Miksi työnantaja käyttäytyy näin?
Soitin erääseen työpaikkaan ja kyselin työstä, sanoin että juuri tällä hetkellä en ole käytettävissä työhön perhevapaiden takia, mutta ilmoitin että myöhemmät mahdollisesti vapautuvat paikat kiinnostaisi. Kerroin työkokemuksestani ja kerroin olevani saman firman sisällä, toisessa yksikössä. Tämä henkilö, jolle soitin oli kiinnostunut ja halusi että tulen käymään myöhemmin, koska hakuun oli tulossa lisää paikkoja. Pyysi palaamaan asiaan muutaman viikon kuluttua. Kun palasin hän pyysi aina palaamaan tietyn väliajan jälkeen. Kun muutaman kerran olin häneen ottanut yhteyttä, pyysin että jos hän ottaisi yhteyttä, kun tietää enemmän, koska minua jo hävetti soitella hänelle koko aika. Hänellä on numeroni, koska olemme soitelleet puolin ja toisin, mutta nyt kun heillä on vihdoin tarve rekryta, niin hän on laittanut paikan julkiseen hakuun. Meillä ei ole mitään negatiivista ollut tässä yhteydenpidossa ja olen aina hoitanut työni hyvin firman toisessa laitoksessa. Tai ainakaan kukaan ei ole puhutellut työsuoritustani, joten hieman ihmetyttää. Hakisitteko tuota paikkaa vai jättäisittekö tuollaisen työnantajan omaan arvoonsa?
Kommentit (5)
Ei, sun kannattaa nyt loukkaantua sydänjuuria myöten ja ihan työnantajan kiusaksi olla hakematta. Pääset näyttämään, että pitäköön tunkkinsa.
Vierailija kirjoitti:
Ei, sun kannattaa nyt loukkaantua sydänjuuria myöten ja ihan työnantajan kiusaksi olla hakematta. Pääset näyttämään, että pitäköön tunkkinsa.
En mä sydänjuuriani, mutta jos nyt edes pikkasen. :D Ihmettelen vaan, että pyytelee soitteleen tämän tästä ja aina oli huono hetki, niin miksi pompotella, jos ei aio palkata. Erikoista.
Vierailija kirjoitti:
Paikka pitää laittaa hakuun, vaikka tekijä olisi tiedossa talon sisältä.
Ei täydy kaikkialla.
Paikka pitää laittaa hakuun, vaikka tekijä olisi tiedossa talon sisältä.