Aika moni äänestää kuitenkin henkilöä eikä puoluetta.
Siksi vaalitulokset on vinksallaan. "Suuri yleisö" ei oikein edes tiedä puolueiden todellisia ideologioita ja aatteita. Yleisesti vaan: vihreät on hyviä sillä itsekkin tykkään luonnosta, SDP on pienen ihmisen asialla, Kokoomus ajaa rikkaiden asiaa, persut on öykkäreitä.
Ei monikaan tiedä todellisia puolueiden päämääriä, ei aina he itsekkään.
Kommentit (10)
Ehkä höpsöintä on äänestää sellaista henkilöä, joka ei jaa kaikkia puolueensa ajatuksia, vaan on joissain asioissa eri linjoilla tai painottaa sellaisia asioita, jotka eivät ole muulle puolueväelle tärkeitä. Loppujen lopuksi ääni menee kuitenkin puolueelle, vaikka se henkilö, jota äänestit, olikin tosi erilainen ja cool.
Mä äänestän puoluetta ensisijaisesti. Varsinkin tällä kerralla. Persuja.
sellaista ehdokasta ei kannata äänestää jonka mielipiteet on tärkeissä erilaisia kuin puolueella. kun äänestetään tärkeistä asioista, niin ryhmänjohtaja kertoo ryhmään kuuluville että miten äänestetään. jos äänestää väärällä tavalla, niin voi tulla varoitus.
Vinksallaan ei ole vaalitulokset, vaan ihmisten äänestyskäyttäytyminen.
Nyt on harvinaisen helppo äänestää kun Marin ilmoitti ettei demarit lähde persujen kanssa hallitukseen. Pakkohan se nyt on äänestää persuja ettei saada konkurssiiin ajavaa vasemmistohallitusta taas. Toki mieluisin hallitusvaihtoehto olisi minulle ollut kok-persut-sdp, Marin ulkoministerinä ja Halla-aho sisäministerinä. Purra pääministerinä ja Orpo valtiovarainministerinä.
On todellakin typerää äänestää ensisijaisesti ihmistä. Vaalikoneet ohjaavat varmaan monia valitsemaan tyypin, joka on eniten samaa mieltä. Sen ei pitäisi olla oleellisinta vaan huomioon pitäisi ottaa ennen kaikkea se, onko tästä ihmisestä oikeasti siihen työhön ja ajamaan asioita. Mutta vielä tärkeämpää on oikea puolue.
I Finland kan man endast välja person då samtliga val är personval. Partierna borde avvecklas som skadliga för demokratin och landets invånare.
jep, moni ei tajua sitä että yksittäisellä kansanedustajalla ei ole juurikaan minkäänlaista oikeaa vaikutusvaltaa. Eli jos joku lupaa kuun taivaalta, mut puolueen linja on eri, niin siinä hän voi yksin liputtaa vaikka minkä puolesta ilman että sillä on mitään vaikutusta.
Niin. Mies olen, itse äänestän ihan ulkonäön ja esiintymistaidon perusteella.