös loukkaantunut. Voiko joku kirja olla tärkeämpi kuin oma kumppani?
Kommentit (45)
Jospa rouva kuuntelee jotain eroottista?
Vierailija kirjoitti:
Jospa rouva kuuntelee jotain eroottista?
No sitten rouvalla ei ole ensimmäistäkään argumenttia kieltää mieheltä pornon katselu panon yhteydessä.
Täysin normaalia. Meillä minä juon kaljaa ja katson valioliigan matsia, ja vaimo somettaa ja siemailee sidukkaa sekstaillessa.
Tätä kutsutaan maailmalla nimellä "multitaskaus".
Vierailija kirjoitti:
Jospa rouva kuuntelee jotain eroottista?
Kysyin tietenkin asiaa. Kuuntelussa oli Antti Holman joku elämäkerta. Eikös se ole juontaja vai onko kirjailijakin? Tuskin kuitenkaan mitään eroottista kirjallisuutta kirjoittaa. Ap
"Voiko joku kirja olla tärkeämpi kuin oma kumppani?"
Olipa tyhmä kysymys. Totta kai voi.
Tuota toimintamallia voi jopa kehittää, kuten Turussa jo kuulemma tehdäänkin. " Kuules, vaimo! Mun tekis ny niimpal kovi miäli, käviskös pikane suihiotto?" "Voi kuule ku em mää ny milläns jaksa, runkka klassi ni mää juan sitt aamul!".
Vierailija kirjoitti:
Laita sinä vastaavasti pornoa pyörimään. Sittenhän teillä molemmilla on viihdykettä.
No en. Se olisi hyvin epäkunnioittavaa vaimoa kohtaan. Yhdessä voitaisiin tietysti katsoa, mutta sitä emme tee. Ap

Vaimosi lienee aika sulkeutunut persoona?

Vaimo ei ole yltiösosiaalinen mutta ei mikään tuppisuukaan. Meillä on ollut hyvä keskusteluyhteys, mutta tuntuu että se on kadonnut. Jos hän viikonloppuna kuuntelee äänikirjaa saunassakin, niin sitten otan asian esiin. Ap
Vähän kummallista kylläkin . Me keskustellaan kyllä jonkin aikaa kun aloitetaan sekstailu ja katsotaan toisiamme silmiin ja suudellaan ja kysellään tuntuuko hyvältä ja hakeudutaan sopivaan asentoon mutta kyllä puhuminen loppuu pääsääntöisesti kun "tilanne" etenee . Eikä se vaimokaan enää pidä silmiä auki mutta kädet vaeltaa ja tarrautuu pakaroihin .
Tyttöystävä sanoo: "Kovemmin, kovemmin!".
Rakastajatar sanoo: "Syvemmälle, syvemmälle!".
Vaimo sanoo: "Pitäisi tuokin makuuhuoneen katto maalata."
Meillä rouva on mm. puhunut puhelimessa ja tekstannut seksin aikana. Toisaalta olen saanut suihinoton samalla kun puhun Teams-palaverissa.
Jos oma vaimoni olisi sanonut, ettei kai haittaa jos hän kuuntelee äänikirjaa samalla, niin siinä olisi ollut kaksi vaihtoehtoa, kuulokkeet heitetty hitolle tai seksi olisi loppunut siihen. Jos äänikirjat tai mikä vaan muua asia olisi syrjäyttänyt minut ja läheisyyden olisi parisuhde loppunut siihen. Aina kun vaimo on halunnut läheisyyttä tai seksiä, olen lopettanut kaiken muut tekemisen tai katsomisen. Mitkään somet, urheilukisat,elokuvat, kännykät tai harrastukset ei mene vaimon kanssa harrastetun seksin edelle. Joku roti sentään, vaikka oltu nuoruudesta lähtien yhdessä.

