Miksi olette edelleen yhdessä?

Yhdessä pitää pelko, joka syntyy siitä että pelottaa meneekö asiat entistä huonommaksi jos erotaan.

17 vuotta yhdessä, huumori ja samanlaiset elämänarvot yhdistää. Mikään ei ahdista suhteessa sinällään, mutta on alkanut pelottamaan miten pärjäisin jos puoliso kuolisi yhtäkkiä. Työkaverilta kuoli juuri vaimo aortan repeämään, siitä nuo pelot kumpusi.

25 vuotta yhdessä, ollaan onnellisia ja emme ole eroamassa. Suhteessamme ei ahdista mikään ja jos joskus jotain tulisi, niin varmasti pystyisimme asiasta juttelemaan. Lapsista 2/3 on aikuisia ja koko perheemme viihtyy todella hyvin yhdessä.

22 vuotta yhdessä ,hyvässä suhtessa miehen kanssa, erillään asuimme. Hän kuoli 03/21 Suhde päätyi siis hänen kuoleman!

Vierailija kirjoitti:

17 vuotta yhdessä, huumori ja samanlaiset elämänarvot yhdistää. Mikään ei ahdista suhteessa sinällään, mutta on alkanut pelottamaan miten pärjäisin jos puoliso kuolisi yhtäkkiä. Työkaverilta kuoli juuri vaimo aortan repeämään, siitä nuo pelot kumpusi.

Vaikka olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta, niin en usko, että kumpikaan meistä ei pärjäisi, jos toinen menehtyisi. Tottakai se olisi valtava isku, kun elämästä lähtisi paras ystävä, mutta me pärjäisimme. Meillä on myös paperiasiat kunnossa, velkaa ei ole jne.

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä pitää pelko, joka syntyy siitä että pelottaa meneekö asiat entistä huonommaksi jos erotaan.

Kuulostaa tosi terveeltä

Meillä tulee syksyllä 30v yhdessä täyteen, ja 22v avioliitossa. Emme usko, että ruoho olisi sen vihreämpää toisaallakaan.

N46

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

17 vuotta yhdessä, huumori ja samanlaiset elämänarvot yhdistää. Mikään ei ahdista suhteessa sinällään, mutta on alkanut pelottamaan miten pärjäisin jos puoliso kuolisi yhtäkkiä. Työkaverilta kuoli juuri vaimo aortan repeämään, siitä nuo pelot kumpusi.

Vaikka olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta, niin en usko, että kumpikaan meistä ei pärjäisi, jos toinen menehtyisi. Tottakai se olisi valtava isku, kun elämästä lähtisi paras ystävä, mutta me pärjäisimme. Meillä on myös paperiasiat kunnossa, velkaa ei ole jne.

Joo, sama juttu meilläkin, asunto maksettu ja paperit kunnossa. Peritään toinen toisemme jos kuollaan ja kukaan ei pääse väliin näppeineen. Mutta tuolla pärjäämisellä tarkoitin juuri henkistä pärjäämistä, miten jaksaisin itse jatkaa elämää...

15 v yhdessä.

Eroa mietin jatkuvasti.

Se olisi emotionaalisesti niin hirveä ponnistus etten jaksa. Samoin taloudellisesti. Meillä on lisäksi kodissa muutakin jaettavaa kuin joku ikean lastulevykaappi. Eli ei jaksa jos ei pakko. Ja en ole onnellinen, enkä tyytyväinen. Tässä iässä ei jaksaisi aloittaa alusta. 10-20 v jos olisin nuorempi, niin tilanne olisi toinen.

8 vuotta. Ahdistaa usein miehen huonotuulisuus, pessimismi ja emotionaalisuus. Koen olevani henkisesti häntä vahvempi, mutta en niin vahva että jaksaisin kannatella aina toista. Huumoria, rakkautta ja seksiä riittää. Toivottavasti miehen luonne tasoittuu sitten keski-ikää lähestyessä. Meillä on myös samanlaiset arvot ja mielipiteet lähes kaikissa asioissa, kasvatetaan lapsia lähes samalla tavalla, tykätään samoista lemmikkieläimistä, pidetään toisiamme viehättävinä. Kyllä niitä hyviä puolia löytyy sen verran, että jaksaa ne huonot.

Rakastaminen ja sitoutuminen, siinä se. Vähän yli 20 vuotta yhdessä.

13 vuotta. Emme ole koskaan riidelleet huutamalla ja se on mielestäni jo aika iso plussa. Pystymme sopimaan erimielisyydet, ja niitäkin on hyvin harvoin, kun lähtökohtaisesti ajattelemme asioista niin samalla tavalla. Kumpikin ymmärrämme myös, ettei kukaan ole täydellinen ja hyväksymme toistemme puutteet. Pyrimme myös molemmat helpottamaan toistemme elämää, teemme pikkupalveluksia puolin ja toisin. Olemme siis tiimi, emme osapuolia.

Kaksikymmentä vuotta on pää ollut jumissa vaadimirin per,-seessä mutta nyt se on alkanut syödä kaalisoppaa ja mahassa kiertää.

10 vuotta yhdessä. Olemme molemmat todella lojaaleja ihmisiä. Kun jotain on luvattu, niin se pitää. Onneksi meillä on mukavaa yhdessä, ettei tarvi ahdistaa.

30 vuotta yhdessä ja vain siksi, että meistä on hyvä olla juuri näin. Naimisiin ei ole menty, mutta lapsia on yhdessä saatu ja vastatettu aikuisiksi. Yhteistä omaisuutta ei ole, joten rahan takia ei yhdessä olla vaan siksi, että kumpikaan ei ole keksinyt yhtäkään syytä elää toisin.

Muutama kuukausi. Ei minulla ole paikkaa mihin mennä, miehen käytös ja väkivalta ahdistavat

20 vuotta yhdessä. Rakkautta on, mutta ehkä enemmän ollaan yhdessä tottumuksesta ja kun yhdessä on ihan hyvä olla. Eikä nuo yhteiset lapset ja omaisuus ainakaan haitaksi ole. Suhteessa itsessään ei ahdista mikään, mutta joskus kaipaisi sellaista kiihkoa ja tunteen paloa kuin nuorena. Ei kuitenkaan niin paljon, että lähtisin muualta hakemaan sitä.

Pian 20v yhdessä, joista 16 naimisissa.

Mikään ei ahdista.

Mun mies on mun paras ystävä. Meillä on hauskaa yhdessä ja rakastetaan toisiamme.

Vierailija kirjoitti:

15 v yhdessä.

Eroa mietin jatkuvasti.

Se olisi emotionaalisesti niin hirveä ponnistus etten jaksa. Samoin taloudellisesti. Meillä on lisäksi kodissa muutakin jaettavaa kuin joku ikean lastulevykaappi. Eli ei jaksa jos ei pakko. Ja en ole onnellinen, enkä tyytyväinen. Tässä iässä ei jaksaisi aloittaa alusta. 10-20 v jos olisin nuorempi, niin tilanne olisi toinen.

Ymmärrän.

13 vuotta yhdessä. Puolisoni on ihana ja kiinnostava, kerroksellinen ihminen. Hänen kanssaan arki ja juhla tuntuu hyvältä ja elämää rikastuttavalta. Yhteinen historia lujittaa suhdettamme enkä vaihtaisi tätä mihinkään.