Onko kukaan koskaan vaihtanut ajatuksia "selväjärkisen" kuolevan kanssa?

Ei. Oma isä oli ihan muissa maailmoissa, henki rahisten makasi sängyssä ripulit vaipoissa. Kuoli sitten hoivakodissa yöllä yksinään. Ei mikään kaunis kuolema.

Jos kuolema ei tapahdu aivan äkillisesti, yleensä veren happisaturaatio laskee ennen kuolemaa, ja siinä tulee sellainen rauhallinen, vähän sekava olo, jossa ei välitä enää mistään. Olen kokenut tämän, kun olin sydänsairauden takia sairaalan osastolla (nykyään voin kyllä ihan hyvin). Uskoisin, ettei kuoleminen tunnu kovin erilaiselta kuin nukahtaminen.

Kyllä olen nähnyt selväjärkisen yli 90 vuotiaan, joka keskusteli loppuun asti vierailijoiden kanssa ja tiesi kuolevansa. Heikko jo muuten kun ei syönyt ja teki kuolemaa.

Mun pappa oli ihan järjissään. Oli kauhea komentelija yleensä eikä kiinnittänyt laosenlapsiin huomiota perinteisellä tavalla. Just ennenkö vaipui koomaan otti mua 7 v kädestä ja pyysi ettö lausutaan isä meidän rukous. Kaippa tajusi että lähtö on lähellä, ja suomalainen tunnekylmä ympäristö saneli sen, että ei voinut pyytää paikalla olevia omia lapsiaan, jotka itkeskeli, vaan pyysi lasta.

Varmaan kuoleman hetkellä on tiettyä haikeutta, ja halua saada yhteys johonkin toiseen.