P-P uhoaa taas.
Mutta teillähän on aina menty naisen ehdoilla. Jos vaimosi haluaa kuunnella äänikirjaa seksin aikana, niin sullahan ei ole siihen mitään sanomista.
Vierailija kirjoitti:
Laita sinä vastaavasti pornoa pyörimään. Sittenhän teillä molemmilla on viihdykettä.
Tai kun vaimo haluaa niin sohvalla takaapäin ja katot työnnellessä lätkämatsia.
Ap kirjoitti: "Henkinen yhteys jäi puuttumaan ja se on minulle tärkeää. Olen ymmälläni ja myös loukkaantunut."
Olen joutunut kohtaamaan samanlaista välinpitämättömyyttä ja ylimielisyyttä omassa parisuhteessani. Olemme jo veteraanipari, yhteistä taivalta 31 vuotta. Tiedän ja ymmärrän, että kaikki viisikymppiset eivät enää tunne samanlaista vetoa seksiin kuin nuorempana. Ikävuodet vaikuttavat itsellänikin, mutta olen - tai olisin - seksuaalisesti aktiivinen, halukas ja kykenevä.
Homma luisuu kuitenkin potutuksen puolelle, kun aloitteen tehtyäni vaimo vain jatkaa tetriksen pelaamista kännykällä tai sudokun täyttämistä lehdestä. Hän ei millään tavoin vastavuoroisesti kosketa minua, kädethän (ja ajatukset) ovat muualle varatut. Hyväilen ja suukottelen häntä päästä varpaisiin. Jossain vaiheessa hän edelleen selällään maaten levittää jalkojaan sen verran, että pääsen sormin, suulla ja terskalla hyväilemään pillua. Tällöin ollaan jo niin pitkällä, että kännykän/lehden syrjään laittamisesta on jo toiveita.
Työnnyn sisään ja aloitan yhdynnän. Vaimo makaa alla, en saa kosketusta puhumattakaan siitä, että hän mukailisi liikkeitä vartalollaan tai kietoisi esim. jalat ympärilleni. Tilanne muistuttaa miehen näkökulmasta elottoman seksinuken naimista tai tekopillulla masturbointia. Tällainen seksi tekee ajan mittaan kyyniseksi. Se on kuin elävän ruumiin nussimista.
Vuoden vaihteessa sain tarpeekseni, huom. en tarpeeksi. Sen jälkeen en ole enää yrittänytkään lähestyä. Vääjäämättä tästä seuraa myös muunlaisten tunteiden ja läheisyyden kylmeneminen ja näivettyminen. Keskustelualoitteita alati pahentuneen ongelman takia en myöskään enää aio tehdä. Sellaisia lähestymis- ja ratkaisuyrityksiä olen tehnyt vuosien mittaan 2-numeroisen määrän.
Joku saattaa ihan syystäkin ihmetellä ja kysyä, miksi ylipäätään olen tässä parisuhteessa. Asiat vain eivät ole niin yksinkertaisia halki-poikki-ja-pinoon -ratkaisuja ja ihminen on pitkämielinen.
Seuraavaksi minun on tehtävä tarpeelliset ratkaisut ja toimenpiteet, jotta voisin vielä elämässäni saada nauttia hyvän seksin mielelle ja keholle antamasta nautinnosta.
Antti Holma on homo mut monet naiset pitää sitä kuumana miehenä. Minunkin vaimoni on sanonut että ihana ääni sillä. Kuunnellut ilmeisesti samaa äänikirja. Tosin ei seksin aikana 😅
Vierailija kirjoitti:
Antti Holma on homo mut monet naiset pitää sitä kuumana miehenä. Minunkin vaimoni on sanonut että ihana ääni sillä. Kuunnellut ilmeisesti samaa äänikirja. Tosin ei seksin aikana 😅
Onko minulla sitten syytä mustasukkaisuuteen vai ei? Loukkaavaa se on joka tapauksessa. Ap
Minä ole antanut vaimon katsella telkkarista
mieliohjelmiaan nojaten säädettävää kirjoitus-
pöytääni. Otan siinä sitten takaapäin, pussailen
hänen pakaroitaan . Siinä voi tunti vierähtää.
Jossain vaiheessa vaimo sitten sanoo: no nyt
mennään sänkyyn. Sitten aloitetaan seuraavat
leikit ja kyllä maistuu. Potessipilleri auttaa,että
kalu jaksaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oma vaimoni olisi sanonut, ettei kai haittaa jos hän kuuntelee äänikirjaa samalla, niin siinä olisi ollut kaksi vaihtoehtoa, kuulokkeet heitetty hitolle tai seksi olisi loppunut siihen. Jos äänikirjat tai mikä vaan muua asia olisi syrjäyttänyt minut ja läheisyyden olisi parisuhde loppunut siihen. Aina kun vaimo on halunnut läheisyyttä tai seksiä, olen lopettanut kaiken muut tekemisen tai katsomisen. Mitkään somet, urheilukisat,elokuvat, kännykät tai harrastukset ei mene vaimon kanssa harrastetun seksin edelle. Joku roti sentään, vaikka oltu nuoruudesta lähtien yhdessä.
P-P uhoaa taas.
Mutta teillähän on aina menty naisen ehdoilla. Jos vaimosi haluaa kuunnella äänikirjaa seksin aikana, niin sullahan ei ole siihen mitään sanomista.
Tapasi mukaan puhut taas pskaa, etkä ymmärrä lukemaasi. Et edes ymmärrä miksi olen aina tyydyttänyt vaimoni kun vaimoni on halunnut. Ymmärryksen puutteesi naisista ja naisten käyttäytymisestä tulee aina ilmi.
Laita sinä vastaavasti pornoa pyörimään. Sittenhän teillä molemmilla on viihdykettä.