Kadun että olen antanut itseni ajautua

Olen ollut aina vähän henkisesti laiskanlainen ja muutenkin aika kunnianhimoton. En ole harkinnut perusteellisesti esim. minkä opiskelualan valitsen ja mihin työpaikkoihin hakisin. Olen jäänyt oleskelemaan suhteisiin joiden tiesin päättyvän koska en niitä rehellisesti sanoen halunnut. En hankkinut lasta kolmikymppisenä vaan vasta paljon myöhemmin. (Lastani en kadu.)

Olen tuhlannut vuosikausia elämää. Mietin kuitenkin, olisiko mikään toisin. Päätökset on tehnyt se minä joka olen minä, ja sama minä edelleen mieluummin löhöää sohvassa kuin kuntoilee jne.

Nuorena toivoin että kaltaisiani mennäkö vihille vai ongelle -ihmisiä varten olisi olemassa virallisia tai miksei kaupallisia mentoreita neuvomassa, ei vain jotain vaikenevia terapeutteja ja mitäänsanomattomia ammatinvalintatestejä. Meistä kaikista ei ole oman elämänsä johtajiksi, varsinkaan kun vanhemmat ovat kuolleet ja kaveripiirissä ei ketään valinnoistasi ja hyvinvoinnistasi oikeasti kiinnostunutta.

On hienoa, että nuorten uraohjaus otetaan nykyään tosissaan ja että on kaikenlaisia neuvojia. Olisipa samat palvelut keski-ikäisillekin, olisin valmis maksamaan niistä käyvän hinnan.

t. Päättämätön haahuilija